Päivä 3

Kolmas päivä peräkkäin heräsimme kirkkaaseen auringonpaisteeseen kesäisten pumpulipilvien koristaman sinitaivaan alla. Alla laaksossa tuhtia pilveä muistuttava usvakerros hupeni nopeasti aamiaisen aikana ja koneiden käynnistyessa ajokeli oli parempi kun olisimme osaneet tilata. Ventuskyn sääkartta oli edeltäneen viikon aikana luvannut kevyitä ja kohtalaisia sadekuuroja ja tihkusadetta vähän joka päivälle, mutta tuskin kukaan reissulaisista valittaa tämän ennusteen pieleen menemisestä.

Matkassa mukana kulikeva mekaanikko oli illalla käynyt pyörät läpi, rasvannut ketjut ja laittanut pyörät siistiin riviin aamun lähtöä odottamaan.

Tänään hotellin netti toimii about kymmenen tai kaksikymmentä kertaa nopeammin kuin eilen, joten tulee tuupattua muutama kuva enemmänb tähän blogiin.

Hotellit ovat yksi toisensa jälkeen täynnä pieniä yksityiskohtia matkaajaa ilahduttamassa. Taidokkaan puutyön ja pikkutarkkojen maalaustöiden läsksi tänä aamuna löysimme uuden laisen “vesirännin”. Alla olevan kuvan oikeassa reunassa on ketju metallikartioita, jotka roikkuvat räystään reunassa ja kuljettavat veden hallitusti maan tasalle. Sama viritys löytyy myös päivän ekasta kuvasta. Tommonen voisi olla aika kiva mökilläkin.

Aamun avauksena ajoimme saman reitin suht heikkokuntoista tietä takaisin runsaan kolmen kilometrin korkeudessa olevalle stupalle. Päästyämme Thimbuun vievälle päätielle käännyimme kohti itää ja Bumthangia. Ensimmäinen pysäkki oli vajaan kolmen ja puolen kilometrin korkeudessa oleva ylityskohta, missä tavan mukaan oli stupa ja rukouslippumeri.

Yllä stupan edessä molemmat aikakoneet. Royal Enfield Himalaya 411 vasemmalla ja pikkasen stydimpi 450 oikealla. Molemmat kotonaan Himalajan juurella mutkia vääntämään. Suomistandardin mukaan aika tehottomia, mutta mukavan ketteriä pikku pelejä, jotka sopivat tähän maastoon ja ajokulttuuriin kun nenä päähän tai kuin Harrikka Route 66:lle.

Rukousviirit tai rukousliput, miksi näitä nyt kutsuisi, liehuvat joka puoelella. Välillä on tiivis rykelmä rinteessä tai muutama “pyykkinarullinen” hotellin pihalla. Samoin stupa on täällä huomattavasti yleisempi ilmiö kuin liikennevalot Suomessa. Niin, Bhutanissa ei tarvitse pelätä punasia päin ajamista. Taitaa nimittäin olla ainoa maa maailmassa mistä ei löydy ensimmäistäkään liikennevaloa.

Sitten vastaan tulikin yllätys. Se että tien varrella oli taas yksi stupa ei yllättänyt ketään, mutta se että stupan yläosassa oli silmät. Nepalissa kaikissa stupissa on kaiken näkevät silmät, mutta tällaista nepalilaista stupaa emme olleetkaan Bhutanissa ennen nähneet. Näitä kuulemma löytyy peräti kolme koko maasta.

Monet meistä kävivät kiertämässä stupan myötäpäivää ja sitämyötä kohensimme onnellisuuttamme ja toimme hyvää onnea matkallemme paikallisen uskomuksen mukaan.

Matkamme järjestäjä Khandu (kuva ylempänä) kertoi auliisti maan tavoista ja kulttuurista stupaa kiertäessämme. Isännöivän matkatoimiston muu henkilökunta matkassa mukana oli Road Captain (keskellä), autonkuljettaja (neiti vasemmalla) ja mekaanikko (poika oikealla). Tosi mukavaa ja osaavaa porukkaa kaikki tyynni. Vaikka kielitaito ei ihan yliopistotasolle ylläkkään, niin huumoria onnistumme yhdessä viljelemään kosolti.

Kulttuuriähkyn välttämiseksi on hyuvä välillä ottaa rennosti ja vaan tarkkailla maailmaa ympärillämme. Meillähän ei ole mihinkään kiire vaikka koko päivän onkin touhua ja tuhinaa.

Näköalakahvilassa vietetyn tauan aikana Khandu kertoi alueen historian jännistä koukeroista, demoneista, lamosta ja niiden syntyhistorioista. Tästä laaksosta on myös nykyisen hallitsijasuvun esivanhemmat peräisin ja prinssit saavat täällä harjoitella hallitsemista ennnen kuninkaaksi ryhtymistä.

Emme muuten vielä ole löytäneet yhtään ravintolaa tai kahvilaa, joka ei olisi näköalaravintola tai kahvila. Vaakatasossa täällä ei taida olla muuta kuin ihmisent tekemät rakenteet. Kaikki maan pinta on kallellaan puoleen tai taiseen. Pellot on tasoitettu rinteeseen enemmän tai vähemmän jyrkästi, puut kasvavat pääasiassa 45 asteen kulmassa maahan nähden - siis rinteessä, joten missä ravintola, seillä näkymä kauas.

Alla näkymä terassilta.

Kaikki ateriat ovat olleet varsin maistuvia, mutta tämän päivän lounas veti kyllä pisimmän korren. Ravintola oli viimeisen päälle siisti ja upeasti sisustettu, niin sisällä kuin pihan puutarhassa. Ruoka oli aseteltu houkuttelevasti esille. Ja se oli hyvää.

Ruoat ovat olleet mietoja, mutta maukkaita tuoreita luonnonmukaisesti kasvatettuja kasviksia ja lihoja. Kun kysyin, miksi emme pääse tutustumaan perinteiseen Bhutanilaiseen ruokaan, vastaus hieman yllätti. Tämä, mitä tarjotaan, on tyypillistä Bhutanilaista ruokaa, mutta siitä puuttuu keskeisin peruselementti. Bhutanilaiset syövät riisiä-riisiä-riisiä sekä chiliä-chiliä-chiliä. Chili ei ole vain mauste vaan pääelintarvike, kuten meillä esimerkiksi peruna. Aito bhutanilainen ruoka todennäköisimmin jäisi meiltä syömättä tulisuutensa johdosta. No, huomennä pääsemme sitäkin kokeilemaan, joten nähtäväksi jää.

Vielä yksi lähes kolmen ja puolen tonnin korkeudessa oleva rinteen ylitys sekä siellä oleva lähes pakollinen stupa ja lippumeri, ennen kuin väänsimme viimeiset sadat jollei tuhannet mutkat, ennen saapumista matkanpäänä olleeseen laaksoon.

Matkalla pysähdyimme käsityökeskuksessa tutustumassa lankojen värjäykseen luonnonmukaisilla väreillä sekä kankaankudontaan. Isovanhemmillemmehan tämä oli arkipäivää, meille hieman vieraampaa ellei jopa eksoottista.

Ennen hotelloitumista kävimme vielä kylän panimossa ottamassa yhdet maukkaat, mutta täysin hiilihapottomat oluet. Ikeniin se ensimmäinen kypäräkalja kuitenkin menee ja hotellilta sai paikallisten oluiden lisäksi Bhutanin viinejä ja viskejä. Ei näytä buddistitkaan täysin lasiin sylkevän.

Hotellit ovat järjestäen kauniita, periteisiä materiaaleja ja arkkitehtuuria kunnioittavia harmonisia kokonaisuuksia.

Huoneet ovat valtavia, hyvin varusteltuja ja erittäin siistejä. Khandu väittää näitä kolmen tähden hotelleiksi. En sitä ihan näin näe, ennemminkin neljän tähden tasolla mennään.

Siis ainakin tämän kylpyhuoneen koon ja varustuksen perusteella. Olen nähnyt pienempiä opiskelijaasuntoja aikanaan, eikä siellä ollut jalopuulattiaa.

Ajopäivän ja kulttuuriopintojen päätteeksi murkina maistuu. Vaikka se ei olekaan riisiä-riisiä-riisiä ja chiliä-chiliä-chiliä. Leppoisa porina täyttää salin kun päällimmäinen nälkä on saatu tyydytettyä ja jatkuu ties kuinka pitkään. Sitähän minä en tiedä kun illalisen jälkeen koittaa kuvien editointi ja verbaalijönglöriikka harjoitukset.

Severi KeinäläKommentoi