Vaikka tälle päivälle oli ohjelmoitu hyvinkin maltillinen puolentoistasataa kilometriä, saimme päivän täytettyä niin, että saavuimme illan majapaikkaan vasta auringon jo harkitessa yöpuulle menoa.

Osa porukasta oli jo puoli setsemän aikaan aamupalalla ja seiskalta jeeppi pakattiin extra safaria varten. Kiikarissa oli tiikerit ja sarvikuonot, mutta savannilta saatiin muistikorteille kaikenlaisia peuroja, antilooppeja, apinoita, riikinkukkoja ja muita lentäviä “big gamen” sijaan. Antoisa safari yhtä kaikki. Tiikerin jäljet kyllä bonggattiin.

Toinen osa porukasta piti leppoisan aamun nukkuen hieman pidempään ja tyytyen tarkkailemaan pihamaan kanaparvea ja kattoterassilla suojelemaan aamiaistaan nälkäiseltä apinalaumalta.

Safari-Jimit palasivat kymmeneltä ja puolen tunnin päästä koneet kävivät.

Lyhyt heitto lentokentän toisella puolella olevaan pikkukaupunkiin pankkiautomaattia, SIM korttikauppaa ja apteekin vatsalääkkeitä jahtaamaan. Edellisillan huomio oli, että rajalta näistä mitään ei saanut. No, rahaa olisi voinut vaihtaa, mutta törkeään kurssiin. Onneksi Intian rupioilla pärjäsi alkuun, hieman heikohkolla kurssilla sekin.

Vasta puolen päivän nurkilla päästiin itse asiaan eli etenemään.

Seppo aina välillä lähti tauolta etumatkalle ja kuvaili porukkaamme. Kiitos Sepolle ja muillekkin lähettämistänne kuvista, joita olen omieni sekaan ripotellut.

Liikenne on saman tyylistä kuin Intiassa, mutta väkeä ja ajoneuvoja on selvästi vähemmän, mutta elukoita keskellä tietä on paljon enemmän kuten myös liukumiinoja. Lehmät, kilit ja koirat pyrittiin kiertämään aina hännän kautta, jos vain mahdollista. Keskellä maantietä makaavan lehmän kohdalla sieltä missä oli enemmän tilaa.

Monet bussit ja rekat väistettiin asfaltin reunaa hipoen ja välillä hiekkapenkalle väistäen, mutta tämähän sujuu jo porukalta kuin Etelä Aasian veteraaneilta.

Muutama juoma/kusitauko pidettiin sopivan suuren puun varjossa tai juomia tarjoilevan pikkukaupan kohdalla.

Eräällä taukopaikalla pienehkön kaupungin pääraitilla oli risteyksen keskellä patsas. Jutustelemaan tulleet kaverit valistivat meitä, että kysessää oli Intian ainoa maanviljelyn jumalalle pystytetty patsas. Aurahan sillä on olalla, joten alan miehiä.

Koko matkan aikana en päässyt selvyyteen siitä, olivatko paikalliset vaiko motoristit enemmän tyytyväisiä toistuvista ryhmäkuvista…

Vasta muutama kymmenen kilometriä ennen Bardiaa löytyi ensimmäinen ilmastoitu ravintola lounastunnin ajaksi. Bonuksena usvan seastä avautui näköala vuorille ja ison joen ylittävälle massiiviselle terässillalle.

Lounaan aikana porukat pääsivät tutustumaan ensi kertaa Intian/Nepalin tyypilliseen thali annokseen, jonka meidän huoltoauton kuski ja mekaanikko nauttivat.
Vessat olivat siistejä ja vaikka länsimainen istuin puuttuikin, niin härmä-vatsalle vieras ruokavalio auttoi asiassa ja nämäkin fasiliteetit kelpasivat yhdelle sun toiselle motoristille.

Pitkän lounaan jälkeen suhattiin sillan yli ja saavuttiin tiikereistä kuuluisaan kansallispuistoon. Nepalissa tiikerit tappavat 10-20 ihmistä vuosittan ja alueella oli pahatapaisen tiikerin hälytys päällä. Puiston läpi sai ajaa kaksipylräisillä vain kahden auton välissä. Pieni hässäkkä kun yksi pyörä keskeltä letkaa ei startannutkaan ja letka katkesi hetkeksi. Saatiin porukka kutsittua yhteen ryhmään ja rekan perässä paineltiin puiston läpi. Miestappiot nolla. Tiikerikuvia nolla.

Vielä puolisen tuntia pikkuteitä pitkin joenrannan luksus resorttiin, missä ensin käytiin aiempi hässäkkä läpi nimimerkillä oppia ikä kaikki. Kylmät huurteiset uima-altaan reunalla käynnisti railakkaan ja sopivalla naljailulla höystetyn illan. Kamat kämpille, suihku, pari kerkesi pulahtamaan altaassakin ja oli illallusbuffan aika. Dahlit, chapatit ja eri curryt olivat jo tuttua muonaa. Mausteet kohdillaan. Ei jättänyt kylmäksi.

Aa tuuti lullaa kiinnosti pian jälkkärin jälkeen, kun taas varhain lähdetään huomisen pitkää vetoa työstämään. Ilomielin.

Päivä 5 - Suklahpanta-Bardia luonnonpuisto - 160 km