Päivä 10 | Gallup - Page |
Matka jatkui Intiaanien pääkaupungista Gallupista, kohti pohjoista ja Navajo intiaanien alueita. Maisemat muuttuivat taas eikä eilisen päivän, tai alkumatkan massipelloista ollut enää tietokaan. Reilun 2000 metrin korkeudessa mennään edellenkin.
Geologisesti katsoen nyt ajettiin Pohjois-Amerikan yhdestä parhaista alueista. Gallupista lähdettäessä maisema oli vielä melko avointa ja laakeaa. Kivet ja kalliot ovat melko punaruskeita ja harmaita. Matkan edetessä kohti pohjoista maaston, eli noin 220 miljoonaa vuotta vanhojen kallioiden väri muuttuu punaisesta oranssiksi, sitten tumman harmaaksi ja seuraavaksi vaalean harmaaksi, ikään tarkoituksena olisi esitellä kaikki värien kirjot mitä kallioperästä saadaan irti. Punainen, rautapitoinen kiviaines voittaa selvästi tämän väri erottelun.
Upeiden, sanoin kuvaamattomien ja huikeiden maisemien saattelemana saavumme päivä kohokohtaan, Monument Valleyhin. Siellä uskolliset, ja maailman kuulut kolme pilarimaista vuorta seisovat paikoillaan aivan satumaisessa maisemissa, ja ovat ilmeisesti varautuneet olemaan siellä vielä muutaman miljoonan vuoden ajan.
Viimeinen suora kohti Monument Valleyta on yksi Amerikan kuvatuimmista paikoista, se on on ollut kulkijoiden kuvauskohteena jo pitkään. Samalta suoralta löytyy Forrest Gump elokuvan tunnettu kohtauspaikka, jossa Forrest päättää lopettaa päämäärättömän juoksemisen Amerikan mantereen reunalta toiselle.
Meidän päämääränämme on ajella illaksi Pageen, jonne sananmukaisesti laskeudettiin alas ja viimein 80 mailia ajetiin “tasaisen tylsiä” teitä:)