El Renosta lähdettiin liikkeelle kilpaa auringon nousun kanssa. Matkaan lähti myös edellisiltana Mexicolaisen ravintolan Arabaho -intiaanilta lahjaksi saatu upea metallikoru. Ystävällinen intiaanimies oli antelias lahjoittaessaan meille medaljongin, jonka halkaisija oli noin 60 cm, aineen paksuus 3 mm ja painoa ainakin viisi kiloa.

Tämä ystävyyden osoitus tuo meille positiivisen pakkaus- ja kotiinkuljetus ongelman, jota ensimmäisenä lähti ratkaisemaan Tapio. Ensin mietittiin, saisiko tuosta jämerästä koristeesta tehtyä kaikki normit täyttävä selkasuuoja, jos sen kiinnittäisi kuormaliinoilla henkselimäisesti kuljettajansa selkään. Tapio ei pitätynyt sitä kovin hyvänä ideana, joten tyydyttiin sen kuormaliina kiinnitykseen pyörän perään, kunnes asia ratkeaisi.

El Renosta lähti Route 66 -reitti kohti Amarilloa, jota seurattiin lähes koko matkan ajan. Vanhaa Routea ajaessa pääsee tastaamaan, onko pyörän iskunvaimennus kunnossa, sillä meno on paikoin melkoista paukutusta.

Uusi Road- tai Street Glide kaksi päällä ajettuna kaikki matkatavarat päällä, ei ehkä ole kaikkein vastustuskykyisin väline näitä teräviä monttuja vastaan. Mutta mitäpä ei tekisi saavuttaakseen autenttista tunnelmaa…

Tunnin ajeluiden jälkeen saavuttiin tunnetun astronautin, Thomas Staffordin kotikaupunkiin tauolle. Kahville poikettiin aitoon 50 -luvun tunnelmalla sisustettuun kahvilaan.

Laitetaanpa pojat jalalla koreasti, let’s Rock’n Roll!

Antilla on rytmi veressä.

Elviskin oli aikanaan jonkinlainen lanteenvemputtaja

Matka jatkui taas ja pian ohitettiin prameasta automuseostaan tunnettu Clintonin kaupunki. Clintoniin ei poikettu, koska ei vaan ehdi käydä joka paikassa jos aikoo ehtiä illalksi kotiin. Matkan auto-, kotiseutu- ja liikennemuseoksi valikoitui Elk Cityn laaja näyttely, joka kertoi laajemmin myös koko villin lännen historiasta.

Heikki ja Jokke Cadillacin peräluukussa.

Näyttelyn taidemuseo-osuudesta inspiroituneena Jouko keksi lahoittaa saamamme taideteoksen museon näyttely esineeksi. Hieman esineen hankintataustoja kartoitettuaan, museo otti lahjan vastaan. Vastapalkka Jouko neuvotteli ryhmällemme R66 pinssit ja ylimääräiset museon paperitarrat.

Tämän jälkeen olikin lounaan aika kadun toisella puolella sijaitsevassa Mexican ravintolassa, minne Tapiokin karautti keventyneellä pyörällään kun Cowboy ratsulla konsanaan.

Seuraava tauko, ja koko matkan kovin hullutus koettiin seuraavalla tauolla, kun saavuimme Harleyn yhden miehen showhun Eric -nimiseen pikkukaupunkiin.
Ensin Harley ripitti meidät liian aikaisesta saapumisajasta, kunnes lopulta päästi meidän tupaten täynnä olevaan varasto-esiintymistilaansa.

Welcome to America, Harley kuulutti pariinkin kertaan, soitti Amerikan kansallishymin ja lauloi nippa nappa tunnistettavasti Route 66 -biisin, keräsi tipit ja heitti meidät pihalle. Ulkona otettiin muutama valokuva ja lähtiessä pyöräytettiin vielä koko property ympäri, jotta Harley sai meistä näyttävän ryhmäkuvan.
Hullua hommaa, mutta tämä peli on jatkunut jo yli 40 vuotta, joten jokin taika tässä täytyy olla?

What a fuck Jyrki, you are late, god dam…

Ericistä sitten päästeltiinkin kohti Amarilloa ja Big Texan hotellia. Hotellihuoneet olivat sisustettu villin lännen malliin ja villi meininki jatkui edelleen Big Texan BBQ ravintolassa. Hyvää yötä ja JII HAO!

Päivä 6 | El Reno - Amarillo | 489 km