Päivä 12 | Ninh Binh - Hanoi | ≈130km
Viimeisenä ajopäivänä heräsimme sammakkokuoron säestämän yöunen jalkeen sumuiseen kosteuteen riisipeltojen keskellä. Vietnami oli viimeisen parin viikon aikana varsinkin tutun tuntuiseksi, mutta silti puissa roikkui velä tuntemattomia hedelmiä.
Timo kerkesi heti aamusta uinnille ja siltä pohjalta nimettiin porukan mursuksi. Upponallen nimi olikin jo varattu moottoripyöräilyn ohessa snorklaamista harrastavalle Karille. Yöpaikkamme nuori-isäntä käynnisti aamunsa lataamalla koko perheen yhteiseen piippuun tujut tupakat.
Sokeritoppavuoret kehystivät riisipellot utuisesti ja edessä aukeni aamun ensimmäinen pätkä peltojen läpi kohti laveampia ja ruuhkaisempia teitä.
Matkaa ei ollut kuin 130 km, mutta siihenkin saatiin jokunen pysäkki ujutettua. Yhdellä pysäkilä skootteristilla oli lemmikki matkassa, vai olikohan tämä sittenkin matkalla ravintolan kettiön puolelle…
Vielä kierros Ninh Binhin kiinalaisten pagodoiden, temppelien ja muiden historiallisten rakennusten maisemissa, ennen maantielle suuntaamista.
Ja kerran vielä tankille.
Matkalta löytyi sekä ruuhkaisia asutuskeskuksia, mutta myös kohtalaisen pitkiä pätkiä suoraa tietä lähes ilman liikennettä. Oli ilo seurata taustapeilistä, kuinka porukka ajoi kauniissa paririvimuodostelmassa, josta armeijan moottoripyörälähettien muodostelma itsenäisyyspäivän paraatissa olisi ollut kateellinen. Kun liikenne tiivistyi, automaagisesti porukka siirtyi yhteen jonoon etenemisen sujuvoittamiseksi.
Aamulla tapahtui toinen kaato liikenteessä. Vesiesteellä kaatoa ei lasketa liikenneonnettomuudeksi vaan lähinnä snorklaamisen ja motorismin lähes vapaaehtoiseksi yhdistämiseksi. Yhdessä liikenneympyrässä oli ystävällisesti levitetty märkää punaista savea tielle ja useammalla kuskilla renkaiden pito tiestä irtosi hetkellisesti. Yhdellä sankarilla tämä johti kaatumiseen. Mitään vammoja miehessä ei havaittu ja pyörästäkin meni vaan ykisi peili ja kytkinkahva, joka seuraavalla pysäkilla korjaamon kohdalla vaihdettiin uuteen lainatyökaluin. Perään kaatui myös yksi paikallinen skootteri, mutta kolaria ei siitä tullut eikä kukaan loukkaantunut vakavammin. Kaikki nuolivat omat haavansa.
Liikenneympyrähässäkän jälkeen toivottiin yhteen ääneen, että tämä olisi viimeinen mälli. No, vielä yksi saatiin pitkän suoran risteyksessä, kun parkissa ollut auto peruutti eteen ja yksi skootterineitokainen tuuppasi jo aamulla kerran kaatuneen kuskin kumoon. Toinenkin peli tipahti pelistä tässä rytäkässä ja pari haavaa havaittiin jaloissa. Desinfiointipyyhkeet ja laastarit tulivat taas hyvään käyttöön. Myöhemmin myös käsivarren pieni ruhje putsattiin ja teipattiin sideharsotyyny suojaksi.
Tämän jälkeen oli enää 20 km jäljellä ja uskon, että kaikki jänskäsivat menisikö kaksi ilman kolmatta - no - menihän se. Huh!
Hanoin hässäkkä oli taas kaoottinen. Vaikka pyöriä ja autoja oli vähmemmän kuin Saigonissa, tuntuu Saigon soljuvan sujuvammin. Kummatkin ovat hässäköitä, Hanoissa ehkä hieman rauhallisempaa, mutta ei yhtä sujuvaa. Me jaksettiin ihmetellä, miten paikallisella nuorisolla riitti huomiokykyä tässä sekasorrossa ajamisen lomassa räplätä puhelinta, puhua vidopuheluita ja sometella. Ihmisen aivo pystyy uskomattomiin suorituksiin.
Kääntyilimme risteyksissä ja emmekä tälläkään pätkällä saaneet aikaan yhtään miehistöhukkaa. Kaikki pysyivät paketissa Samulin letkan hänniltä heiluttaen peukkuaan viestittäekseen, että kaikki ovat vielä mukana.
Maali löytyi Ho Tay järven rannalta, Suomen suurlähettilään Keijo Norvannon residenssin pihalta. Keijo ja vaimonsa Teija olivat ystävälisesti kutsuneet koko ryhmämme vierailulle ja lounaalle matkamme päätteeksi.
Uskoisin, että ilo oli molemmin puolinen. Ryhmämme arvosti suuresti suurlähettilään kutsua ja erinomaista suomalaista kattausta lohineen ja karjalanpiirakoineen. Olihan pari viikko nautittu vain monipuolisia vietnamilaisia herrkuja ja sen jälkeen tämä tuntui todella kotoisalta.
Suurlähettiläs puolestaa sai kuulla kuulumisia koko Vietnamin pituudelta. Lisäksi pääsemme antamaan oman panoksemme Suomen maakuvan rakentamiseen, kun paikalle oli kutsuttu myös paikallinen matkailu-journalisti, joka myös sattuu olemaan aito motoristi.
Lounaan lomassa jutusteltiin ja haastateltiin.
Täytyy ehkä vielä alleviivata huomiotani, että meidän “likainen vajaa tusina” oli varmasti kaikkien aikojen kuraisin ja hikisin vierailijaryhmä Hanoin residenssissä. Tämä oli etukäteen tiedossa ja siihen oli varauduttu huomaavaisesti.
Monille ryhmäläisistämme tämä oli ensimmäinen kerta olla Suomen suurlähetystön vieraana ja nauttia ateria valtion sinireunaisilta leijonalautasilta. Monille todella mieleenpainuva kokemus.
Keijo ja Teija olivat lämpimän vieraanvaraisia ja aidosti kiinnostuneita seikkailustamme.
Suurlähetystöstä melkeimpä näki meidän lopulliseen maaliimme. Pyörävuokraamo oli järven vastarannalla, joten viimeinen viisi kilometria sujuttelimme rantabulevardia pitkin kaikessa rauhassa ilman kiirettä tai suunnistusvaikeuksia.
Ennen lähtöä vielä kuitenkin ryhmäkuva pyörien kera niin meille tähän blogiin, kuin suurlähetystön somepäivityksiin ja vietnamilaisen journalistin tuleviin juttuihin.
Järven toiselta puoelelta se sitten löytyi. Pyörät portista sisään, omat rensselit irti pyörästä ja pikainen tarkistus. Kaikki oli kunnossa ja hajonneet peilit sekä jarru- ja kytkinkahvat menivät vakuutuksen piikkiin ja homma oli ohi kymmenessä minuutissa.
Sitten “ryhmä rämä” olikin ihan hukassa. Ratsun menettäminen teki meistä jalkamiehiä ja -naisia. Oli kuin linnulta olisi katkaistu siivet. Mutta minkäs teet. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja nokka on suunnattava kohti uusia hyviä. Pientä haikeutta kuitenkin ilmassa…
Ennen kuin kerkesimme taksit nappaamaan olivat pyörät jo pestävänä. Kuka ne olikaan sotkenut?
Taksillä hässäkkäliikenteeseen, jota nyt ymmärsimme jo paremmin, ja hotellille. Saapumisrutiinit, passien kopiot respassa, avainten jako, suihku ja kypäräkalja etenivät kuin hyvin harjoiteltu näytelmä.
Kasilta päättäjäisillalliselle, joka käynnistyi matkan aikana perinteeksi muodostuneena kevätkääryleiden alkupaloilla ja tällä kertaa Hanoi oluella. Hanoi ei tullut Hanoissa hanoista, vaan ihan pulloissa kannettiin pöytään. Sitä seurasi kirjava valikoima meren herrkuja, lihoja, ankkaa, vihanneksia ja tietty riisiä. Kaikki eivät läpäisseet riisipuikkokoulutusta mutta monilla se jo sujui ketterämmin kuin Saigonissa.
Pyörät olivat jo huollossa ja varmaan kaikki iltaan mennessä jo täysin huollettukin. Nyt kuskit tarvitsivat huoltoa ja yksi keskustan lukemattomista pikku Spa-puodeista sai koko kaluston käyttöön joukkomme vallatessa kaikki hoitotuolit. Olihan jalat saatava kuntoon.
Illallisen lämpimien sanojen saattamana retki saatettiin viralliseen päätökseen. Tyytyväisyys huokui ilmiselvästi koko porukasta.
Tavoitteenahan oli ensinnäkin saada kaikki turvallisesti Hanoihin ja aivan yhtä tärkeänä tavoitteena, että kaikki olisivat tyytyväisiä matkaa. Jo ennnen palautekyselyn vastauksien saapumista itse uskallan arvioida, että myös tyytyväisyystavoite on saavutettu.
Haluan kiittää ryhmää loistavasta seurasta, joustavuudesta ja ymmärtäväisyydestä monenmoisissa tilanteissa kahden viikon aikana ja onnitella kaikkia kehityksestä kohti ammittamiaista urbaania mopolähettiä missä tahansa Aasian isoista urbaaneista keskittymistä.