Rakas päiväkirja – tänään(kin) oli hieno päivä.

Aamu Jindabynessä valkeni sinisellä taivaalla ja mikä parasta, kuivilla kengillä. Edellisen päivän vaihtelevat kelit olivat historiaa, ja nyt näytti siltä, että luvassa olisi ihan toisenlainen ajopäivä. Tuhti aamupala alle, viimeiset tarkistukset ja koneet käyntiin tasan kello 09:00.

Suunta oli heti aamusta selvä: kohti Australian korkeinta vuorta, Mount Kosciuszkoa. Vuori kohoaa 2 228 metrin korkeuteen ja on korkeudestaan huolimatta yllättävän helposti saavutettava – huipulle pääsee kesäisin jopa kävellen. Nimi on puolalaisperäinen ja annettu 1800-luvulla puolalaisen vapaustaistelijan Tadeusz Kościuszkon kunniaksi. Vaikka mittakaava ei vedä vertoja Alpeille, on vuori Australiassa merkittävä maamerkki ja tärkeä osa maan historiaa ja identiteettiä.

Lämpötilat olivat aamulla miellyttävät, noin +15–19 astetta, ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Heti Jindabynen jälkeen, ennen Thredbon laskettelukeskusta, vastaan tuli portti ja ystävällinen mutta jämäkkä puistonvartija. Ohje oli selkeä: kansallispuiston läpi sai ajaa ilman pysähdyksiä, muuten olisi pitänyt rekisteröityä ja maksaa päivämaksu. Tämä sopi meille mainiosti – tarkoituksena oli joka tapauksessa nautiskella ajamisesta eikä jäädä pyörimään parkkipaikoille.

Thredbo ja muut Snowy Mountainsin laskettelukeskukset muistuttavat siitä, että Australiassa tosiaan lasketaan talvisin. Maa ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen hiihtokohteena, mutta Snowy Mountains tarjoaa lyhyen, mutta varsin aktiivisen talvikauden. Keskukset ovat kompakteja ja tunnelma rennon australialainen – vähemmän blingblingiä, enemmän käytännöllistä tekemistä. Talvi täällä osuu meidän kesään, ja nyt keskukset olivat hiljaisia ja tiet lähes tyhjät.

Australiassa elää useita kengurulajeja, joista suurimmat ovat punakenguru ja harmaakenguru. Iso uros voi kasvaa jopa **kaksi metriä pitkäksi**, painaa yli **90 kiloa** ja seistä takajaloillaan lähes ihmisen mittaisena. Voimakkaat takajalat eivät ole vain hyppäämistä varten – ne ovat myös kengurun tärkein puolustuskeino.
Kengurun liikkuminen on omaa luokkaansa. Se voi hypätä yhdellä loikalla jopa **8–9 metriä eteenpäin**, ja pystysuunnassa se nousee helposti **yli 2 metrin korkeuteen**. Tarvittaessa kenguru voi saavuttaa jopa **60 km/h** nopeuden, ja se jaksaa ylläpitää kovaa vauhtia yllättävän pitkään. Pitkät loikat eivät itse asiassa kuluta paljon energiaa – mitä kovempaa kenguru liikkuu, sitä tehokkaammaksi sen liike muuttuu.
Kengurut ovat aktiivisimmillaan **aamunkoitteessa ja iltahämärässä**, jolloin ne tulevat avoimille alueille syömään. Päivisin ne lepäävät varjossa, mutta hämärän aikaan ne ilmestyvät usein teiden varsille. Tässä piilee suurin riski liikenteessä. Kenguru ei pakene kuten hirvi tai peura, vaan saattaa pysähtyä, jäädä tuijottamaan ajoneuvoa ja hypätä viime hetkellä täysin arvaamattomaan suuntaan – joskus suoraan eteen, joskus takaisin tielle.
Yksi syy kengurujen arvaamattomuuteen on niiden silmien sijainti. Ne näkevät hyvin laajasti sivuille, mutta suoraan eteenpäin näkö ei ole yhtä tarkka. Lähestyvä ajoneuvo voi hämmentää eläintä, ja reaktio syntyy vaistonvaraisesti, ei loogisesti.
Vaikka kenguru näyttää usein rauhalliselta, se on tarvittaessa erittäin voimakas eläin. Uros voi nojata häntäänsä ja potkaista molemmilla takajaloilla yhtä aikaa – ja voimaa riittää. Tästä syystä kengurujen kanssa pidetään aina etäisyyttä myös pysähdyksissä.

Tie kiemurteli vuoren rinteitä seuraillen, mutkaa mutkan perään. Liikennettä ei käytännössä ollut lainkaan ja asfaltti oli erinomaisessa kunnossa. Ajorytmi löytyi nopeasti. Ainoa asia, joka vaati jatkuvaa hereillä oloa, olivat kengurut, wombatit ja koalat, joita saattaa ilmestyä tielle täysin yllättäen – etenkin näillä seuduilla.

Khancobanissa pysähdyttiin tankkaamaan. Polttoaine, kahvit ja voileivät tekivät tehtävänsä, ja matka jatkui hyvällä fiiliksellä. Tässä vaiheessa päivää lämpötilat olivat jo nousseet +27 asteen tuntumaan, ja ajokamat kevenivät taas kerroksella.

Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa Burrowa–Pine Mountainin kansallispuiston kautta, mutta alueen tiet olivat suljettu maastopalojen vuoksi. Tämä ei tullut yllätyksenä – Australiassa palotilanne elää jatkuvasti – ja vaihtoehtoinen reitti löytyi nopeasti. Matkaa tuli noin sata kilometriä lisää, mutta se ei haitannut ketään. Tänne on tultu ajamaan, ei oikaisemaan.

Iltapäivällä saavuimme Beechworthiin, yhteen Victorian parhaiten säilyneistä kultaryntäyksen aikaisista kaupungeista. 1850-luvulla alueelle virtasi valtava määrä kullankaivajia, ja Beechworth kasvoi nopeasti vauraaksi hallinnolliseksi keskukseksi. Kaupungin kivirakennukset, leveät kadut ja vanhat julkiset rakennukset kertovat ajasta, jolloin rahaa ja vaikutusvaltaa virtasi näille seuduille.

Beechworth liittyy vahvasti myös Ned Kellyn tarinaan. Kelly toimi laajasti Victorian alueella ja oli vangittuna Beechworthissa uransa aikana. Häntä pidetään yhä ristiriitaisena hahmona – toisille rikollinen, toisille sorrettujen puolustaja. Kelly teloitettiin lopulta Melbournessa vuonna 1880, mutta Beechworthissa hänen tarinansa tuntuu edelleen olevan osa paikallista identiteettiä.

Pitkän, mutkikkaan ja maisemiltaan huikean päivän jälkeen Beechworth tuntui täydelliseltä päätepisteeltä. Vuoria, historiaa, lämpöä ja kilometrejä – päivä, joka muistutti jälleen siitä, miksi moottoripyörä on paras tapa kokea Australia.

Ja huomenna jatketaan taas.

Päivä 4 | Down Under | Australia | Jindabyne - Beechworth | 402km