Tänään oli täydellinen ajopäivä. Ajamisen määrä, laatu ja nähtävyyksien bongailu oli sopivasti tasapainossa, eikä matkan maisemissa ole ollut moittimisen sijaa.

Pagen hotellin hieman hoikka, mutta amerikkalaisen standardin mukainen aamupala alkoi jo klo 6.30.
Kahvittelut oli kahviteltu klo 7.00 mennessä, jolloin luotiin katsaus alkavan ajopäivän ohjelmaan. Oli mukavaa luetella jokaiselle nimeltään tuttujen paikkojen nimiä, joissa jokainen meistä halusi varmasti käydä.

Aamun tankkaus varmuuden vuoksi, koska erämaahan oltiin menossa. Ryhmän pienitankkisille Indianeille oli varattu molemmille yhden gallonan bensakannut siltä varalta, jos tankkauspaikkoja ei sattuisi sopivsti kohdalle, tai huolto-aseman mittarikenttä olisi remontissa ja suljettu kokonaan. Koskaan ei tiedä, ja kokeiltu on…

Vain seitsemän kilometrin päässä sijaitsi Pagen vetonaula, Horse Shoe Bend, eli Coloradojoen hevosen kengän muotoinen mutka. Mutkalle oli kävelymatkaa parkkipaikalta reipas kilometri ja saman verran takaisin.
Ennen auringon paahdetta tuon käveli kätevästi ja joenuoman rotko ja sen kuvaukselliset maisemat palkitsivat sinne saapuneen turistin.

Hevosenkenkämutka, kuvassa Jaana.

Tähän operaatioon vierähti kiireettömästi noin tunteroisen verran, kunnes vaihdettiin taas shortsit ajovaatteisiin ja jatkettiin kohti seuraavaa etappia, vuonna 1929 valmistunutta Navajo Bridgeä, joka ylitti Coloradojoen 142 metrin korkeudessa sen veden pinnasta mitaten..

Meidän ryhmä. Kuvassa mukana myös The Guest Star Pasi, joka matkasi meidän mukanamme parin päivän ajan. Vaihtelu virkistää, kiitos Pasille mukvasta surasta.

Tauko sillalla ja kunnon kuvat koko porukasta, silloista ja sen lähimaisemista, siinä oli tämän kohteen ohjelma.
Taas pyörän päälle ja suunta kohti Jacob Creekiä. Monenlaista kalliota, kiveä ja muutakin maisemaa matkalle sattui, parhaana ehkä etapin lopussa kipuava mutkainen, mäntymetsässä kiemurteleva tie.

Jacob Creek, Merja, Antti, Pasi ja Heikki.

Tie johti Jacob Creekiin, jossa istahdettiin pöydän ääreen ja syötiin lounas. Amerikan malli tuntuu olevan sellainen, että pikaruokapaikassa saat ateriasi heti, etenkin jos osaat vastata kaikkiin lisäkysymyksiin mitä kaikkea haluat annokseesi valita. Niin sanotuissa istumaravintoloissa tyylilaji on päinvastainen ja aikaa kaikenlaiseen odotteluun, tilauksiin ja itse ruokailuun menee helposti puolitoistakin tuntia. Mutta mikäpä se on odotellessa, kun kiire ei vaivaa ja juttua tuntuisi riittävän jo tutuksi tulleiden matkalaisten keskuudessa varsin soljuvasti.

Seppo, Jaana ja Minna.

Jacob Creekistä matkaa Grand Canyonille oli tunnin ajon verran. Sinne lähdettiin odottavaisin mielin tietoisena siitä, että North Rimin Visitor Center oli suljettu viime kesän laajan tulipalon takia. Paikalle päästyämme totesimme, että “kaik män”, sillä ennen niin upeasta ja 1930 palon jäljiltä uudelleen rakennetusta rakennuksesta ei ollut käytännöllisesti katson jäljellä yhtään mitään. Kävelypolku kanjonin reunalle oli myös suljettu, ja paikka eli täydellistä hiljaiseloa. Oli hyvä, että ennen tätä kävimme toisella tunnetulla kanjonin bongauspisteella Saddle Mountain Overlookilla katsastamassa maisemat, katselupaikan korkeus merenpinnasta oli jo huikeat 2800 metriä.

Paluumatkalla, taas tunnin ajon jälkeen olimme Jacob Creekissä, missä juotiin kahvit ja tankattiin pyörät.
Kanabiin oli enää 40 minuutin ajomatka, joka pyyhkäisitiin yhdellä istumalla suoraan majapaikkamme pihaan asti. Illalla vielä napakka kaupunkikävely, vähän tilpehöörikauppojen valikoimien hypistelyä ja lopuksi illallinen, jos maistui.

Päivä 11 | Page - Kanab | 320 km