Päivä 5 - Oni-Ozurgeti - n. 250 km

Aamulla heräsimme miellyttävän majatalon rauhaan. Kirpeä aamu paljasti myös lumihuippuiset vuoret naapurissa. Puoli yhdeksän aikaan imuroitiin runsas ja herkullinen aamupala ja taas oli hinku pyörän päälle kova. Kaupunki vasta heräili, kun meidän letka oli jo matkassa.

Tämän päivän reitti kulki kirkkaassa kevätsäässä pikkuteitä kylien ja pienten kaupunkien läpi. Jokaisessa vähänkään isommassa taajamassa ortodoksikirkko ja valta osa niistä oli rakennettu samoilla piirrustuksilla. Logon perusteella tuossa edessä on Spar kauppa, mutta näistä georgialaisista kirjaimista ei kyllä saa mitään selvää. Onhan kieli siinä mielessä samanlainen kuin suomenkieli, että sillä ei ole sukuilaiskieliä muutakuin pari ja nekin Georgian alueella.

Välillä pysähdyttiin kylissäkin. Jos letka oli jostain syystä venynyt pitkäksi, niin piti taas koota ryhmä kasaan ennenkuin joku eksyy omille teilleen. Useimmiten tauotettiin kauniilla näköalapaikoilla missä ei kukaan häiriintynyt kun motoristit kävivät lannoittamassa aluskasvillisuutta.

Komiaa katseltavaahan riitti. Tänään varsinkin kun oli kirkas ja kuulas päivä. Vehreät laaksot ja taustalla lumihuippuiset vuoret - maisema joka tulee tällä reissulla kovinkin tutuksi.

Pyörät riviin tien penkalle ja loittelemaan. Villeä taitaa tuossa jopa hieman häikäistä maisemien mahtavuus.

Tällä taukopaikalla oli rakennettu portaat rinteeseen, mistä sai vielä astetta makeampia kuvia otettua.

Aamulla yhteismielin päätettiin jättää iso istuva lounas väliin. Paikallisten oppaiden mukaan riittävän hyviä ravintoloita ei ollut ihan reitillä ja toisaalta kaikki olivat sitä mieltä, että ylensyömiseksihän tämä reissu on ratkennut. Ja lounaisiin paloi yllättävän paljon hyvää ajoaikaa. Siis säästettiin tunteja ja se mahdollisti mukavien sivulenkkien tekemise hyville mutkateille tai hienoihin näköalapaikkoihin.

Kuitenkin jotain on naposteltava eitei nälkä-ärtymys yllätä. Pysähdyimme paikalliselle “Lättikselle” ja tankattiin hodareita, korvapuustin tapaisia ja muita vatsantäytteitä. Takapihan "ravintolasalissa” oli kuormalavoista värkättyjä pöytiä ja penkkejä sekä jokunen riippukeinu.

Upea aurinkoinen päivä vääntäytyi tihkusateeksi hieman ennen viini-maatilamaijoitukseen saapumista. Vedettiin varoiksi sadevehkeet päälle, vaikka goreteks miehet niitä tuskin olis tarvinnut.

Ennen illallista Pauli lähti vielä molempien oppaidenkanssa pyrkimään pilvien yläpuolelle. Vajaan kolmenkymmenen kilometrin päässä piti olla siihen oiva paikka. Siinä vaiheessa jo satoikin kunnolla ja rinnettä pojat pääsivät ylöspäin hyvän matkaa, mutta vastaan tulikin lumivyöryn raivausjälkiä sekä tienrakennusporukan pomo kädet ristissä suljetun tien merkkinä. Vähän kuulemma joutuivat tuuppaamaan yhtä pyörää lumessa, mutta takaisin pääsivt selvästi onnellisina, vaikkain hieman pettyneinä kun maaliin ei päässytkään.

Sitten taas syötiin. Useampi kokonainen kana perinteisillä valmistustavoilla, muutama vuoristojoista pyydystetty tammukka niin ja tietysti hatsapuria sekä viiniä ja cha chata.

Yksi matkalaisista onnistui kehittämään ripulin, mutta ei mitään hajua mistä sen oli kaapannut. Se on varmaa, että tauti ei tarttunut Guripulin (Gruusialainen eli Georgialainen ripuli - hah-hah-hah) kaupungista, koska sen läpi ajamme vasta huomenna.

Taisi uupumus iskeä useampaankin matklaiseen, kun viini ei virrannut eikä laulu soinut samaan tahtiin kun eilisiltana, mutta mukavaa ja rauhallista oli takan lämmittämässä tuvassa. Railakkaan menon sijasta myöhäisiltaohjelma sisälsi filosofista pohdintaa ja hyvinkin henkilökohtaisten asioiden käsittelyö pienemnällä porukalla.