Päivä 4

Säiden jumalat olivat taas meille armollisia. Aurinko paistoi ja tiet olivat kuivia. Lieväkin kosteus liukastaisi hienon punaisen hiekan peitossa olevat asfalttipätkät ja hiekkaosuudet, joten olemme jälleen kiitollisia.

Bumthang laakso on Bhutanin hedelmällisimpiä alueita, Paron ohella, ja sitä myöten vaurasta aluetta. Vehreys oli kaunista katsottavaa ja ajaessa näimme alueen maanviljelijät korjaamassa satoa. Viljoja, vihanneksia ja tietysti kun Bhutanissa ollaan chilejä.

Wangchuklingin kaupungista ulos ajo ei kauaa kestänyt, mutta kolmenkymmenen kilometrin ajo viereiseen Tang laaksoon vei reilusti toista tuntia. Reitti oli herkullinen kapea asfalttiväylä, mikä oli pääosin melko hyvässä kunnossa. Vauhdit pysyivät maltillisina kun mutkia taas riitti ja joka mutkan takana voi olla rinteestä pudonnut kivi, vastaantuleva auto, lehmä tai lauma hevosia ja muuleja.

Viimeinen muutaman kilometrin pätkä oli monille yllätys ja jotkut jopa sanoivat, että olisi jäänyt menemättä, jos olisi etukäteen tiennyt kärrypolun kunnon. Hiekka tie ja kyllä se tie oli. Pinnalla oli irtohiekkaa, kivenmurikoita ja veden uurtamia uria. Ja tietty runsaasti mutkia, teräviä ja jyrkkiä neulansilmiä, missä ykkösvaihde oli vallan sopiva. Ilman haaverita muutamilla säihkähdyksillä koko porukka pääsi perille vanhan kuvernöörin talon, nykyisen kartano + museo + temppleli kompleksin pihalle.

Perille päästyämme ensikertalaisia kurauran ajajia viihdytettiin kertomalla, että ylöstulo on aina helpompaa kun alas ajaminen.

Paikka on satoja vuosia vanha, mutta itse kuvernöörin talo (alla vasemmalla) tuhoutui maanjärjistyksessä runsas sata vuotta sitten. Kuusikymmenluvulla lapset lähtivät Intiaan kouluun ja molemmat vanhemmat kuolivat samoihin aikoihin. Talo jäi autioksi vuosikymmeniksi ja tämän vuosituhannen alussa se renovoitiin ja sisällä olleista esineistöistä koottiin mielenkiintoinen museokokonaisuus.

Tilaa hallinoi tätä nykyä sveitsiläinen mies ja hänen bhutanilainen kirjailija vaimo, jotka ovat uurastaneet paikan ylläpidon kanssa. Kompleksissa on muutamia huoneita vuokralla ja keittiöstä saa pakallisia herkkuja. Pihan perällä oleva budhalainen temppeli on selvästikin ahkerassa käytössä. Meidän siellä ollessa useampiakin paikallisia vanhuksia oli temppleliä kiertämässä ja rukoushyrriä pyörittämässä.

Kuten aiempina päivinä olen kertonut, chili on bhutanin ruokvalion ydin. Ei siis mausteena vaan pääruokana. Se näkyy tähän aikaan vuodessa kirkkaasti joka puolella. Chilejä kuivatetaan auringossa verannalla riiputtaen ja peltikatoille levitettynä. Kaunista katseltavaa ja paikallisille vallan tarpeellista. Punaiset chilit ovat talvea varten ja vihreät kesään.

Temppelin lisäksi kompleksin yhteydessä on laakson yli katsova stupa ja asiaan kuuluvat rukousviirit. Laaksosta nouseva tuuli hulmuttaa viirien rukoukset ylös taivaisiin.

Vanhassa kuvernöörin talossa kaksi alinta kerrosta olivat viljan ja muun murkinan varasto ja kaksi ylempää kerrosta asuintiloja. Ennen kuusikymmenlukua Bhutan ei ollut rahatalouden piirissä vaan kauppaa käytiin vaihdannalla. Vaikka Bhutanin valtio oli muodostettu jo 1900 luvun alussa, vielä kuusikymmenluvulla paikalliset kuvernöörit olivat hyvin itsenäisiä. Vähän kun Suomen paronit torppareineen. Vilja oli pääasiallinen vaihdannan väline ja kuvernöörin mittava viljavarasto toimi vähän samaan tapaan kuin Suomen pankin holvit.

Alla kuva talon keittiöstä ja seinällä riippuu rivi viinaleilejä.

Yli sata vuotiaat portaat näyttivät ensisilmäyksellä hävyttömän jyrkiltä ja vaarallisilta, mutta olivatkin yllättävän ketterät kulkea sekä ylös että alas. Aika oli hionut sekä kaiteet että portaat vallan sileiksi.

Museokierroksen jälkeen tutustuimme vielä teppeliin. Kiersimme sen oikeaoppisesti myötäpäivään ja annoimme vauhtia rukouspyörille, jotka kiersivät lähes koko temppelin. Saahan sillä vahvistettua omaa onnellisuutta ja tuotua hyvää onnea matkallemme.

Pienestä pelottelusta huolimatta ajo alas irtosorakärrypolkua sujui varsin mallikkaasti. Kuvia siitä nyt ei ole, kun tuli otettua vain videoita. Riitta PPB:n toimistolla laatii niistä taas reelssejä, joita voi käydä katsomassa PeterPanBiken FB sivuilta. Saattavat jopa huomenna sinne ilmestyä.

Paluumatkalla törmäsimme myös perhokalastajiin. Perhokalastus on uusi Bhutanin turistien houkutin. Jopa lentoyhtiön lehdessä on sivun mainos metrisen monnin kera.

Alhaalla kylässä Khandu oli järjestänyt meidän pyynnöstä kouluvisiitin. Koulun rehtori otti meidät vastaan ja kertoi yli viiden sadan lapsen yläasteen koulustaan ja sen erityisluokasta. Lapset aloittavat esikoulussa ja kymmenen ensimmäistä luokkaa on maksutonta opetusta kuten Suomessakin. Suomi ei myöskään ole ainoa maa, jossa kouluruoka on itsestäänselvyys, vaikka sillä tykkäämme pullistellakkin.

Koulu oli tilava, siisti ja kaikin puolin edustava, vaikka ollaan kaukana pääkaupungin hienouksista. Rehtori ja opettajat olivat varsin asiantuntevia ja erittäin ystävällisiä ja kohteliaita meitä kohtaan. Oli ilo päästä tutustumaan Bhutanin arkeen museoiden ja palatsien ohella.

Luokissa emme saaneet käydä tai kuvata opetuksen aikana, mutta ruokatunti sattui sopivaan aikaan. Hyvät tilat, mutta digitalissaatio ei vielä pahemmin ollut luokkaan tunkeutunut, mitä matkassa mukana ollut opettaja ei pitänyt lainkaan pahana.

Kaikki suomalaiset muistavat koulun summerin, joka viesti välitunnin päättymiset ja oppituntien alkamiset. Tässä koulussa summerin virkaa hoiti kuorma-auton vanne ja nyrkkiä suurempi kivenmurikka. Vaikka kuvassa siltä näyttää, emme ruvenneet heidän päiväohjelmaa sotkemaan.

Sitten suhattiin mutkatietä kahdeksisen kilometriä mäen laelle, minne Khandu oli järkännyt aurinkokatoksen ja telttatuolit motoristeille, sekä tilannut herkkuruoat lounaaksi. Huoltoporukka söi samat murkinat, mutta lisäksi heillä oli kunnon purkilliset chiliä, jota runsain mitoin levitettiin evään päälle. He istuivat mielummin ja luontevammin maassa, kun meidän porukka pohti, pääsisikö sitä ylös, jos nurmikolle kellahtaisi.

Kuten mäenhuiput usein, oli tämänkin melkein tasain kohtqa (harvihaisuus tässä maassa) täplitetty rukousviirimetsällä. Viirien varjossa oli lehmienkin hyvä levähtää ja antaa lintujen nokkia perskärpäset hännän ympäristöstä.

Lounaan aikana mukanamme matkaava mekaanikko kiristeli soramäen ryttyytyksessä löysentyneet peilit ja muut mutterit, ettei jatkossa tulisi isompia ongelmia.

Yllä kuva hyvin tyypillisestä tiestä, jota rullailemme. Tämä on maan läpi kulkeva valtaväylä (vrt. Lahden motari). Joka kevät talven jälkeen ja alkusyksy sadekauden jälkeen on korjattavaa paljon, mutta tiestön ylläpito on edellytys turismin kukoistukselle. Ennen koronaa Bhutanin vientituloista noin 90% tuli turismista. Nykyinen sadan taalan per päivä turistivero käytetään tietty ilmaiseen koulutukseen ja terveyden huoltoon, mutta myös isosti turisti-infraan eli teiden kunnossapitoon. Kun vertaa esim. Nepaliin, missä on samat haasteet, on Bhutanin tieverkosto aivan loistavassa kunnossa.

Yksi mikä kyllä puuttuu, on suorat tieosuudet. No, onhan niitä joka mutkan jälkeen, mutta ne vaan jäävät muutaman metrin mittaiseksi. Kaurasin Kimmolta terkkuja Lehtisen Jyrkille, että pohjois Thaimaan mutkien määrä ei läheskään pärjää Bhutanin mutkateille. Siis mutkien määrässä. Illalla koitimme yhdessä laskeskella ja arvioida montako mutkaa päivässä väännämme ja kyllä konsensus pukkasi yli 3000 mutkan nurklle.

Lounaan jälkeen emme edenneetkään enään letkassa, vaan jokainen sai ajella omaan tahtiin, pysähdellä kuka minkäkin kiinnostuksen kohteen luona. Oli upeita laaksomaisemia, teppeleitä, stupia, sadonkorjuuporukoita, siltoja, ruokousviirejä, asfalttia mutkalle väännettynä havumetsän siimeksessä ja kavereita, joita kuvata.

Jokainen ajoi itselle sopivalla tyylillä. Joku veti vaijeri tiukalla nauttien mutkien väännöstä. Toiset köröttelivät pikkuhiljaa maisemista nautiskellen.

Sovitusti tapasimme hieman ennen kaupunkia pääristeyksessä, mistä letka vedettiin takaisin hotellille.

Tänään Tiialta ja Jarilta meni neitsyys. Ja vielä kahdella pyörällä ajettaessa. Siis soratieneitsyys. Kuulemma koskaan ei ole tullut koettua yhtä huonoa ajoalustaa. Näin todettiin jo asfaltilla ekana päivänä. Ja sitten tänään pukkasimme jyrkkään rinteeseen, mutkaiseen irtosoraränniin. Jänskätti, mutta kyllä kummallalkin oli voittajan ilme eikä tiedä vaikka heidät joku vuosi näkisi MADissä kurauriin tutustumassa.

Kun neitsyys menee, pitäähän sitä juhlia. Tiian ja Jari tarjosivat koko porukalle kypäräkaljat hotellimme aulassa ennen illalliselle lähtöä. Kiitos kaikkien puolesta!

Illalliselle ajettiin neljällä autolla. Mutta illallinen piti ansaita. Ensin hetettiin tikkaa. Ei mitään Veijo Esson huoltsikalta ostettua Suomalaista versiota vaan Bhutanilaista versiota, missä tikka oli maitotölkin kokoinen ja maali kaukana ja pieni.

Bhutanin kansallisurheilu on jousiammunta. Pitihän sitäkin kokeilla. Normisti maalit ovat 150 metrin päässä, mutta me olimme vasta koulutuksessa ja maali tuotiin noin 30 metrin lähelle. Silti meiltä se vaati kolme kierrosta että muutama nuoli saatiin maaliin.

Tikoilla ansaittiin pääruoka ja jousella jälkkärit.

Erinomaiset eväät oli loihtinut madam Karma. Herttaisella hymyllään hän lisäsi sydämmellä valmistetun illallisen makoisuutta. Taisi olla Rauno, joka totesi, että jos joka päivä nostetaan rimaa illallisen laadussa, on jossain katon tultava vastaan. Vaan tänään rima nousi taas aimo askeleen.

Madame Karma onkin kuuluisuus Bhutanissa ja instagram kokki, joka kutsutaan eri ruokafestareihin Thimpussa näyttämään taitojaan kansallisella tasolla. Oli ilo ja kunnia päästä nauttimaan hänen luomuksistaan.

Siitä teitää, että ruoka on erinomaista kun meidän muuten aina äänekäs porukkamme on hiljaa. Vierassalin hiljaisuuden rikkoi vain lusikoiden kolina ja mutustelun äänet.

Illallinen alkoi ensin voi-teellä, johon lisättiin pari lusikallista paahdettua riisiä. Köyhät juovat vaan mustaa teetä, rikkaat laittavat siihen tuhdisti voita. Ja erityisvieraille kuppiin murennetaan vielä paisettua munaa. Me nähtävästi oltiin arvovieraita kun koko kavalkadi oli käytössä.

Teen jälkeen tarjoiltiin tervetulomalja. Paikallista pontikkaa, joka tehdään vehnästä, riisistä, omenoista tai mitä nyt sattuu olemaan. Tehdään tislaamaalla. Tisleeseen on lisätty erilaisia yrttejä pinkin värin lähteeksi. Eikä ollut pahaa ja se toimi.

Omassakin päässä parin kupin jälkeen tuntui kevyeltä ja Khandu pääsi todella vauhtiin. Saimme hyvin seikkaperäisen luioennon Budhalaisuuden peruselementeistä seinillä oleveien taulujen ja kankaiden ryydittämänä.

Lyhyt ajomatka hotellille ja vaikka kello ei ollut kahdeksaa, kämppiin kömmittiin hetimiten. Onhan huomenna reissun pisin ajopiävä ja muutama hiekkaestekin on luvassa runsaan viikon takaisten sateiden tuomien maanvuöryjen johdosta.