Päivä 6 - Bardia-Lumbini - 320 kml

No olihan taas päivä. Saatiin kaikkea. Pitkää suoraa hyvää asfalttia aamupäivä, keskipäivällä ensin mutkaa ylös ja sitten alas, ja iltapäivän herkku oli muutaman kymmenen kilsan enduro pikataival. Kypäräkaljat maistuivat.

Seiskalta aamupalalle ja ennen kasia koneet kävi. Koko aamupäivä rallatettiin luonnonpuistosta toiseen lähes thyjiä kakskaistasta hyvää asfalttia. Matkanopeutena peräti 70 km/h, vaikka nopeusrajoitus oli pääsääntöisesti 40 km/h, mutta ei tuntunut ketään haittaavan. Seiskakymppi tuntu motarivauhdilta sen jälkeennkun oltiin paineltu Intian ja Nepalin ruuhkaisia raitteja ja kylien keskustoja lehmiä ja koiria väistellen tukkoisen liikenteen seassa.

Tiikereitä ei bongattu, mutta apinoita ja vuohia sitäkin enemmän. Yksi kolmimetrinen boa käärme (?) Ja ihan tien vieressä komea hirvas kauris valtavine sarvineen. Ja kaiken mualman tipuja.

Monet kuivat joen uomat ylitettiin ja pari kosteaakin, mutta enimmäkseen vehreässä metsässä keskenämme, välillä kuorma-autoja tai busseja ohitellen.

Muutama juomatauko kylillä tai metsän siimeksessä, mutta muuten nautittiin ajamisesta.

Puolen päivän nurkilla löytyi ensimmäinen syötävältä näyttävä palvelun tarjoaja, ilman että pitäisi heti popsia eilen hankittuja paikallisia ja hyvin toimivia vatsalääkkeitä. Porukat veti kana tai lammas thalit, perinteiseen Nepalilaiseen tyyliin. Ja lassit ruokajuomana.

Pian lounaan jälkeen päästiin vääntämään mutkaa. Tie ei ellut vai mutkalla, vaan myös rypyssä, joten istualtaan ajavilla oli ahterit kovilla. Mutta mutkanautinto ja kukkulamaisemat kyllä korvasivat pomputuksen.

Sen jälkeen piti olla suoraa baanaa hotellille saakka. Olihan se suora. Matka oli myyty asfaltti matkana, mutta Nepali oli ottanut asfaltin pois, eikä uusi ollut vielä asennettuna. Saatiin muutama kymmenen kilometriä endurokivaa. Hiekka ja kivenmuhkurat oli hyvä hiekkalaatikko isojen poikien leikeille. Lisämausteen työmaata sukkuloivat tankkiautot kadtamassa tietä pölyn sitomiseksi, joten välillä lipsuteltiin takafillaria liukkaassa mudassa.

Tuli kyllä vaihtelevaa ajopintaa koko rahan edestä. Kurausina ja naamat mustinä rautaratsujen soturi ajoivat kohti auringonlaskua.

Vikassa käännöksessä yksi sankari ei malttanut pysähtyä, vaan jatkoi kurauraa kohti auringonladkua. Pienen takaa-ajon jälkeen sain kaikki karitsat kutsittua kokoon. Samaan aikaan paikalliset kaitsivat vuohiaan, lehmiään, vesipuhveleitaan ja muita elukoita pääteitä pitkin kohti kotinavettaa. Oli elämää tiellä - runsaasti.

Vielä vajaat kolmekymmentä kilsaa siistiä asfalttia rallatelle auringonlaskun syvissä väreissä hotellille ennen pimeää.

Kurauraa keskenään jatkanut ansaitusti tarjosi porukalle kypäräkaljat heti hotellin mintulla höystetyn sitruunamehun jälkeen. Silti joillain eka bisse meni ikeniin ja täydennystä tarvittiin.

Kaksi asiaa jäi kaikkien mieleen päivän kakofoniasta. TukTukilla lypsylle (tai teuraalle) matkustava lehmä ja kaksi vuohta satakuutioisen Hero (= moottoripyörä) kuskin ja repsikan välissä. Ei niistäkään selvinnyt, olivatko matkalla teurastamoon vaiko siittämään uuhia.

Nyt kaikki son suihkutellut pölyt pois ja aika lähteä illalliselle.