Päivä 4 | Dalat - Nha Trang | ≈150km
Neljäs päivä käynnistyi kuvaussessiolla. Vastaavaa taustaa pyörille ja porukalle saa hakea tältä pallolta.
Matkaohjelmassa on vesiputoukset ja kiinalainen pagoda sekä lyhyehkö ajomatka. Me yhdessä päätimme tehdä nähtävyyksien kierrokset nopeasti ja ottaa hieman pidempi reitti, mutta herkku mutkateillä ja pätkällä Vietnamin komeinta rannikkoa höystettynä ylös-alas kiemurtelevilla rantojen mutkateillä. Motoristin unelmaa molemmat
Crazy Hotel oli sen verran hullu paikka, että siellä ei ollut keittiötä eikä sen myötä aamiaistakaan. Vesiputousten vieressä katukeittiöstä loihdittiin meille munakkaat, patongit ja jääkahvit. Vähän samaa, mitä pikku hotellitkin tarjoavat.
Nähtävästi paikan keittiöhirmun äiti kera lapsen(-lapsen)lapsensa kanssa seurasivat puuhiamme kovin kiinnostuneina. Kummallisia otuksia nuo ulkkarit.
Vesiputouksilta lyhyt pyrähdys Dalatin keskustaan, missä on paikan kuuluisa järvi ja sen keskellä kahvilasaari. Monet nuoret parit tulevat Dalattiin hääkuvat ottamaan ja kuhertelemaan järjvelle polkuveneillä, mitkä erehdyttävästi muistuttavat joutsenia. Taitavat olla samat veneet, mitä vaimoni kanssa naureskeltiin 33 vuotta sitten omalla kuherruskuukausien matkallamme. Ovat vaan saaneet useamman kerroksen maalia näinä vuosina.
Kahvilasaarella nautittiin vielä tyylikkäät vihreät kasviscocktailit ennen ajoon lähtöä.
Hieman Dalatin ulkopuolella törmäsimme myös kiinalais-vietnamilaiseen (?) pagodaan, joten ohjelman lupauksetkin tuli täytettyä, vaikka matkaan päästiin huomattavasti aikaisemmin kuin mitä ohjelma lupasi.
Siitä eteenpäin tiemestari tarjosi meille parastaan. Hyväpintainen asfalttitie väännetty riittävän monelle mutkalle ja lähes koko ajan joko ylä- tai alamäkeä. Tauolla keskusteltiin vastaohjauksesta ja kaarteen ajotekniikoista.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kun laskeuduimme viimeiset rinteet, Dalatin miellyttävä viileys (25-28 astetta) palasi tukahduttavan kuumaksi ja kosteaksi merenpinnnan tasolla olevien tasankojen paahteeksi. Ylimääräiset kerrokset poistuivat heti ensimmäisellä pysäkillä.
Haettiin ruokapaikkaa, mutta päädyttiinkin ottamaan juomatauko poikein kouluttaessa kukoista tappelijoita kahvilan etuosassa. Ainakin kahvipöytä oli tukeva ja pramea, vaikka paikka oli ihan “perus” Vietnam.
Ennen “rantautumista” pysähdyimme vielä haukkaamaan tuttuja ja tuntemattomia vietnamilaisia herkkuja risteyksen kulmakuppilaan. Ketään ei tarvinnut kehottaa hakemaan varjoa, se löytyi kyllä ihan itsellään. Tuulettimet pyörivät, mutta mitä ne seinättömässä ravintolassa pystyvät tekemään muutka kuin kierrättämään kuuman ilman tilalle lisää samaa. Vietnamilaisissa paikallisissa ravintoloissa ja kahviloissa penkit ovat joko “lastenistuimia” tai vieläkin matalampia jakkaroita. Isoille miehille ylösnousemus moisista vastaa aamujumppaa, mutta pysyyhän porukka notkeena.
Merenrantaan päästyämme pitihän heti pysähtyä moista ihmettelemään, vaikka maisema ei nyt ihan parasta ykkösluokkaa siinä kohdin ollutkaan.
Vähän matkaa kuljettuamme rupesimme vääntämään mutkaa yhden jos toisenkin rannan kalliokukkulan yli ja maisemat senkun kohenivat. Kuumuus pysyi.
Pyörätkin viihtyivät varjossa.
Viimeisen kukkulan jälkeen porukat äkisti katosivat taustapeilistä. Käännyin takaisin ja edellisen mutkan takana koko porukka oli parin puun varjossa. Yhdestä pyörästä oli bensa loppu. No onneksi varatankissa oli vielä runsaat pari litraa, joilla pääsisi vaikka hotellille saakka. Siitä huolimatta teimme bensispysäkin 50 km ennen Nhat Trangia.
Kaupungissa saatiin hieman lisäkoulutusta city ajoon Vietnamissa. Yksi pitkä suora oli jaettu auto- ja kaksipyörästen kaistoiksi. Tiedä nopeuttiko kulkua, mutta ehkä hieman paransi turvallisuutta.
Hotellin kellariin pyörät parkkin ja respaan. Hieman kesti, kun peruuttelin hotellivarauksen ja tein uuden. Näin saimme samalla rahalla VIP asiakkaan statuksen, johon kuului paremmat huoneet ja huomenna tuleva yllätys.
Syömään lähteissä Kari kertoi jo käyneensä apteekissa vahvempaa aurinkovoidetta hakemassa, mutta farmaseutti oli käden selät nähtyään tarjonnut jotain Bephanthenin tapaista rasvaa palanutta ihoa paikkaamaan. Olisikohan niin, että matkan alkupuolella useampaan kertaan suosittelin joko hanskoja tai vahvaa aurinkosuojausta käsille täällä ja aina tropiikissa. Jos ei oppi kantapään kautta mene perille, niin käden selän kautta sitten. Kari antoi luvan tehdä tämän paljastuksen sekä nimen että kuvan kera.
Monilla muillakin oli punoittavia neniä ja poskia, vaikka läträämään tällä reissulla ei ole kukaan ruvennut. Minulla on aivan uusi palovamma. Ajotakkina on enduro verkkopaita suojapanssareilla. Tässä mallissa kainalot ovat täysin avoinna tuuletusta varten. Eipä ole koskaan ennen tullut mieleen, että näissä varusteissa ajanessa kainaloiden ja lähiseudun suojaaminen on yhtä tärkeää kuin nenän rasvaus.
No, ei mitään vakavaa kuitenkaan. Lievästi aristavaa ihoa ja lähipäivinä perässä ajavat saattavat saada hilselevän ihon pölyä aurinkolaseihinsa. Ja kyllä taas ruoka maittoi!
