Päivä 2 - Tbilisi-Kazbegi - n. 200 km

Heti kättelyssä pitää todeta, että hyvän ajopäivän päätteeksi söimme jälleen loistavan illallisen hyvän viinin ja cha-chan ryydittämänä. Pieni disclaimer tähän alkuun: en ota mitään vastuuta kirjoitus virseistä, ne ovat täysin cha-chan syytä. Paikalliseen kulttuuriin pitää tutustua syvällisesti - sanotaan.

No, aamu alkoi aamupallalla. Tietysti. Kamat kasaan ja eilinen pikkubussi roudasi meidät hollantilaisten hemmojen pyörävuokraamoon ja pian tosi toimet voivat alkaa.

Evert (kuva alla), toinen firman omistajista, lähti meidän pääoppaaksi, tukenaan kulttuuriasiantuntija Giorgi (ps. joka toinen georgialainen mies on Giorgi) sekä opasharjoittelija Guram. William, firman toinen hollantilainen oli myös paikalla auttamassa meitä startissa.

Pyörät olivat priimassa kunnossa. Nimet paperiin, vakuusmaksu tiskiin, kamat sivulaukkuihin ja koneet kävi. Tästä se alikaa.

Nopeasti suhasimme kaupungista ulos samalla tutustuen uusien pyöriemme hallintalaitteisiin. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme motoristin paratiisissa. Mukavia mutkateitä pehmeiden kukkuloiden rinteillä. Vehreyttä riitti. Välillä mustat ja sitten taas vaaleat rungot rytmittivät keväisen vehreää vihreyttä. Ilma oli raikas ja puhdas hengittää. Kiitos miljoonien puiden. Tiejestarilla oli taas liian pitkiä pätkä kylien välille, joten monelle mutkalle asfaltti oli pitänyt vääntää. Ja siitähän me tykättiin. Välillä ylös, sitten taas alas ja nautinto oli jatkuvaa. Eka pysäkki runsaan tunnin pääsätä kahvilan kohndalla, joka valitettavasti olikin kiinni. No, puskassa oli hotelli helpotus kuitenkin.

Toisen tunnin väännettyämme löysimme avoinna olevan kuppilan. Decori oli selvästi neuvosto-nostalgiaa, mutta salaatti herkullista ja juomat janoisille osuvia. Ei alkoholia. Nollan promillen rajaa on kunnioitettrava.

Taas ajettiin tunti ja keli oli mitä mahtavin. Aamun sateen uhka oli väistynyt ja vajaa parin kympin lämpötila puolipilvisellä katteella oli ideaali. Tie riittävän kuiva, että mutkistakin pääsi nauttimaan. Sitten tuli vastaan ohittamaton kyltti: “BeerRestaurant”. No, ei vieläkään olutta, mutta Baijerilaisessa ympäristössä toinen kattaus Georgian perinneruokia, kinkalia ja hatsapureja, jotka opimme syömään oikeaoppisesti käsin. Joillakin haarukka ja veitsi vielä pysyivät tiukasti kädessä.

Lounaan jälkeen jatkettiin lehmien ja koirien väistelyä, edelleen loistavilla asfalttibaanoilla.

Ja kuvaajan tultua kuvioihin, pientä temppuilua ei voi välttää. Muuta koko päivän porukka ajoi tosi siististi uusiin ajopeleihin ja niiden ominaisuuksiin tutustuen. Itselläni rakkaus Afrika Twiniä kohtaan kasvaa aika rivakasti. Älkää vaan kertoko Crosstourerille, se voi olla muuten mustis.

Lounaan jälkeen ihanneilmasto jäi taakse. Edessä vuorten välissä jyrisi ja taivas oli musta. Muutaman minuutin päästä tuli pakollinen jumppatuokio, kun kammettiin kaikki kasseissa oleva vaatetus päälle ja sadevehkeet päällimmäiseksi rakeiden ropistessa visiiriin.

Siitä eteenpäin loppu päivä olikin kosteanpaikan leiri - enkä tarkoita juomapuolta vaan ilmaa, tietä ja varsinkin visiiriä. Noustiin noin 2300 metrinkorkeuteen ja tietä vierusti metristä neljään metriin korkeat kinokset. Lämpötila putosi kahteen asteeseen - onneksi kuitenkin plussan puolella. Ylähäällä pidettiin pieni tauko ja neuvottelut.

Umpinaisen taivaan ollessa vallitseva säätila, ei ollut mitään järkeä ajaa lenkkiä Unisekon maailmanperintökohteeseen vanhaan kirkkoon, joten suunnattiin suoraan hotellille. Tunti vielä ja sitten lämmin suihku odottaa.

Startissa saatiin yksi kaato nolla nopeudella. Vähän jalka jäi alle, muttqa ei paha. Katsotaan sitten aamulla miltä tuntuu.

Rakastavaisten sydämmessä piti tietty ottaa yksi osa-ryhmäkuva.

Jotenkin se vaan on hienoa ajaa pärrällä ja katsoa tien syrjästä pilvien yläreunoja meidän alapuolella. Samoin lumirajaa, joka jäi jo kauan sitten meidän alapuolelle.

Vaihtoehdotisia kulkupelejä oli myös tarjolla, mutta me ollaan kyllä moottoripyöräretkellä. Kelkat eri keikalla.

Pienen hakemisen jälkeen löysimme hotellille ja vallan viehettävä pikku mesta. Siistä, hyvät paineet suihkussa ja myöhemmin todistettu loistava keittiö.

Hotellille tultiin reilusti alas vuorten ylityksestä. Matkalla todistettiin rekkakuskin elämän hienoutta. Pääsee seisomaan kilometrien pituisessa jonossa odottamassa omaa vuoroa vuoren ylitykseen kun sade ja rakeet rummuttavat rekan kuomua. OIkeasti, ei kateeksi käynyt.

Hotelli sijaitsee Stepantsmindan kylässä, noin 13 km Venäjän rajalta. Kylän läpi kulkee “military highway”, ainoa avoinna oleva maaraja Georgian ja Venäjän välillä. Rekkaralli on siis sekä tuuheaa, että jatkuvaa.

Turismin merkitys alueelle näkyy hiihtokeskuksen ympärille rakentuneen kylän koossa sekä turisteille turkiksia ja muita matkamuistoja myyvien kojujen runsaudessa. Erilaisia viihdepalveluita näkyy myös teiden varsilla ratsastustalleista moottorikelkka-ajeluihin ja tienvarsihuvipuistoihin.

Kypäräkaljoja nauttiessa pääsimme vilkaisemaan etäältä sitä Unescon arvostamaa kirkkoa, kun pilvet vähän rakoilivat. Takana näkyy myös hieman yli viiden kilometrin vuori, jonne vaellus vie hyvien oppaiden ohjaamana viitisen päivää - vaikka se on ihan tossa edessä, vaikkakin runsaat kolme kilometriä korkeammalla.

Kuten kaikki päikvät PPB matkoilla tämäkin päivä saatettiin päätökseen loistavan ruoan, hyvien juomien ja ennen kaikkea mielenkiintoisten keskustelujen ja naurunremakoiden höystämänä.

Tänään oli taas erinomainen päivä, vaikkakin päivän lopussa pari tuntia kosteanpaikan leiriä viettäen. Mutta se vaan panee meideät arvostamaan tulevia aurinkolasipäiviä entistä enemmän.