Päivä 3 | Springfield - Jolla | 400 km
Ajovaatteiden yksisuuntaista kuljetusta varten varattu pieni lukijalahjana saatu matkalaukku saikin uuden elämän Harrikan takalaukun ritsillä, joten turha hyvä laukkua on heittää poiskaan.
Upea aamu aukesi Abraham Lincolnin kotikaupungissa Springfieldissä. Hyvä mainita tarkemmin että se on juuri tämä pitäjä, sillä parin päivän kuluttua ohitetaan taas Springfield. Yhdysvalloissa yhteensä 93 Springfield -nimistä paikkakuntaa, joten tarkkana saa olla mistä Springfieldistä kulloinkin herää.
Ajelimme ensimmäiset mailit tehokkaasti Interstate 55 tietä ajaen ja sen vieressä kulkevaa Route 66 tietä seuraten. Pian käännyttiin Routelle ja kohti Carlinville -nimistä pikkukaupunkia, joka ei varsinaisesti ollut reitillä, mutta oli varmastikin kovin tyypillinen amerikkalainen pikkukaupunki.
Carlinvillestä oikaistiin maissipeltojen halki päivän toiseen etappiin, kohti vuonna 1924 avattua Ariston Cafea ja sitä vastapäätä olevaa päivän ensimmäistä Route 66 museota. Molemmat olivat vielä suljettu, joten sijaiskahvilana sai toimia samassa risteyksessä sijaitseva uudempi, vasta 1926 perustettu ehdottoman aito ja alukuperäinen Jubelt kahvila. Kahvittelun jälkeen jatkettiin matkaa alkuperäistä Routea pitkin, ja sitä seurattiinkin tunnollisesti aina St. Luisiin asti. Missisippi joen sillat ja Saarisen kaari ilmoittivat jo hyvissä ajoin, että lähellä olette, tervetuloa St. Luisiin.
Sillat tavoitettiin helposti ajamalla niitä pitkin Missisipin yli, mutta Saarisen kaarelle, eli The Gate Way Archille onnistuttiin pääsemään vasta lyhyen kaupunkikierroksen jälkeen.
Lyhyestikin ottaen, St. Luisin kaupunkin ei näyttänyt miltään turistivetonaulalta, mieluumminkin päin vastoin.
No school today
Maissivyöhykettä ja maissipeltojen reunustamia teitä riittää.
Alkuperäisen Routen varrella sijaitseviä oman aikansa pikku huoltamoita on kunnostettu koristamaan moottoripyöräturistin silmän silmäniloksi.
The Gate Way Arch, 192 metriä korkeutta since 1965. Koska Amerikassa kaikki on suurta, on tämäkin rakennelma neljä kertaa korkeampi kuin Pariisin Riemukaari.
St. Luisista poistuttiin suorinta tietä kohti länttä, tarkoituksenamme oli pysyä edelleen hauskolla “pikkuteillä” isompien baanojen junnaamisen sijaan. Kirjailija Mark Twainin mukaan nimetty reitti tarjosi tähän huikean mahdollisuuden. Tämän ajopäivän viimeiset 300 km ajettiin upeissa puistomaisemissa halki metsien kiertelevää aivan huikeaa, juuri asfaltoitua mutkatietä, joka ei tuntunut loppuvan ollenkaan.
Tämä reitti ei ollut aivan alkuperäistä Routea, mutta mutti varmasti monen käsityksen siitä, etteikö täällä päin Amerikkaa olisi kumpuilevia mutkateitä.
Tauko paikalla. Täällä perusmaisemaan kuului hylätty bensa-asema, ruokakauppa ja lähes muukin elollinen toiminta. Illaksi suhautettiin auringon vielä paistaessa täydeltä terältään Rollan hotelliin. Huikea ajopäivä, kerta kaikkiaan!
