Päivä 11 | Takayama – Hirayu Onsen | noin 150 km

Tähän asti ollaan saatu nauttia lähes täydellisistä kevätkeleistä ja sinisestä taivaasta, mutta Takayaman aamu oli kaikkea muuta – harmaa, kostea ja vähän synkkä.

Toisaalta, jos sadepäivän piti osua kohdalle, niin tämä oli siihen aika hyvä paikka. Lyhintä reittiä seuraavaan kohteeseen, Hirayu Onsenin kuumien lähteiden kylään, oli vain noin 50 kilometriä.

Alun perin suunnitelmissa oli reilun 200 kilometrin lenkki, mutta todettiin nopeasti, että harva oikeasti nauttii sateessa ajamisesta – ellei ole pakko. Toisaalta tylsä päätie suoraan kohteeseen ei ole myöskään meidän tapa toimia.

Pidettiin pieni pow wow, ja päädyttiin kompromissiin: noin neljän tunnin lenkki Narai-jukun vuoristokylän kautta.

Jostain syystä kukaan ei oikein uskonut, että voi sataa koko matkan.

Voi kyllä.

Ja sen sai päivän mittaan huomata. Tai no – hetkittäin ei satanut. Nimittäin tunneleissa.

Onneksi niitä oli jonkun verran 🙂

Lämpötilat putosivat vuoristossa sinne 4–5 asteen paikkeille, ja sadevarusteet pääsivät kunnolla testiin. Ne, joilla varusteet pitivät veden ulkona, olivat selvässä etulyöntiasemassa – samoin ne, joiden pyörissä oli kahvalämppärit.
Mutta matkamotoristi ei valita. Jos sataa, niin ajetaan sateessa.
Ja välillä vähän hakataan rintaan: tässäkö kaikki, mitä sään jumalalla on tarjota?

Café KaZessa pysähdyttiin kahvitauolle ja lämmittelemään. Kamina hohkasi lämpöä, ja vanha pariskunta piti huolta siitä, että koleissaan olevat motoristit saivat kuumaa juomaa käsiinsä.

Kahvila oli Shiba Inu -teemainen, ja itse “muusa” odotti meitä terassilla – innokkaasti tervehtien, häntä heiluen. Täydellinen pysähdys keskelle märkää ja kylmää ajopäivää.

Ryhmä jaksoi hymyillä kelistä huolimatta – kelille ei voi mitään, mutta asenteelle voi.
Temppelikäynneillä tuli samalla vastaan buddhalaisuuden perusajatus: elämässä on väistämättä kärsimystä, mutta juuri sen ymmärtämisen kautta voi edetä kohti valaistumista. Kyse ei ole kärsimyksen etsimisestä, vaan sen hyväksymisestä ja siitä irti päästämisestä.
Sateessa ajaessa tämä ajatus konkretisoitui aika hyvin.

Seuraava stoppi pidettiin Narai-jukun kylässä.

Narai-juku on yksi parhaiten säilyneistä vanhoista postiasemakylistä Japanissa. Se sijaitsi aikoinaan Nakasendō-reitin varrella, joka yhdisti Kioton ja Edon (nykyisen Tokion). Ennen junia ja moottoriteitä tämä oli yksi tärkeimmistä kulkureiteistä, ja Narai-juku toimi pysähdyspaikkana matkailijoille, kauppiaille ja samuraille.

Kylä tunnetaan erityisesti pitkästä pääkadustaan, jonka varrella perinteiset puutalot seisovat lähes muuttumattomina. Rakennukset ovat kapeita ja syviä, ja monissa niistä toimi aikanaan majataloja, kauppoja ja työpajoja. Nykyään osa toimii edelleen majoituksena tai pieninä putiikkeina.

Tunnelma paikassa on poikkeuksellinen. Ei niinkään näyttävä tai “turistinen”, vaan enemmänkin rauhallinen ja ajaton. Kun kävelee sateisella kadulla, puutalojen suojassa, on helppo kuvitella millaista elämä täällä on ollut satoja vuosia sitten.

Enemmän tai vähemmän märkinä saavuttiin vihdoin perille perinteiseen onsen-ryokaniin Hirayun kylässä.

Hirayu Onsen sijaitsee Japanin Alpeilla, noin 1 200 metrin korkeudessa, ja on yksi Oku-Hida Onsen -alueen vanhimmista ja tunnetuimmista kuumien lähteiden kylistä. Paikka on pieni ja rauhallinen, enemmänkin vuoristokylä kuin varsinainen kaupunki. Ympärillä nousevat korkeat vuoret ja tiheät metsät, ja tunnelma on selvästi viileämpi ja karumpi kuin alempana laaksoissa.

Kylä on elänyt vuosisatoja kuumien lähteidensä ympärillä. Onsenit ovat täällä luonnollisia, mineraalipitoisia lähteitä, joiden veden sanotaan auttavan lihasjännityksiin ja palautumiseen – juuri sitä, mitä sateisen ajopäivän jälkeen tarvittiin.

Ryokan, johon majoituttiin, jatkoi samaa tuttua linjaa: perinteinen, rauhallinen ja toimiva. Ulkona saattoi olla kylmää ja märkää, mutta sisällä odotti kuuma kylpy, kuiva tatami lattia ja mukava futon sänky…

Perinteinen ryokan-huone on hyvin erilainen kuin länsimainen hotellihuone – ja juuri siinä on sen viehätys.

Oku-Hidan alueella, johon Hirayu kuuluu, on pitkät perinteet rikkipitoisista onseneista. Nämä lähteet ovat syntyneet vulkaanisen toiminnan seurauksena – vuoriston alla oleva geoterminen lämpö kuumentaa syvällä maaperässä kulkevaa vettä, joka nousee maan pinnalle mineraalipitoisena. Rikin tuoksu on usein ensimmäinen asia, jonka huomaa, ja se kertoo juuri tästä luonnollisesta prosessista.
Historia ulottuu satojen vuosien taakse. Alun perin näitä lähteitä hyödynsivät paikalliset ja matkailijat, erityisesti vaeltajat ja samurait, jotka käyttivät kuumia kylpyjä palautumiseen pitkien matkojen jälkeen. Myöhemmin onsen-kulttuuri kehittyi osaksi japanilaista elämäntapaa, ja tällaisista paikoista muodostui kokonaisia kyläyhteisöjä kuumien lähteiden ympärille.
Hirayun ja muiden Oku-Hidan onseneiden vesi on tyypillisesti rikkipitoista ja hieman maitomaisen sameaa. Rikki antaa vedelle sen tunnusomaisen hajun, mutta sillä uskotaan olevan myös terveysvaikutuksia. Perinteisesti näitä kylpyjä on käytetty helpottamaan lihas- ja nivelkipuja, vilkastuttamaan verenkiertoa sekä lievittämään ihovaivoja. Pitkän ajopäivän jälkeen vaikutus tuntuu ainakin käytännössä – keho rentoutuu ja olo kevenee selvästi.
Onsenissa kylpemiseen liittyy myös selkeä rituaali. Ensin peseydytään huolellisesti, ja vasta sen jälkeen mennään altaaseen. Itse kylpeminen on rauhallista ja hiljaista – ei kiirettä, ei hälyä. Ajatuksena ei ole pelkkä peseytyminen, vaan kokonaisvaltainen palautuminen.
Tällaisessa vuoristoympäristössä, viileän ilman ja kuuman, mineraalipitoisen veden yhdistelmässä, kokemus on erityisen voimakas. Se ei ole pelkkä kylpy, vaan osa japanilaista kulttuuria, joka on säilynyt käytössä vuosisatojen ajan.

Illalliseksi löytyi oikein mukava ravintola, jossa liha paistettiin itse pöydässä kuumalla pannulla.

Takana oli taas kerran kokemusrikas päivä!

Takana tähän mennessä noin 2000 km – ja matka jatkuu.

Päivä 12 | Hirayu Onsen | lepopäivä

Useamman ajopäivän jälkeen tämä tuli juuri oikeaan kohtaan. Ei herätyskelloa, ei aikatauluja – pelkkä rauhallinen aamu vuoristokylässä. Ajovarusteet saivat kuivua eilisen sateen jäljiltä, ja hotellin pyykkikoneet lauloivat aamusta asti, kun porukka pesi vaatteita.

Edellinen lepopäivä vietettiin Kiotossa, jossa ei oikein malta olla paikallaan – nähtävää on yksinkertaisesti liikaa. Todella mielenkiintoinen kaupunki, mutta rentoutuminen jää helposti toissijaiseksi. Täällä vuoristokylässä tilanne on päinvastainen. Rentoutuminen ei ole vaihtoehto, vaan käytännössä ainoa järkevä tekeminen.

Hirayu on pieni, mutta tunnelmallinen onsen-kylä Japanin Alpeilla. Noin 1200 metrin korkeudessa ilma on selvästi viileämpää ja raikkaampaa kuin alempana, ja ympärillä kohoavat vuoret tekevät paikasta lähes eristäytyneen tuntuisen. Tänne ei tulla kiirehtimään, vaan hidastamaan.

Aamu alkoi rennosti – rauhallinen herätys, kuppi kahvia ja myöhäinen aamupala viereisessä ramen-kuppilassa.

Päivän aikana ei ollut pakko tehdä mitään, mutta silti jotain tuli tehtyä. Pieniä kävelyjä kylän ympäri, maisemien katselua ja välillä takaisin onseniin. Tällaisissa paikoissa ymmärtää hyvin, miksi japanilaiset arvostavat tätä kulttuuria niin paljon – kyse ei ole vain kylvystä, vaan kokonaisvaltaisesta palautumisesta. Kuuma, mineraalipitoinen vesi rentouttaa kehon, ja samalla mieli hiljenee.

Rytmi on täysin erilainen kuin ajopäivinä. Ei kilometrejä, ei ajovarusteita, ei seuraavaa mutkaa. Vain hetki paikallaan.

Onsen-kananmuna, eli onsen tamago, on yksi hauskimmista ja samalla yksinkertaisimmista jutuista, mitä kuumissa lähteissä tehdään.

Idea perustuu siihen, että onsenin vesi on luonnostaan juuri sopivan lämpöistä kypsentämään kananmunan hitaasti. Toisin kuin kiehuvassa vedessä keitetty kananmuna, onsenissa kypsennys tapahtuu matalammassa lämpötilassa pitkän ajan kuluessa. Lopputulos on erilainen: valkuainen jää pehmeäksi ja silkkiseksi, kun taas keltuainen hyytyy kevyesti mutta pysyy hieman juoksevana.

Munat laitetaan usein verkkoon tai koriin ja upotetaan kuumaan lähdeveteen noin 30–40 minuutiksi, joskus pidemmäksikin aikaa riippuen veden lämpötilasta.

Ennen illallista vielä kerran lämmittelemään onseniin.

Illallisen yhteydessä tuli puhetta porukan kanssa japanilaisista viineistä, ja totta kai sellaisia löytyi hotellin viereisestä marketista.

Matkanjohtajana osa “työtä” on kokeilla ja kokea mahdollisimman paljon, jotta voi jatkossa kertoa niistä myös ryhmille. Tätä blogia kirjoittaessa on siis tehty myös pientä empiiristä tutkimusta aiheen parissa.

Punaviinit olivat ehkä yllättävin osa kokeilua. Siinä missä monissa eurooppalaisissa punaviineissä on runkoa, tanniineja ja voimakkaita makuja, japanilaiset versiot ovat usein kevyempiä ja pehmeämpiä. Tanniinit ovat maltillisia, hapokkuus korostuu hieman enemmän ja kokonaisuus on helposti juotava.

Ensimmäinen huomio oli muutenkin tyyli. Japanilaiset viinit ovat usein kevyempiä, raikkaampia ja hienovaraisempia kuin mihin Euroopassa on totuttu. Erityisesti valkoviinit, joita tehdään esimerkiksi Koshu-rypäleestä, ovat hyvin puhtaita ja helposti lähestyttäviä. Ne eivät pyri dominoimaan, vaan toimivat enemmän ruoan rinnalla.

Ja ehkä se tärkein havainto: nämä viinit on selvästi tehty toimimaan juuri tämän ruokakulttuurin kanssa. Kevyet, puhtaat maut sopivat hyvin yhteen japanilaisten annosten kanssa, joissa korostuvat tuoreet raaka-aineet ja tasapaino.

Marketista löytyneet pullot eivät tietenkään olleet mitään huipputuotantoa, mutta antoivat hyvän kuvan siitä, mihin suuntaan paikallinen viinikulttuuri on kehittynyt. Kaikki oli tasapainoista, siistiä ja “juotavaa” – ei mitään räjäyttävää, mutta ei myöskään mitään pielessä.

Rypäleitä kasvatetaan pääasiassa Japanin vuoristoisilla alueilla, kuten Yamanashin prefektuurissa Fuji-vuoren ympäristössä. Siellä köynnökset istutetaan usein rinteille, joissa ilma kiertää paremmin ja kosteus pysyy hallinnassa. Japanin ilmasto on viininviljelylle haastava – kesät ovat kuumia ja kosteita, ja sadekausi sekä taifuunit tuovat omat riskinsä. Siksi viljely vaatii paljon työtä ja tarkkaa ajoitusta, ja sadot jäävät usein pienemmiksi kuin monissa Euroopan viinialueissa.

Eli tutkimus jatkuu… mutta tähän mennessä voi todeta, että japanilainen viini ei ole mikään kuriositeetti, vaan ihan varteenotettava osa paikallista ruokapöytää.

Päivät 11-12 | Japani | Takayama - Hirayu Onsen