Tiistai valkeni jo totutun harmaana, mutta aamupäiväksi oli luvattu poutaa ja hieman alle kymmenen asteen lämpötilaa, joten hyvältä vaikutti. Kunnon tankkaus aamupalapöydässä, sillä täällä lounaspaikan löytäminen matkan varrelta ei todellakaan ole mikään itsestään selvyys. Tavarat kasaan ja menoksi.

Ensiksi kolmen kilometrin siirtymä ns. keskustaan kylmäasemalle tankkaamaan. Ensin ei toimi kortti ja kone ilmoittaa, ettei yhteyttä, seuraavaksi on yhteys mutta laite ei vain muuten toimi. No, vaihdetaan mittaria ja suurin piirtein samat kommervenkit sekalaisessa järjestyksessä, joten hyvästi N1-asema. Ajoimme tien toiselle puolen OB-asemalle. Toimii hyvin, mutta maksimi tankkaus summa on vain 20 000 ISK. No, tankataan kaksi erillistä kertaa, joista toisella kerralla saadaan kuitti ja toisella kerralla ei. lopultakin 25 minuutin säätämisen jälkeen jälleen tien päälle.

Osalle oli jo tullut pieni hiki pintaan, mutta kohta se jäähtyi. Siinäkin mielessä hieno ajosää, ettei tuullut juuri nimeksikään. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta turisteja jo liikkeellä, siis muitakin kuin me. Kohta puolin bongataan korkeita kallioita erilaisissa ryppäissä ja yhden edustalla kuvautamme itsemme ja pyörämme. Kohta puolin alkaa Euroopan suurin jäätikkö Vatnajökull häämöttää suoraan edessämme. Hitaasti mutta varmasti se suurenee silmissämme. Pitkiä suoria ja yksi kaistaisia siltoja ja joitakin loivia mutkia, niistä muodostuu päätie nro: 1 (Ring) näillä seuduilla.

124 kilometriä hotellilta saavumme Jökulsaronin jäätikkö järvelle, jolta on toki yhteys Atlantin valtamereen läheisen sillan alitse. Olemme paikalla reilun tunnin etuajassa varaamaamme nopean kumiveneen jäätikköristeilyä. No, täällä myydään kahvia jne. joten saamme aikamme kulumaan. Paikalla on paljon turisteja, oikeastaan enemmän kuin missään kohteessamme aikaisemmin. Samoja naamoja samalta laivalta olemme tavanneet ympäri saarta. Täälläkin tapasimme jo kolmannen kerran karasjokilaisen kaksikon mopoineen. heidän kanssaan tuli laivalla ”heitettyä läppää” hieman enemmänkin. Nytkin vaihdettiin reittikuulumisia ja annoin kavereille vinkin, minne ajaa huomenissa.

Vaatteiden vaihto ja sitten isopyöräisellä Scanian kuoma-ja linja-auton risteytyksellä noin kilometrin päähän rantaan, jossa meitä odotti nopea kumivene varustettuna 200-hevosvoimaisella Suzukin perämoottorilla. Ei muuta kuin menoksi. Heti kättelyssä yllätti, kuinka paljon hylkeitä on makoilemassa järven jäälautoilla. Lintujakin oli suuret määrät. veden lämpötila vaihteli muutamasta asteesta aina kuuteen plus asteeseen veden syvyyden mukaan. Mielenkiintoinen kohde jonka suuret jäämuodostelmat vähenevät vuosi vuodelta ilmastomuutoksen seurauksena, sanovat poliitikot mitä hyvänsä.

Tunnin ja vartin kierros järvellä, joka oli aivan tyyni ja hiljainen kun moottorin sammutti. Hieno reissu. Rantaan päästyämme meidät tervehtikin klo 14.00 alkavaksi ennustettu vesisade, ensin kevyenä tihkuna ja sitten voimustuvana yhtenäisenä sateena. Ei muuta kuin asianmukaiset varusteet päälle ja loppukiri 80 kilometriä Höfnin kaupunkiin. Noin tunti 1-tietä, jolle ei tässä kohdni muuten löydy vaihtoehtoa.

Hieno tieosuus. Jäätikön reunaa, merenrantaa ja ns. erämaata. Ei juurikaan asutusta. Ajoimme yhtä kyytiä hotellille asti ja sitten soitto ovessa olevaan numeroon ja parin minuutin kuluttua autolla pihaan saapui viehättävä nuori nainen avaamaan meille ovea kirjautumista varten. Ripeät majoittumis- ja peseytymistoimenpiteet, jonka jälkeen ripeäasti viereiseen Pakkhusetiin illalliselle. Ravintola ei ota olenkaan vastaan pöytävarauksia, mutta meidän ”tiedusteluryhmä” oli varannut tarvittavat pöydät.

Illan erikoisuutena nautimme grillattu hevosenlihaa ja jälkiruokana Creme Buleeta. Oli muuten tosi maukas tuo ensin mainittu pääruoka. Ruokajuomaksi Bolia tai Gullia (paikallisia oluita), taisi siinä joku vettäkin nauttia. Sitten olikin jo hieman varttuneiden matkalaistemme aika siirtyä yöpuulle, tai vähintään lepäilemään huoneisiimme. Hieno ajopäivä, niin pyörällä kuin veneelläkin.