Päivä 13 | Hanoi >
Virallinen ohjelmahan päättyi eilen päättäjäisillalliseen ja tämän päivän ohjelmassa oli matkaan kuuluva aamiainen ja hotellista uloskirjautuminen. Sen jälkeen jokaisen tulisi hakeutua joko lentokentälle tai itse hankkimaan majoituspaikkaan. Mutta ei. Ryhmä on edelleen täysilukuisena kasassa ja vietimme raittoisan ja peräti opettavaisen päivän yhdessä.
Lähtetystössä tapasimme motoristi-journalistin nimeltään Nguyen Dinh. Hän kirjoittaa meistä juttua maan isoimman lehden sunnuntainumeroon ja juttu tulee ulos lähiviikkoina.
Nguyen kutsui meidät kaikki lounaalle vielä tänään, ennen kun ensimmäiset matkalaiset lentävät takaisin kotosuomeen. Kaikki olivat innolla mukana. Tämä on tilaamaton, yllättävä ja erittäin miellyttävä jatko retkellemme. Tuntuu siltä, että porukka on nauttinut retkestä siinä määrin, että pienikin jatko yhteiselolle on kovin tervetullut.
Alla koko kööri + Dinh erinomaisen kalaravintolan terassilla Punaisenjoen rannalla.
Koko matka ollaan syöty erittäin hyvin. Jokainen on tilannut menusta tai keittiöön kurkkaamalla jotain, minkä suurin piirtein tietää mitä on tilaamassa. Tällä kertaa kymmenen hengen porukka söimme vain yhden kalan. No, olihan se nelikiloinen kokonainen monni, josta oli tehty runsaat puolen tusinaa erilaista ja hyvin erimakuista herkkuannosta. Ja päälle tietty vihannekset, tilpehöörit ja riisit.
Alkuun tuli pari kulhollista kalan parhaita paloja eli sisäelimet vihannesten ja liemen kera. Perinteisesti nämä herkut varataan orkesterin vanhimmille ja sitä myötä arvostetuimmille henkilöille. Siis meidän tapauksessa Karille ja ehkä vähän Akille ja minulle. Mutta ehkä sittenkin olimme kaikki riittävän vanhoja, että tätäkin herkkua oli kaikille jakaa.
Sitä seurasi kalanpalasia erilaisissa sooseissa ja mauste-jauhoseoksissa. Toinen toistaan herkullisempia ja maukkaita. Sivujuonteena kalan ohella oli kyyhkystä sticky-ricen (tarttuva riisi) sisälle leipämäiseksi paketiksi leivottuna. Loppuhuipennus oli kalan päästä ja pyrstöstä keitetty riisillä höystetty mehukas kalakeitto. Ja herkut huuhdottiin Hanoi-oluen premium luokan maltaisella
Eihän meidän porukka koko urakasta selvinnyt läheskään ja loppuherkut pakattiin Nguyenille paperikasseihin kotiin vietäväksi. Taas oli enemmän kuin kylläinen olo. Eipä tarvitse tänään illallista harkitakkaan.
Ravintolan omistaja oli varsinanen vietnamilaisen modernin taiteen mesenaatti ja keräilijä. Pitkät sisäänkäyntihallit ja useat huoneet olivat täynnä tämänpäivän taiteilijoiden teoksia. Kulttuurin suurkuluttajien mekka Hanoissa sanoisin.
Nha Hang Ca Lang Toan Thang kalaravintolasta kävelimme Nguyenin kaverin pienkahvipaahtamoon maistelemaan monen moisia jälkkärikahveja. Tämä oli aivan erilainen ympäristö kuin hotellin lähistöllä oleva turistihässäkkä lukuisine hotelleineen, sap-puoteineen, ravintoloineen ja turistikrääsäkauppoineen. Täällä Hanoi eli omaa elämäänsä eikä valkkareita näillä nurkilla näkynyt.
Kahvit ja teet eivät ainoastaan olleet herkullisia vaan myös kauniita. Aina joka raossa Dinh otti yhden kerrallaan matkalaiset haastateltavaksi. Leppoisaa yhdessä vietettyä aikaa ja samalla tuli journalistin työ tehtyä hyvinkin perusteellisesti.
Motoristeilla helposti synkkaa ja niin meilläkin Dinhin kanssa. Hän tahtoi vielä kutsua meidät kotiinsa ja päästä esittelemään meille toista rakasta harrastustaan. Saimme syväluotauksen teen ihmeelliseen maailmaan. Olohuoneen seinille oli kerätty Dinhin teekannukokoelma ja pöydillä oli monen moisia arvokkaita teepalloja ja kakkuja.
Dinh kertoi meille kaikille tutusta teollisesta teestä ja koko porukalle uudesta konseptista: villiteestä tai luonnossa vapaasti kasvavasta teestä, mistä teollisessa tuotannossa oleva tee on jalostettu.
Villitee kasvaa ikivanhoissa puissa ja teen poimiminen on työlästä puissa kiipeilyä. Teollinen tee on istutettu siisteihin riveihin ja teekasivt pidetään kerääjää matalampina puskina, mistä teelehdet on kätevä poimia. Ero on vähän sama kun villilohella ja kassilohella. Tai metsämansikalla ja puutarhamansikalla.
Teollistakin teetä on monen tasoista tarjolla, mutta teeharrastajien ja -keräilijöiden huomio keskittyy vain villiteen eri lajikkeiden keräilyyn ja maisteluun.
Teekaupan maailma on hämentävä kuluttajalle, mutta Dinh toi valoa monipuolisen tarjonnan jäsentämiseen. Kaikki varsinaiset teet tulevat teekasvien heimosta (Theaceae) ja kaikki muut teenä myytävät tuoteett kuten Roibos ovat aivan jotain muuta kuin tee, yrttiuutteita tai kasviuutteita kutein koivunlehtitee. Siis ainoastaan teepensaista ja -puista kerätyistä lehdistä saa varsinaista teetä.
Sekä villiteet ja teolliset teet tulee keräämisen jälkeen prosessoida. Puista ja pensaista kerätään vain kolme ylintä lehteä, joista nuorin ja pienin tuotta sitä parasta mahdollista teetä. Ensimmäinen lehti on makein ja maukkain, toinen lehti vahvistaa makua ja kolmas tuo palettiin hieman kitkeryyttä. Yhdessä nämä kolme lehteä tuottavat tasapainoisen makuelämyksen.
Keräämisen jälkeen lehdet fermentoidaan, paitsi vihreä tee, joka on fermentoimaton. Teet jaetaan tämän mukaan kolmeen kategoriaa. Toisessa ääripäässä on fermentoimaton vihreä tee ja toisessa täysin fermentoitu, meille ehkä tutuin, musta tee jota täällä kutsutaan punaiseksi teeksi. Siihen väliin asettuu kaikki muut teet, jotka on osittain fermentoitu. Joukut vain vähän ehkäpä 20 prosenttisesti ja toiset pidemmälle 80 prosenttiseksi. Esimerkiksi Oolong tee on puoliksi fermentoitu tai hapetettu teelajike. Tähän väliin mahtuu lukuisia eri teen muotoja, kuten valkoinen ja keltainen tee.
Villiteet pakataan normaalisti fermentoinnin jälkeen tiukoiksi kakuiksi ja kääritään paperiin (vasen kuva alla). Näitä myydään jälleenmyyntiketjuun, missä ne useimmiten rouhitaan valmiiksi teekannuun laitettavaksi. Vietnamissa on kehitetty uusi paketoimistapa, jossa teestä puristetaan mekaanisella koneella eri kokoisia palloja (myös alla vasemmalla). Sekä kakuissa ja palloissa tee jaktkaa kehittymistään kuin hyvä viski tammitynnyreissään. Kakkuina ja palloina tee säilyy vaikka sata vuotta ja kehittyy koko ajan. Tänään pallosta rouhittu tee maistuu erilaiselta kun ensi kuussa samasta pallosta raaputettu tee.
Villiteestä tehdyt kakut maksavat muutamia kymmeniä euroja ja niitä saa “raakoina” ja “kypsinä”. Ikä kypsyttää makua ja vanhempia teitä arvostetaan kuin satavuotiasta konjakkia. Kalleimmillaan korkealaatuinen tee, hyväksi havitulta alueelta tunnetun teemestarin valmistamana ja pitkään kypsytettynä maksaa yhtä paljon kun saman painoinen kultaharkko.
Alla Dinh näyttää miten alla oikealla olevalla työkalulla pallosta rapsutetaan bambukouruun ruokalusikallinen kypsiä teenlehtiä teekannuun laitettavaksi. Vahvaa tavaraa, sillä tuosta pienestä määrästä saa teekannun täytettyä parisenkymmentä kertaa ja edelleen maku on voimakas.
Dinhin tarjoamaa villiteetä ei tarvinnut hauduttaa kuin muutamia sekunteja. Jotkut toiset vaativat minuutin parin haudutuksen. Dinh myös kertoi, että eri teet tarvitsevat itselleen sopivan veden, enemmän tai vähemmän mineraalipitoisen, jotta maku on tasapainossa.
Ja sitten maistelemaan. Ryhmämme “teeseremoniassa” maistelimme lukuisia eri teelajikkeita ja Dinh oli selvästi omimmissa elementissään. Hän todella nautti esitellä teen saloja meille diletanteille. Jutustelun lomassa hän myös soitti videopuhelun teetehtailijakaverilleen ja saimme nopean tuotantolaitoksen kierroksen kännyn ruudulla.
Laadukkaat teet ovat vahvasti diureettisia, joten jono vessaan muodostui nopeasti. Teen tarkoitushan on rauhoittaa ja auttaa poistamaan kehosta epäpuhtauksia. Meihin nämä teet ainakin vaikuttivat vallan tehokkaasti.
Dinhin koti oli hälyisten ja liikenneruuhkaisten teiden väliin jäävässä rauhallisessa naapurustossa, missä pihoilla oli puita ja pensaita, lintuja häkeissään ja vapaana sekä vesialtaita kultakaloineen. Kadulta ei olisi ikinä uskonut minkälainen keidas löytyy muutamien kymmenien metrien päästä. Näitä seinille maalattuja muraaleja ei todellakaan ole tehty turisteja varten vaan luomaan urbaaniin ympäristöön kaunis ja miellyttävä asuinalue.
Dinhin esikoispojalla oli fudistreenit, joten huikkasimme Grab taxin ja ajoimme hotellille, Dinhin lähtiessä skootterilla poikaa harrastukseen viemään. Lätkävarusteet skootterin selässä olisi hiukan haastavampi rasti.
Illalla Dinh halusi veilä tulla kanssamme oluelle hotellin lähellä olevaan paikiallisten suosimaan kuppilaan.
Mutta eihän olutta voi hörppiä, ilman että on jotain mutusteltavaa. Taas oli pöytä täynnä tuttuja ja tuntemattomia herkkuja. Osa porukasta lähti jo kentälle ja jotkut muuttivat toiseen hotelliin, mutta puolet porukasta oli vielä illallakin kasassa.
Ennen Dinhin saapumista paikalle naureskelimme menun “Worm Cace” eli matokakku vaihtoehtoa. Kun Dinh rupesi evästä tilaamaan, niin tottahan tämänkin tilasi. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta maistuu tosi hyvältä. Madot on mereen laskevien jokien suistosta kerättyä kastemadon kokoisia jötkäleitä, jotka paistetaan munakkaaseen tillin kera. Maku on varsin kalamainen. Jos meille olisi kerrottu, että kysesssä on kalamunakas, juttu olisi mennyt heittämällä läpi. Alla Samulin puikot kauhovat matokakkua ääntä kohden.
Pienen patikoinnin jälkeen löysimme itsemme hedelmäkadulta ja oli vielä jälkkärin aika. Lavea valikoima etelän hetelmiä jugurttien ja jäätelöiden kera - osui ja upposi. Monille tuli ensikosketus törkeästi tuoksuvalle, mutta herkulliselta maistuvaan Durian hedelmään. Hotellin aulassa oli kyltti, joka kielsi Durian hedelmien tuomisen huoneeseen - siitä hajusta ei kuulemma hevin pääse eroon.
Tähän retken suunnittelemattomaan jatkopäivään on hyvä päättää tämäkin blogi. Matkalaiset ovat tämän reissun jälkeen varmasti hyvin ravittuja ruokapöytien tarjonnan suhteen, mutta sulateltavaa on myös runsaasti siinä kaikessa mitä olemme kokeneet. Muistoja on enemmän kun matkalaukkuihin saa mahtumaan. Uusia ystävyyksiä on solmittu. Monilla paluu sekä Vietnamiin että PeterPanBiken muille reissuille on jo selviö.
Lyhyestä virsi kaunis. Kiitos kaverit upeasta reissusta!