Päivä 2 | Ho Chi Minh - Cu Chi - Cat Tien | ≈215km
Tänään, 2.3. sunnuntaina homma sitten vihdoin starttasi. Pyörät olivat valmiina tallissa eilisen noudon jälkeen. Heti aamupalalta porukat kantoivat matkakamppeet pyörille. Pientä säätöä pakkauksissa, kameroiden ja navigaattoreiden kiinnityksissä. Pieniä käynnistysongelmia. Kaiken kaikkiaan no-hätä. Kaikki kunnossa ja moottoreiden käynnistymisen odotus sähköisti ilmaa.
Kuten sovittu, koneet olivat valmiina starttaamaan kasilta. Ennen lähtöä kuitenkin ensimmäinen varsinainen matkan ryhmäkuva koko porukan, pyörien ja varusteiden kanssa.
Odotuksen tuoma levottomuus vaihtui kytkinten noustua tarkkaan keskittymiseen. Uuusi kone alla, vieras ajokulttuuri ja miljoona muuta kaksipyöräistä vaativat ainakin alkuun kaiken huomion. Eivät tulleet mieleen hoitamattomat asiat kotipuolessa tai läheisten jaksamiset. Todellinen life-is-now hetki. Oli vain pyörä ja kuski. Seurattava edellä menevää ja kaiken liikenteen lisäksi katsottava, pysyykö perässä tuleva mukana. Kunhan vauhtiin päästiin, ei se liikenne ollutkaan niin paha, mitä se jalkakäytävältä katsottuna näytti.
Poikkeuksellisesti saatiin pyörät vuokraamosta lähes tyhjillä tankeilla, joten heti alkuun käytiin tankilla ja opittiin miten ryhmä saadaan sujuvasti tankattua ilman sähläystä. Ja matka jatkui. Yhtä suoraa väylää koko kaupungin halki lukuisten liikennevalojen läpi ja välillä pysähdellen.
Vähitellen liikenne oheni ja mahduimme ajamaan yhdessä letkassa ilman skoottereita ja autoja joka välissä. Kaupunki loppui ja päästiin kokemaan maantieajoa. Sielläkään ei ohittelut loppuneet, kun väylillä on jos minkä sorttista menopeliä, joista monet matelevat keskellä liikennettä.
Kuumuus teki muutenkin haastavasta ensikosketuksesta aasialaisen suurkaupungin ruuhkiin entistäkin mielenkiintoisemman. Hiki virtasi jo pakatessa eikä ilmavirta paljoa tilannetta helpottanut, mutta jonkun verran kuiteinkin.
Nesteytys näillä lämpötiloilla on vallan tärkeää. Joten aloitimme nestepysäkin paikalliseen tyyliin nauttimalla kukin pillillä yhden kookospähkinän mehut. Paljon parempi janojuoma kuin mikään kokis tai kalja. Pientä eksotiikkaa tilanteeseen toi myös suoraan pähkinästä juominen.
Alkupätkään oli hyvä ottaa parikin pysäkkiä (bensa ja kookosjuoma), vaikka matkaa ei kovin hirveästi kertynytkään, muutama kymmenen kilometriä. Sitten saavuimme ensimmäiseen suunniteltuun kohteeseen. Cu Chi tunneleille.
Siellä pääsimme tutustumaan VietCong sissien elinympäristöön. Alue on kuuluisa maanalaisista tunneleistaan, joita on kaivettu jo Ranskan sodan aikana ja laajennettu meille tutummaksi Holliwoodin tuotantojen kautta tulleen Vietnamin sodan aikana. Tunneleita on lukemattomia kilometrejä kolmessa kerroksessa aina 10 metrin syvyyteen. Alueella on matalia juoksuhautoja, bunkkereita ja sinne on rakennettu nukeista, aseista, ansoista, savuttomista keittiöistä ja monesta muusta hyvin havainnollistava ympäristö. Yllä meidän “yksikkö” sissiyksikön vieraana.
Tunneleiden sisääkäynnit olivat uskomattoman pieniä ja hyvin piilotettu. Turistia viidytetään hieman laajennetulla sisäänkäynnillä, mistä Sami sujuvasti sujati maan alle ja kannen sulkeuduttua ei sitä kovin helposti maastosta olisi löytänyt.
Vaikka tämä luukku oli turisteja varten suurennettu, Kari suurena humoristina demonstroi, miten käy jos on ollut ahkerasti kotona ruoka-aikaan.
Cu Chin tunnelelta suuntasimme kohti Cat Tienin kansallispuistoa, mistä seuraava hotelli oli buukattuna.
Heti ensimmäisenä päivänä pääsin täyttämään lupaukseni. Matka infossa lupasin, että matkalla tulee yllätyksiä. Eihän se ole seikkailu eikä mikään, jos ei yllätyksiä ilmene.
Yksissä valoissa Pasi takaa huikkasi, että takarenkaasta puuttuu ilmaa, vaikkakin vain alareunasta ja heti perään rupesi ajo muuttumaan nopeasti epävakaiseksi. No puhkihan se takarengas oli. Ihmisiähän Vietnamissa on riittävästi, joten apua löytyi heti muutaman metrin päästä ja saatiin ohjeet kahteen rengaspaikkaamoon, molemma parin sadan metrin päässä.
Samuli lähti zekkaamaan paikan, muut jäivät paikalleen odottamaan ja minä lykkimään pyörää kohti menosuunnassa olevaa korjaamoa. Viittelöitiin porukka korjaamon viereiseen nesteytyspisteeseen ja annettiin pikku Honda korjaamon osaaviin käsiin.
Empä ole koskaan ennen nähnyt sisärenkaan paikkausta ilman että rengas olisi irroitettu paikaltaan. No, lähteehän se ulkorengas vanteelta paikallaankin ja sieltähän se sisärengas pullahti ulos paikattavaksi. Ei muut kun kumit kohdalleen ja laskua maksamaan. Hurja hinta, 40.000 dongia! Euroissa karvan verran yli puolitoista euroa
Mekaanikkopoikia nauratti koko puolituntisen visiitimme ajan. Korjaamon omistaja sanoi sen johtuvan siitä, että eivät pojat näin lähitaisteluetäisyydelle ulkkareista ole päässeet ja Aasiassahan nauru ei aina merkitse ainoastaan iloa vaan myös hämmennystä ja muita tunteita.
Loppumatka sujui ongelmitta, mutta juomataukoja pidettiin jos jonkinmoisessa “juottolassa”.
Päivän paras oli riippumattokeidas juuri puristetulla appelsiinimehulla. Ei paha.
Riippumaton savolainen pyrki tavoitteeseensa sinnikkäästi, mutta mitä enemmän kurkotti, sitä kauemmas matto pakeni…
Päivä venähti suunniteltua pidemmäksi ja Cu Chi tulleleilla vietetty parituntinen, renkaan paikkaus operaatio ja lukuisat juomatauot siirsivät Bamboo lodgelle saapumisen hieman auringon laskun jälkeiseen aikaan.
Tänään saatiin siis ensikosketus Vietnamin liikenteeseen ylipäätään. Jänskättiin Saigonin kaaosta. Rikottiin rengas. Ja vielä lopuksi päästiin ihastelemaan Honda XR:n olemattomia etuvaloja. Jänskämomentteja ihan riittämin ekaan päivään. Mutta mukavaa oli.
Illallinen syötiin kuin susilauma eikä aikaa ollut edes kuvien ottamiseen, ennen kuin uni maittoi. Taustalla tuhannet viidakon sirkat lauloivat meidät uneen bambumajoissamme.