Nyt lähdetään niin kauas Suomesta kun tällä planeetalla pääsee. Mutta kun kohteena on ehkä maailman paras moottoripyöräilymaa, matka on kyllä jokaisen lentotunnin arvoinen.

Itselleni siirtymä Uuteen-Seelantiin oli poikkeuksellisen helppo. Australian moottoripyöräreissun jälkeen jäin vielä pariksi päiväksi Melbourneen ja sieltä edessä oli vain noin kolmen tunnin lento Aucklandiin. Sopiva hengähdystauko ja samalla muutama päivä aikaa valmistautua seuraavaan seikkailuun.

Samaa jatkumoa elävät myös Jake, Jouni ja Jukka, jotka olivat mukana Australian kierroksella ja jatkavat nyt suoraan Uuden-Seelannin puolelle. Kaverit ehtivät vielä väliin vetää pienen Tyynenmeren kierroksen, pari päivää Fidžillä ja Tongalla kummassakin. Ei huono tapa totutella uuteen aikavyöhykkeeseen.

Loppuryhmä saapuu sitten pidemmän kaavan kautta. Helsingistä Aucklandiin on linnuntietä noin 16 650 kilometriä ja aikavyöhyke siirtyy kerralla 11 tuntia eteenpäin. On aika varmaa, että ensimmäiset päivät menevät osalla kehon ja pään osalta hieman eri rytmeissä. Mutta kokemuksen perusteella päivässä tai parissa keho yleensä jo ymmärtää, missä päin maailmaa ollaan.

Auckland on erinomainen paikka aloittaa Uuden-Seelannin seikkailu. Kaupunki on iso, mutta ei raskas. Rento, merellinen ja yllättävän helposti lähestyttävä. Parissa päivässä ehtii jo hyvin kiinni tunnelmaan ilman kiirettä.

Kaupungin siluettia hallitsee Sky Tower, joka kohoaa 328 metriä merenpinnan yläpuolelle. Se on hieman korkeampi kuin Eiffel-torni ja pitkään se oli koko eteläisen pallonpuoliskon korkein vapaasti seisova rakennelma. Torni rakennettiin vuosina 1994–1997 osaksi suurempaa viihde- ja kasinokokonaisuutta, ja sen tarkoituksena oli toimia modernin Aucklandin maamerkkinä. Näköalatornin lisäksi se toimii myös radio- ja televisiolähetysten välityspaikkana.

Ylös pääsee ihailemaan maisemia, mutta täysin rehellisesti tämä ei ole paikka korkeanpaikankammoisille. Lasilattiat ja avoimet tasanteet saavat terveimmänkin pään hetkeksi hiljaiseksi. Maisemat ovat silti vaikuttavat: hyvällä säällä näkee kerralla satamat, saaret ja kaupungin levittäytyvän tulivuorikukkuloiden väliin.

Auckland tunnetaan myös nimellä City of Sails, eikä syyttä. Kaupunki on rakennettu kapealle kannakselle kahden suuren sataman väliin, ja veneitä näkyy kaikkialla. Elämä pyörii vahvasti meren äärellä, ja erityisesti rantapromenadit Viaduct Harbourin ja Wynyard Quarterin ympärillä vetävät puoleensa niin paikallisia kuin matkailijoitakin.

Iltaisin alue täyttyy kahviloista, ravintoloista ja pubeista, joissa on helppo istua alas, katsoa sataman elämää ja antaa pitkän matkustamisen viimeistenkin painolastien valua pois.

Auckland on Uuden-Seelannin suurin kaupunki, ja sen metropolialueella asuu noin 1,7 miljoonaa ihmistä, eli yli kolmannes koko maan väestöstä. Kaupunki perustettiin virallisesti vuonna 1840, ja se toimi maan pääkaupunkina vuoteen 1865 asti ennen kuin hallinto siirrettiin Wellingtoniin.

Yksi Aucklandin erikoisuuksista on sen sijainti tulivuorikentällä. Kaupungin alueella on yli 50 sammuneeksi luokiteltua tulivuorta, joista monet ovat nykyään puistoja ja näköalapaikkoja. Ne eivät ole aktiivisia, mutta muistuttavat siitä, että maisema on kirjaimellisesti syntynyt tulen ja laavan muovaamana.

Kaiken kaikkiaan Auckland toimii täydellisenä pehmeänä laskuna Uuteen-Seelantiin. Riittävän urbaani, mutta samalla vahvasti luontoon nojaava. Juuri sopiva paikka kerätä voimia ennen kuin käännetään katseet kohti mutkateitä, vuoria ja sitä moottoripyöräilyparatiisia, jota varten tänne on tultu.

Uusi-Seelanti on monella tapaa poikkeuksellinen maa, eikä pelkästään sijaintinsa vuoksi. Maan nimi tulee hollantilaisilta kartoittajilta, jotka nimesivät sen alun perin Nova Zeelandiksi Alankomaiden Zeelandin maakunnan mukaan. Maori-kielinen nimi Aotearoa tarkoittaa pitkän valkoisen pilven maata, ja se on edelleen laajasti käytössä virallisissakin yhteyksissä.

Uudessa-Seelannissa asuu noin 5,3 miljoonaa ihmistä. Maa on pinta-alaltaan noin 268 000 neliökilometriä, eli hieman pienempi kuin Suomi. Asutus on silti hyvin keskittynyttä, ja suurin osa ihmisistä elää rannikoilla, erityisesti pohjoissaarella. Keskiosissa ja etelässä on valtavia, lähes asumattomia alueita, mikä tekee ajamisesta ja maisemista poikkeuksellisen vaikuttavia.

Lyhyesti historiasta. Maori-kansa saapui saarille Polynesiasta arviolta 1200-luvulla, ja he kehittivät oman rikkaan kulttuurinsa, kielensä ja yhteiskuntarakenteensa. Eurooppalaiset saapuivat vasta paljon myöhemmin, ensin hollantilainen Abel Tasman 1642 ja varsinaisesti britit 1700-luvun lopulla. Vuonna 1840 solmittiin Waitangin sopimus, joka on edelleen Uuden-Seelannin valtiollisen järjestelmän perusta, vaikka sen tulkinnasta on kiistelty paljon. Maa oli pitkään osa Brittiläistä imperiumia, mutta kehittyi vähitellen itsenäiseksi ja on nykyään moderni, avoin ja hyvin toimiva yhteiskunta.

Paikallinen kulttuuri on sekoitus maori-perinteitä ja eurooppalaista perintöä. Maori-kulttuuri näkyy vahvasti kielessä, paikannimissä, taiteessa ja seremonioissa. Haka-tanssi tunnetaan ehkä parhaiten, mutta sen lisäksi esimerkiksi yhteisöllisyys, maan ja luonnon kunnioitus sekä ruoanlaittotavat ovat keskeisiä. Nykyuusiseelantilaiset, joita kutsutaan usein nimellä kiwi, ovat yleisesti rentoja, suorapuheisia ja käytännöllisiä. Luonto ei ole heille vain taustaa, vaan olennainen osa identiteettiä.

Meidän matkasuunnitelma lähtee liikkeelle pohjoissaarelta ja Aucklandista. Ensimmäinen ajopäivä vie Coromandelin niemimaalle, joka on motoristin näkökulmasta yksi koko maan helmistä. Kapeita teitä, loputtomia mutkia, meren ja metsän vuorottelua ja juuri sopivasti nousuja ja laskuja.

Seuraavana päivänä suuntaamme Hobittoniin, yhteen maailman tunnetuimmista elokuvien kuvauspaikoista. Alue on rakennettu alun perin Taru sormusten herrasta ja Hobitti-elokuvia varten, ja se on harvinainen esimerkki siitä, miten elokuvamaailma ja oikea maisema sulautuvat toisiinsa.

Matka jatkuu Rotoruaan, joka on yksi Uuden-Seelannin geotermisistä keskuksista. Alueella maa höyryää, kuplii ja tuoksuu vahvasti rikille. Rotoruassa tutustumme myös perinteiseen maori-kulttuuriin ja osallistumme Hangi-illalliselle, jossa ruoka kypsennetään maan alla kuumien kivien avulla. Se on enemmän kuin ateria, se on seremonia.

Rotoruasta ajamme Art Deco -tyylistä tunnettuun Napieriin. Kaupunki rakennettiin lähes kokonaan uudelleen 1930-luvulla suuren maanjäristyksen jälkeen, ja yhtenäinen arkkitehtuuri tekee siitä täysin omanlaisensa. Sieltä jatkamme maan pääkaupunkiin Wellingtoniin, jossa viivymme kaksi yötä. Wellington on kompakti, tuulinen ja kulttuurisesti vahva kaupunki, jossa meri ja kaupunkielämä ovat jatkuvasti läsnä.

Pohjoissaarelta siirrymme maisemaristeilyllä eteläiselle saarelle. Jo lauttamatka antaa esimakua siitä, miten maisemat alkavat muuttua. Vuoret kohoavat korkeammiksi, laaksot syvenevät ja tiet mutkistuvat entisestään.

Eteläsaarella reitti vie muun muassa Fox Glacierille, jossa käymme jäätiköllä, jos sää ja olosuhteet sen sallivat. Kontrasti on melkoinen, kun samana päivänä voi ajaa sademetsän läpi ja nousta jäätikön reunalle. Milford Soundilla hyppäämme vuonoristeilylle, jossa jyrkät kallioseinämät nousevat suoraan merestä ja vesiputoukset putoavat satoja metrejä alas.

Matka vie myös maan eteläisimpään pisteeseen Bluffiin, tarkemmin Sterling Pointiin. Se on paikka, jossa kyltit näyttävät etäisyyksiä maailman eri kolkkiin ja konkretisoivat, kuinka kaukana kotoa oikeasti ollaan.

Koko reissun pituus on noin 4000 kilometriä, ja se päättyy Christchurchiin. Sen jälkeen on aikaa vetää henkeä, katsoa taaksepäin ja todeta, että Uusi-Seelanti ei ole vain yksi matkakohde muiden joukossa. Se on kokonaisuus, joka on tehty koettavaksi nimenomaan satulasta käsin.

Pysykää mukana.

Konepyöräterveisin,

Dani 08.02.2026

Kiwi | Päivä 1 | Saapuminen Aucklandiin