Päivä 3 | Kawazu – Fujiyoshida noin 210 km

Ihmettelin illalla, kun majapaikan infotaulussa auringonnousun ajat oli laitettu esille poikkeuksellisen näyttävästi. Kysyin henkilökunnalta, mistä se johtuu, ja vastaus oli aika yksinkertainen.

Kawazu, ja ylipäätään Izun niemimaan itärannikko, tunnetaan erityisen kauniista auringonnousuista. Tänne tullaan ihan varta vasten katsomaan, kun aurinko nousee Tyynenmeren horisontista. Ja kun ollaan kerran nousevan auringon maassa, niin pakkohan se on kokea itse.

Huhtikuussa aurinko nousee täällä jo klo 05:14, joten edessä oli aikainen herätys. Onneksi aikaero vähän auttoi – monella silmät aukesivat muutenkin turhan aikaisin, joten nyt sille oli hyvä syy.

Kaikissa huoneissa parvekkeet olivat luonnollisesti itään päin, joten tätä ei tarvinnut lähteä kauas etsimään. Seurattiin koko näytös suoraan omalta parvekkeelta.

Ensin ei näy mitään. Sitten taivas alkaa vaalentua. Värit vaihtuvat hiljalleen keltaisesta oranssiin ja punertavaan.

Aurinko nousee merestä yllättävän nopeasti, melkein kuin joku olisi kääntänyt valon päälle. Ei mitään hidasta hiipimistä, vaan määrätietoinen nousu horisontin takaa.

Japani ei ole saanut “nousevan auringon maa” -lempinimeään sattumalta.

Kun tätä katsoo paikan päällä, se käy itse asiassa aika ilmeiseksi. Japani sijaitsee Aasian mantereen itäpuolella, aivan Tyynenmeren laidalla. Kun aurinko nousee, se nousee käytännössä ensimmäisten joukossa juuri täältä päin katsottuna.

Aikoinaan mantereelta katsottuna Japani oli kirjaimellisesti se paikka, josta päivä alkaa. Se jäi elämään nimeen asti – Nihon tai Nippon tarkoittaa suoraan käännettynä auringon lähtöpistettä.

Se ei ole mikään runollinen lisänimi, vaan aika konkreettinen kuvaus siitä, missä ollaan.

Ja kun seisoo siinä ja katsoo auringon nousevan merestä, ymmärtää miksi tämä ajatus on jäänyt elämään.

Auringonnousun jälkeen Kawazun kylä heräilee omaan, rauhalliseen tahtiin. Kalastajat palaavat mereltä, kadulla kulkee muutama paikallinen, ja meri kuuluu taustalla koko ajan. Ilma on raikas, vähän viileä vielä yön jäljiltä, mutta aurinko alkaa nopeasti lämmittää.

Kylä on pieni, eikä täällä ole mitään suurkaupungin kiirettä. Kaikki tuntuu tapahtuvan vähän hitaammin ja pehmeämmin. Joku käy aamukävelyllä, toinen pyöräilee ohi, ja jossain päin kuuluu astioiden kolinaa, kun aamiaista valmistellaan.

Aurinko nousee korkeammalle, värit kirkastuvat ja maisema muuttuu taas ihan erilaiseksi kuin hetki sitten.

Mielenkiintoinen vastapaino edelliselle päivälle Tokion megapoliksessa.

Aamupala, jonka majatalo tarjoili, oli illallisen tavoin todella kekseliäs ja mieleenpainuva.

Pöytään tuotiin kalaa – kevyesti grillattua, juuri sopivan suolaista ja yksinkertaista. Sen ympärille rakentui kokonaisuus, joka oli kaikkea muuta kuin perinteinen “hotelliaamiainen”.

Misoa tietenkin, höyryävää ja lämmittävää heti aamusta. Riisiä, joka toimii kaiken pohjana. Pieniä lisukkeita, kuten marinoituja vihanneksia, jotka tuovat makuun hapokkuutta ja kontrastia. Mukana oli myös tamagoyakia, eli japanilaista munakasta, hieman makeaa ja pehmeää.

Sellainen aamiainen, joka ei vain käynnistä päivää, vaan tekee siitä heti vähän mielenkiintoisemman.

Klo 9 oltiin kaikki sovitusti valmiina ja koneet kävivät jo lämpiminä. Aamu oli melko kirkas, ilma sopivan raikas ja fiilis sellainen, että tästäkin tulee hyvä ajopäivä.

Suuntana Fujiyoshida, mutta sitä ennen päätettiin kiertää Izun niemimaa rantoja pitkin. Heti liikkeelle lähdön jälkeen huomaa, että tämä on ihan eri ajamista kuin edellisenä päivänä. Tie seuraa rantaviivaa, mutkittelee kallioiden ja pienten kylien läpi, välillä aivan meren vieressä. Välillä noustaan hieman ylemmäs, ja näkymät avautuvat kauas horisonttiin.

Merituuli tuntuu kypärän alla ja ilma on erilainen kuin sisämaassa – vähän kosteampi, vähän suolaisempi. Tiet ovat kapeampia, mutta hyväkuntoisia, ja liikennettä on maltillisesti. Tämä ei ole mikään nopein reitti, mutta eipä meillä ole kiirettä tässä valmiissa maailmassa. Muutenkin Japanissa kannattaa kiire unohtaa ja jättää se tuttu kilometriahneus kotiin.

Matka etenee rauhassa, kylästä toiseen, mutkasta seuraavaan.

Parin tunnin ajelun jälkeen pysähdyttiin Lovers’ Point -näköalapaikalle. “Rokkaava” käsi herättää heti huomiota. Ensin sitä katsoo vähän huvittuneena, että mitä tämä tekee täällä keskellä maisemia. Mutta kun vieressä olevan laatan lukee, selviää että kyse on viittomakielen “I love you” -merkistä.

Lovers’ Point on yksi ensimmäisistä paikoista matkallamme, josta Fuji-vuoren voi bongata – mutta tällä kertaa pyhä vuori jäi pilvikerroksen taakse.

Kissakahvilassa pieni välipala ja kahvit – samalla sai silittää kissoja. Ne olivat selvästi tottuneet hyvään palveluun ja rapsutuksiin.

Seuraavaksi hypättiin hetkeksi isoimmille teille ja ohitettiin nopeasti pari suurempaa kaupunkia. Tahti nousi hetkeksi, mutta ei siinä kauaa viihdytty – heti kun tuli järkevä mahdollisuus, käännyttiin taas pois pääväyliltä ja takaisin sinne, missä ajaminen oikeasti tuntuu hyvältä. Mutkaisille maisemabaanoille.

Tällä kertaa alle tuli Hakone Skyline, joka kulkee hienosti Ashi-järven maisemissa. Tie seuraa korkeuseroja, kaartaa pehmeästi ja välillä avaa näkymiä järvelle.

Shakushi Passin kautta pysähdyttiin näköalalounaalle. Taas yksi niistä paikoista, joissa ruoka on vain osa kokonaisuutta – maisema tekee puolet kokemuksesta.

Siitä matka jatkui Yamanaka-järven rantoja pitkin kohti Fujiyoshidaa. Tie kulkee veden äärellä, maisema on avara ja jossain taustalla Fuji yrittää välillä näyttäytyä pilvien lomasta.

Koko päivän ajan taivaalle kertyi tummempia pilviä. Sellaista uhkaavaa harmautta, joka lupaa että jossain kohtaa tulee vettä. Mutta se pysyi poissa. Koko ajopäivän.

Ja sitten, juuri kun käveltiin hotellin ovista sisään, taivas aukesi. Täydellinen ajoitus.

Ei muuta kuin kamppeet huoneeseen ja suoraan onseniin lämmittelemään. Päivän ajot katoavat aika nopeasti kuumaan veteen, ja olo muuttuu taas kevyeksi.

Sen jälkeen maittava buffaillallinen – pöytä täynnä erilaisia makuja, eikä nälkä jäänyt tälläkään kertaa.

Ja lopulta, pää tyynyyn. Huomenna taas uusi päivä ja uudet tiet!

Kahden päivän reitti Tokiosta Izun niemimaan kautta Fuji-vuoren juurelle – noin 400 km takana

Fujiyoshida - Hamamatsu | Noin 200km

Aamu valkeni kirkkaana ja taivas oli sininen – Fuji-vuori näkyi jo suoraan hotellin aamupalalta…

Fuji-vuori on Japanin korkein vuori, 3776 metriä, mutta pelkkä korkeus ei oikeastaan selitä sen merkitystä. Se mikä tekee siitä erityisen, on sen muoto. Täysin symmetrinen kartio, joka nousee yksinään ympäröivästä maisemasta. Ei vuorijonoa ympärillä, ei mitään mikä veisi huomiota pois – vain yksi vuori, joka hallitsee koko näkymää.
Se on myös aktiivinen tulivuori, vaikka viimeisin purkaus on ollut 1700-luvulla. Silti se ei näytä uhkaavalta. Päinvastoin, siinä on jotain rauhallista ja pysyvää.
Fuji on japanilaisille pyhä vuori. Sitä on kunnioitettu vuosisatojen ajan, ja sinne on tehty pyhiinvaelluksia jo kauan ennen kuin siitä tuli matkailukohde. Se näkyy taiteessa, runoudessa ja käytännössä kaikessa, mikä liittyy Japanin kuvastoon.

Tänään päätettiin tehdä se, minkä pilvet estivät eilen. Lähdettiin metsästämään kunnon näkymiä ja kuvia pyhälle vuorelle.

Vain muutaman kilometrin päässä hotellista sijaitsee Chureito Pagoda – yksi niistä paikoista, joista kuvia on nähnyt varmaan kaikki, mutta livenä se toimii vielä paremmin.

Paikalle ei vain “ajeta pihaan”, vaan näkymä pitää hieman ansaita. Parkkipaikalta lähtee portaat ylöspäin, ja niitä on ihan riittävästi herättämään verenkierron, noin 400. Mutta nousu on osa kokemusta – askel kerrallaan maisema alkaa avautua.

Ylhäällä odottaa viisikertainen pagodi, kirkkaan punainen rakennus, joka erottuu hienosti ympäristöstä. Se on rakennettu 1960-luvulla muistomerkiksi, mutta siitä on tullut yksi tunnetuimmista paikoista nähdä Fuji juuri tästä kulmasta.

Ja kun kääntyy katsomaan…

Fuji nousee suoraan pagodin takaa.

Täydellinen linja. Etualalla pagodi, keskellä kaupungin katot ja taustalla massiivinen, symmetrinen vuori. Jos vielä sattuu olemaan kirsikankukkien aika, niin kuin nyt, kokonaisuus menee jo lähes epätodelliseksi.

Tämä on juuri se näkymä, joka monella on mielessä, kun puhutaan Japanista.

Porukka leviää taas omiin kulmiinsa. Joku hakee täydellistä kuvaa, toinen jää vain seisomaan ja katsomaan. Tässä kohtaa ei kannata kiirehtiä.

Viisikertainen, kirkkaanpunainen pagodi kohoaa rinteessä, ja sen takaa nouseva Fuji-vuori viimeistelee yhden Japanin ikonisimmista maisemista

Sitten lähdettiin kiertämään Fuji-vuorta pohjoisen kautta, Kawaguchi-järven rantoja seuraten.

Heti liikkeelle lähdön jälkeen huomaa, että nyt ollaan oikeasti sen vaikutuspiirissä. Fuji ei jää hetkessä taakse, vaan kulkee pitkän tovin mukana. Välillä se on suoraan edessä, välillä sivussa, mutta koko ajan läsnä. Tie mutkittelee järven rantaa pitkin ja vuori heijastuu paikoin vedenpinnasta.

Tässä välissä on muuten hyvä hetki esitellä meidän loistavaa ryhmää:

“-san” on japanissa kohtelias puhutteluliite, joka lisätään nimen perään. Se on vähän kuin herra tai rouva, mutta paljon rennompi ja käytännössä universaali. Sitä käytetään niin miehistä kuin naisista, tuttujen ja vieraiden kanssa.

Ja tärkeintä – nimiä ei juuri käytetä ilman sitä.

Koko porukka Saiko-järven rannalla Fuji taustalla – viimeinen hetki tämän näkymän kanssa ennen kuin tie sukelsi tunneliin ja jatkui toisella puolella tiukkoina serpentiineinä

Matkan varrella pysähdyttiin lounaalle, jossa ruoka piti tilata automaatista – tietenkin japaniksi.
Hetken siinä ihmeteltiin valikoita ja nappeja, kunnes paikalliset tulivat oma-aloitteisesti auttamaan. Pari elettä, vähän osoittelua ja homma oli hoidettu yllättävän helposti.
Pakko kyllä kehua paikallisten ystävällisyyttä. Apua saa lähes aina, vaikka yhteistä kieltä ei juuri olisi.

Pyörät nätissä rivissä Yamahan pääkonttorin edessä…

Seuraavaksi paukuteltiin Yamahan museolle Hamamatsun reunalla.

Paikka on käytännössä Yamahan oma näyttely- ja vierailukeskus, jossa pääsee aika hyvällä läpileikkauksella firman historiaan, tekniikkaan ja tekemiseen. Ei mikään pelkkä showroom, vaan enemmänkin sellainen paikka, jossa näkee mistä koko homma on lähtenyt ja mihin se on kehittynyt.

Sisällä on esillä kaikkea mahdollista: moottoripyöriä eri vuosikymmeniltä, kilpapyöriä, veneitä, moottoreita ja erikoisempia projekteja. Mukana on niin klassikoita kuin uudempaakin kalustoa, ja aika nopeasti huomaa miten laajasta tekemisestä on kyse.

Yamahan tarina on myös mielenkiintoinen.

Alkuperäinen Yamaha ei edes lähtenyt liikkeelle moottoripyöristä, vaan soittimista. Firma perustettiin 1800-luvun lopulla, kun Torakusu Yamaha alkoi valmistaa pianoja ja muita soittimia. Se sama juuritausta näkyy edelleen – esimerkiksi logossa on kolme virityshaarukkaa.

Moottoripyöräpuoli syntyi vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun Japanissa alettiin rakentaa uutta teollisuutta. Yamaha Motor perustettiin vuonna 1955, ja ensimmäinen malli oli käytännössä kopio saksalaisesta DKW:sta – mutta siitä se lähti.

Ja aika nopeasti lähti.

Yamaha nousi nopeasti isoksi tekijäksi moottoripyörämaailmassa, erityisesti kilpailujen kautta. Racing on ollut alusta asti iso osa heidän identiteettiään, ja se näkyy myös täällä – kilpapyöriä ja historiaa on paljon esillä.

Hotellimme ystävällinen henkilökunta suositteli ravintolaa kävelymatkan päässä ja hoiti meille vielä pöytävarauksenkin valmiiksi…

Hamamatsu tunnetaan erityisesti ankeriasruoista, eli unagista.

Syy on aika yksinkertainen: alueella on ollut perinteisesti hyvät olosuhteet ankeriaan kasvatukseen. Lähellä oleva Hamana-järvi on ollut pitkään yksi Japanin tärkeimmistä ankeriasalueista, ja siitä on syntynyt vahva paikallinen ruokakulttuuri.

Yleisin tapa syödä ankeriasta on unagi don tai unaju – grillattua ankeriasta riisin päällä. Ankerias fileoidaan, grillataan hiilloksella, dipataan makeansuolaiseen kastikkeeseen ja grillataan uudestaan. Lopputulos on pehmeä, rasvainen ja todella täyteläinen. Ja on muuten erinomaisen makuinen!

Päivät 3-4 | Japani | Kawazu - Fujiyoshida - Hamamatsu