Päivä 3 | Cat Tien - Da Lat | ≈200km
Aamulla heräsimme ympäröivän viidakon ääniin kaikki omissa puumajoissaan. Illalla pimeässä saapuessamme emme päässeet ihailemaan paikkaa kaikessa kauneudessaan, mutta aamun kajossa se oli lumoava.
Huoneissa ei ollut telkkareita, mutta mitä niillä olisi täällä tehnytkään. Ilmastointi ja kylppäri löytyi joka majasta.
Herätys oli sovittu aikaiseksi, ei nyt ihan ennnen auringonnousua mutta pian kuuden jälkeen kumminkin. Halusimme nimittäin päästä aamun ensi tunteina nauttimaan viereisen luonnonpuiston fiiliksistä jo ennen aamupalaa.
Jokiveneen kapteeni haki meidät hotellin laiturista ja safari alkoi.
Kevy aamu-usva leijui vielä veden päällä, mutta heräävä aurinko nopeasti haihdutti sen. Viidakko on aina ääniä täynnä, eikä tämäkään tuottanut pettymystä. Riikinkukon naukuminen ja lukemattomat muut linnut ja hyönteiset säestävät apinaorkesteria.
Riikinkukko korkealla puun oksalla oli ensimmäinen bongaus heti joen vastarannalla. Rantapuissa oli meille tuntemattomia pikkuisia haikaroita, kuningaskalastajia ja joku harakan sukuinen pitkäpyrstöinen musta tipu, joka itseasiassa ei lainkaan muistuttanut harakkaa, paitsi pyrstön pituudella. Nähtiin myös useita eri kokoluokan apinoita, mutta sen verran kaukana, ettei kännykkäkameroilla saanut todisteita talteen. Samuli bongasi joesta jotain uimassa ja kun ajoimme lähemmäs, niin kunnon käärmehän se oli päättänyt vaihtaa joen toiselle rannalle. Sekin sukelsi ennen kuvaushetkeä.
Veneretken jälkeen olikin aika nauttia aamupala, pakata kamat ja ottaa pakollinen ryhmäkuva. Myös hotellien ja ravintoloiden omistajat usein haluavat meistä ryhmäkuvan omaan käyttöönsä. Sitä ennen ryhmäkuva otettiin myös patsaspuistossa. Vasta siellä tajusimme, että kasassahan on selvästi Lumikki (Hanna) ja seitsemän hyypiötä (muut matkalaisuroot).
Ja uusi ajopäivä käynnistyi leppoisassa tunnelmassa ja aurinkoisessa säässä. Navigaattori vei meitä kohti uusia seikkailuja, mutta välillä navi päätti tarjota myös mielenkiintoisia oikopolkuja. Yksi näistä ohjasi meidät pikkutien asfaltilta kapealle betoni väylälle, joka pian muuttui hiekkatieksi ja lopulta poluksi metsässä. Sitten tuli vesieste. Porukalla sovittiin, että ajetaan suosiolla vajaan parinkympin lenkki sen sijaan, että varmasti kastettaisiin ajokengät ja ehkä enemmänkin…
Pieni videokin tuli otettua metsäretkestämme. Vielä olisi ollut jäljellä jokunen sata metriä reitille, mutta käännyttiin takaisin ja tehtiin parin kympin lenkki.
Tankattiin taas pyörät ja hinta ei päätä huimaa. Selvästi alle egen litra eikä pikku Honda paljoa syökkään.
Täällä teillä oli tilaa vaikka seisahtaa, päinvastoin kun Saigonissa, missä sitä hakeutui mahdollisimman pian jaklakäytävän turvaan. Hyviä asfalttiteitä, lukuisia nesteytys pysäkkejä maisemissa, missä ihailtavaa ja ihmeteltävää riitti.
Todella mukava lounaspaikka löytyi yhden kukkulan ylimmältä kohdalta. Kuppila oli aika alkeellisesti varustettu, mutta soppa oli suussa sulavaa ja mukana maku. Ruokaa odotellessa “kotieläintarha” apinoineen, kanoineen ja tipuineen huolehtivat porukan viidytyksestä.
Vielä mahtui päivään vielä yksi “korkeanpaikan leiri”, missä pidettiin juomatauko. Paikalliset kaverit vetivät omassa majassaan kaljaa ja pontikkaa ja olivat ylenpalttisen ystävällisiä ja kovaäänisiä. Lienee osa paikalliseen kulttuuriin tutustumista. Maisemasta ei päässyt tässäkään kahvilassa valittamaan. Jos valitettavaa pitää hakea, niin parkkipaikan laajuus vuorenninteellä on useimmiten niukka.
Oltiin tuupattu päivään riittävästi “oikopolkuja”, panorama nesteytyspysäkkejä, lungia lounasta kotieläintarhalla ja hyvä määrä mutkateiden vääntöä ylös ja alas. Loppupätkä nousi nopeasti 1600 metrin korkeuteen Vietnamin kulttuurin kehtoon, Dalattiin. Siellä meitä odotti varsin omanlaisensa hotelli, Crazy Hotel.
Ennen nukkumaan menoa vielä jo rutiiniksi muodostuva illallinene: kypäräkaljat, vietnamilaisia kevätrullia - joka kerta yllättäen erilaisuudellaan, sekä kavalkadi vietnamilaisia herkkuja, josta maistellaan oman kipon lisäksi kavereiden valitsemia herkkuja.
