Päivä 7 - Lumbini-Pokhara - 230 km
Taas meillä oli vallan hyvä päivä. Jokainen päivä on ollut hyvä. Jokainen päivä on ollut erilainen. Ja jokainen päivä on ollut vaihteleva.
Tänään alkuun kuumaa ja suoraa baanaa. Ensin itään. Sitten pohjoiseen. Vuoret nousivat pohjoisessa ja me solahdimme mutkateille laaksojen rinteitä kaarrellen. Ensin kuumaa ja kuivaa yläs ja sitten märkää alas.
Ennen lähtöä kävimme hotellin naapurissa olevassa Maya Devi temppelissä. Se on rakennettu Gautama Buddhan synnyinpaikalle. Kuutisen sataa vuotta sitten paikalla oli kuninkaan palatsi, missä Maya Devi synnytti prinssin, josta myöhemmin sukeutui Intian Bodhipuun alla valaistunut filosofi, jota tänä päivänä miljoonat ihmiset palvovat jumalten tapaan. Temppelin pyhin on argeologisten kaivausten / raunioiden keskellä oleva kivi, joka markkeeraa Buddhan syntymäpaikkaa. Paikka on myös Unescon maailmanperintökovde.
Lompsittuamme takaisin hotellille ei porukkaa tarvinnut opastaa. Tie kutsui ja ajokamat menivät sutjakasti päälle, sadekamat ja vesipullot tarakalle ja taas kytkin nousi.
Pikanen pistäytyminen tankilla ja sitten posotettiin runsaat puolensataa suoraa kilometriä ja pätkä mutkaakin ennen juomataukoa. Haluttiin kerryttää kilometrejä, kun tiesimme, että mutkien vääntämisessä menee aikansa.
Kyllähän mutkaa vääntäisi vauhdillakin, mutta lisätään yhtälöön paikallismausteet, etenemä ei päätä huimaa.
Raskaat Tata kuorma-autot junnaavat mäkeä ylös mustan dieselnokipilven saattelamana aikä Tatan busseillakaan taida olla päästöt Suomen normien mukaisia. Isojen välissä sukkuloivat ison pakettiauton kokoiset pikkubussit ja satunnainen eliitin citymaasturi. Tavan autoja on huomattavan vähän. Loput raot täytetään skoottereilla ja Heroilla. Ja nämä kaikki pitää ohitta, kun kulkevat niin hiljaa. Vain jokunen teinipoika herollaan tai musta citymaasturi hakee meitä enemmän vauhdin hurmaa.
Ryhmämme “bomber nuorisojaosto” selvästi kaipasi lisää vauhtia, joten neljän kopla paineli pätkän omia vauhtejaan muiden tullessa rapsakasti perässä. Sovittiin tunti tai 50 km vapaata viiletystä ja onneksi stoppasivat juuri siihen mihin pysähtyivät. Nimittän parin sadan metrin päässä oli poliisiratsia, mihin ei ole suositeltavaa pyyhkäistä polvi maassa ja kaasarin kurkku ammollaan. Hyvä näin.
Palattiin normi ajojärjestykseen ja jatkettiin mutkan vääntöä ylöspäin. Paljon oli ihan hyvää vanhaa asfalttia, mutta paljon oli korjauskelpoistakin. Kun kysyttiin, ei edessäpäin ollut tietöitä ( vähän pelättiin eilisen toistoa), mutta paikoitelln olisi ollut tarpeen. Ei mitään enskapätkiä, mutta kullä monttuja riitti väistettäväksi ja istualtaan ajavat saivat varmasti peräpään kuumottamaan.
Bongattiin sikapitkä teräsvaijereista ja lattaraudasta oikein modernilla insinööritaidolla värkätty riippusilta. Pitihän se käydä pomputtamassa ja kuvaamassa.
Lounaalle ei pysähdytty. Ei ollut oikein loistavia paikkoja tarjolla ja haluttiin päättää kaiken touhuumisen pitkittämä päivä valosaan aikaan. Popsittiin terttu banaaneja kokiksilla ja mehuilla ryyditettynä.
Ylin kohta tiessä kävi runsaassa 1300 metrin korkeudessa. Hieman sitä ennen rupesi tulemaan skootterita vastaan sadeviitat lepattaen. Taivas tummeni edessä ja sääappien ennusteet näyttivät pitävän paikkansa.
Kyllä vähän kaikkia korvensi vetää kalvot tai sadeasut ajohaalareiden päälle 27 asteen helteessä. No ei ainakaan ollut kylmä. Matkan taas jatkuessa tummat pilvet pakenivat ja jo hieman arvellutti varustautuminen.
Onneksi tuli tihkusade ja pian perään kunnon kesäkuuro. Alas pokharan laaksoon sujuteltiin vaihtelevassa sateessa aivan pränikkää asfalttia.
Hotellille saapui resuisen näköinen joukko leveät hymyt naamoillaan.
Yksi sankari ei uskonut tarvitsevansa sadevehkeitä. Hän on nyt joukon ainoa pölyttömällä ajoasulla huomenna starttaava hemmo.
Pian meidön perässä tuli huoltoauto ja päästii vaihtamaan puhtaat päälle. Ja nyt taas syömään.