Päivä 2 | Auckland – Whitianga | 350 km

Uuden-Seelannin mp-seikkailu käynnistyi Aucklandista. Keskustan hotellilta noin 20 minuutin taksikyydillä vuokraamolle ja olimme jo ennen yhdeksää ovenkahvassa roikkumassa – ajointoa täynnä.

Pyörät odottivat nätissä rivissä, mutta ennen kuin yksikään kone käynnistettiin, hoidettiin tärkein vaihe: tarkistus.

Vuokrapyörä pitää käydä huolellisesti läpi heti alussa. Näillä pyörillä on tarkoitus ajaa seuraavat noin 4000 kilometriä vaihtelevissa olosuhteissa. Onko renkaissa riittävästi kulutuspintaa? Toimivatko jarrut? Entä vilkut, valot ja muut perusasiat?

Nykyään on helppoa kuvata koko pyörä videolle joka kulmasta ennen liikkeellelähtöä. Jos luovutuksessa toisessa kaupungissa – tässä tapauksessa Christchurchissa – syntyy epäselvyyksiä, on tallenne kullanarvoinen.

Kun pakolliset paperihommat ja tarkistukset oli tehty, hypättiin satulaan ja suunnattiin kohti länsirannikkoa.

Vuokraamo sijaitsee Aucklandin pohjoisreunalla ja meidän piti päästä kaupungin ohi etelään. Halusin välttää ruuhkat ja taajama-ajon niin pitkälle kuin mahdollista. Siksi suuntasimme ensin länteen Muriwai Beachille.

Kallioilla elää tuhansien suulien yhdyskunta. Valkoiset linnut kaartavat merituulessa ja syöksyvät mereen hurjalla nopeudella kalaa pyytämään. Ensimmäinen pysähdys, ja jo nyt tuntuu että ollaan maailman laidalla.

Sieltä jatkoimme Waitakere Rangesin mutkille. Tiukkaa ja rytmikästä tietä, täydellinen alkulämmittely reissulle. Samalla Aucklandin lähes kahden miljoonan asukkaan kaupunki jäi yllättävän kivuttomasti taakse.

Kun pääsimme Coromandelin niemimaan rantateille, alkoi varsinainen herkkupala.

Tie 25 on käytännössä yhtä pitkää mutkittelua. Kytkinkahvan puolella meri, edessä jatkuvaa kaarretta ja asfaltti pääosin hienossa kunnossa. Tämä on juuri sitä prätkäilyä, jota varten tänne lennetään toiselle puolelle maailmaa.

Mutta moottoripyörämatkailu ei ole pelkkää postikorttia.

Melko pian Coromandel Townin jälkeen yksi ryhmästämme ajoi mutkan suoraksi. Kuljettaja ajautui hiekkapientareelle eikä saanut enää ohjattua takaisin asfaltille. Onneksi edessä ei ollut puita, kiviä tai muita esteitä.

Pyörä liukui hetken kyljellään ja teki ilmassa kuperkeikan kuskin perässä. Se laskeutui hieman kuljettajan sivuun, ei suoraan päälle.

Kuski nousi saman tien ylös. Nopean tarkistuksen ja ensiavun jälkeen todettiin, että selvitään todennäköisesti mustelmilla ja pintanaarmuilla. Pyörä otti enemmän osumaa kuin mies – ja saattaa hyvinkin mennä lunastukseen.

Tällaiset tilanteet pysäyttävät.

Uudessa-Seelannissa yksi asia tekee kuitenkin vaikutuksen: ihmiset. Jokainen ohikulkija pysähtyi tarjoamaan apua. Lava-autolla liikkeellä ollut paikallinen kuljettaja tuli ratkaisevaan rooliin. Hetken hikoilun jälkeen pyörä saatiin kyytiin ja kuljetettua lähimpään kaupunkiin odottamaan vuokraamon noutoa.

Kuljettaja vietiin paikalliseen terveyskeskukseen tarkistukseen. Seuraavana aamuna taksilla Aucklandin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin ja röntgeniin. Näissä tilanteissa ei jätetä mitään arvailujen varaan.

Moottoripyöräilyyn kuuluu aina riski. Maisema on kaunis, mutta tie vaatii kunnioitusta.

Onnettomuuden keskellä selvisi myös, että suunniteltu reitti Whitiangaan oli poikki. Silta oli sortunut aiemmin myrskyn jäljiltä, eikä reitti ollut enää käytettävissä. Paikalliset olivat jo siirtyneet käyttämään kiertotietä – ja niin teimme mekin.

Vaihtoehtoinen reitti kulki vuoriston ylimutkittelevaa soratietä pitkin. Päivän tapahtumien jälkeen se tuntui melkein meditatiiviselta. Tie oli onneksi hyvässä kunnossa ja ilta-auringon valo teki maisemasta lähes epätodellisen. Pääsimme ennen auringonlaskua Whitiangan rannikkokylään.

Nopea illallinen, väsyneet mutta helpottuneet matkalaiset ja päivä, joka sisälsi enemmän kokemuksia kuin moni viikko kotona.

Reissu lähti käyntiin ryminällä!

Päivä 3 | Whitianga – Hobbiton – Rotorua | 270 km

Stay Alive on 25 ja ilta maorien maassa.

Aamu Whitiangassa valkeni mukavan merituulen ja sinisen taivaan sävyttämänä. Edellisen päivän tapahtumat olivat vielä tuoreena mielessä, mutta ryhmässä oli hyvä, rauhallinen fiilis. Näissä tilanteissa huomaa nopeasti, miten porukka toimii yhteen – huumori palaa vähitellen, kahvi maistuu ja katse kääntyy eteenpäin.

Edessä oli 270 kilometriä kohti Rotoruaa.

Lähdimme liikkeelle ensin State Highway 25:sta pitkin. Monen paikallisen auton perässä näkyi tarra: “Stay Alive on 25”. Se ei ole turha lause. Tie on jatkuvaa mutkaa ja korkeuseroa. Maisemat ovat upeita, mutta keskittyminen pitää säilyttää koko ajan.

Coromandelin rannikkotie on yksi Uuden-Seelannin hienoimmista moottoripyöräteistä. Meri välkkyy välillä aivan vieressä ja seuraavassa hetkessä noustaan metsän ja kallioiden suojaan. Asfaltti on pääosin hyvässä kunnossa ja liikenne rauhallista.

Waihissa pysähdyimme kahville. Siinä vaiheessa huomattiin, että yhdestä pyörästä eturengas oli tyhjentynyt.

Taaskaan ei tarvinnut jäädä yksin ongelman kanssa. Noin 200 metrin päässä oli korjaamo, joka paikkasi renkaan alle kymmenessä minuutissa. Ei draamaa, ei turhaa säätöä. Käytännöllistä ja tehokasta. Tällaisista pienistä asioista syntyy iso luottamus maahan ja sen ihmisiin.

Kun rannikko jäi taakse, maisema muuttui vähitellen kumpuilevaksi sisämaan maaseuduksi. Vihreitä niittyjä, lampaita silmänkantamattomiin ja kauniita pikkuteitä, jotka tekevät ajamisesta nautinnollista ilman jatkuvaa puristamista tangosta.

Iltapäivällä suuntasimme yhteen Uuden-Seelannin tunnetuimmista kuvauspaikoista – Hobbitoniin.

Hobbiton sijaitsee Matamatan alueella Alexanderin perheen maatilalla. Ohjaaja Peter Jackson etsi 1990-luvun lopulla Taru sormusten herrasta -elokuvan Shireä varten paikkaa, joka näyttäisi “liian täydelliseltä ollakseen totta”. Kun hän näki tämän kumpuilevan vihreän laidunmaan helikopterista käsin, päätös oli käytännössä tehty.

Paikka täytti kaikki kriteerit: luonnollisesti kumpuilevat kukkulat, yksittäinen suuri puu kukkulan laella ja maisema, jossa ei näkynyt sähkölinjoja tai moderneja rakennuksia. Alkuperäiset lavasteet rakennettiin nopeasti ja purettiin kuvausten jälkeen, mutta Hobitti-trilogian myötä kylä rakennettiin uudelleen pysyväksi.

Nyt alueella on kymmeniä hobittien ovia, Bag End -talo kukkulan huipulla ja The Green Dragon -pubi. Jokainen yksityiskohta on viimeistelty tarkasti. Vaikka ei olisi elokuvafani, on vaikea olla vaikuttumatta siitä, miten saumattomasti fiktiivinen maailma on sulautettu todelliseen maisemaan.

Hyvä, Rotorua ansaitsee kyllä vähän syvemmän käsittelyn 👌 Tässä osio, jonka voit lisätä Päivä 3–4 -blogiin tai käyttää erillisenä faktaboksina. Säilytin tarinallisen sävyn, mutta mukana on enemmän taustaa.
Rotorua – kaupunki, joka höyryää
Rotorua ei ole vain yksi etappi matkalla etelään. Se on yksi Uuden-Seelannin omaleimaisimmista paikoista.
Koko kaupunki sijaitsee aktiivisella vulkaanisella alueella. Maa kirjaimellisesti höyryää. Puistoissa voi olla höyryäviä aukkoja, järven rannalla kuplivia mutalähteitä ja takapihoilla kuumia altaita. Rikin tuoksu on vahva ja jakaa mielipiteitä, mutta siihen tottuu yllättävän nopeasti.
Rotoruan alue kuuluu Tyynenmeren tulirenkaaseen, ja sen alla oleva geoterminen aktiivisuus on poikkeuksellisen voimakasta.

Esim. hotelleissa kuuma vesi tulee suhkussa suoraan maan alta…

Rotoruaan saavuimme alkuillasta. Ensimmäinen asia, jonka huomaa, on tuoksu. Ilmassa leijuu rikkinen haju, joka kertoo geotermisestä aktiivisuudesta. Rotorua sijaitsee aktiivisella vulkaanisella alueella, ja maan alla kuplii kirjaimellisesti. Höyryävät maakuopat, kuumat lähteet ja mutalähteet ovat osa arkipäivää.

Illalla ohjelmassa oli maorien perinteinen hangi-illallinen heidän kylässään.

Maorit ovat Uuden-Seelannin alkuperäiskansa, ja he saapuivat Polynesiasta noin 1200–1300-luvuilla. Rotoruan alue on yksi maorikulttuurin vahvimmista keskuksista. Täällä sijaitsee useita marae-alueita, eli perinteisiä kokoontumispaikkoja, ja monet iwi-heimot ovat säilyttäneet vahvan yhteyden perinteisiin.

Hangi valmistetaan kaivamalla maahan kuoppa, jonka pohjalle asetetaan kuumennettuja kiviä. Ruoka – liha, juurekset ja kasvikset – kypsyy maan alla höyryssä useita tunteja. Tulos on mehukas ja savun hienovaraisesti maustama.

Illan kruunasi haka-esitys. Haka ei ole vain urheilujoukkueiden sotahuuto, vaan perinteinen maorirituaali, joka voi olla tervehdys, juhla, haaste tai kunnioituksen osoitus. Rytmi, katsekontakti ja voimakas yhteisöllinen energia tekevät siitä vaikuttavan kokemuksen.

Päivä oli ajollisesti nautinnollinen ja kulttuurisesti syvä. Rannikon mutkat vaihtuivat tarinoihin, jotka veivat ajassa taaksepäin…

Kiwi | Päivät 2-3 | Auckland - Whitianga - Rotorua