Päivä 9 | Santa Fe - Gallup |

Pohjoisen New Mexicon alueella olleiden kovien sateiden ja äkkitulvien takia vapaapäivänä hankittiin intensiivisesti tietoa teiden kunnosta ja niiden ajettavuudesta. Näiden tietojen valossa aamulla päätettiin lähteä ajamaan alkuperäisen matkasuunnitelman reittejä kohti Los Alamosta ja Valles Caldera Nation Preserveä. Mikäli tiet osoittautusivat haasteellisiksi, oltiin valmiita muuttamaan suunnitelmia. Aamulämpötila oli sopivasti reipas +14C ja lämpenemään päin.

Ulosajotie vei meidät vielä kerran Santa Fe:n vanhan kaupungin keskustaan, mistä ajelimme paikallisen asunto-alueen halki Los Alamokseen vievälle pikatielle. Santa Fe:n korkeus meren pinnasta on noin 2000 metriä, jonka jo huomaa juoksu- ja ripeillä kävelylenkeilläkin. Saavuimme Atomipommikauounkis Los Alamokseen, ja ohitimme sen historiasta kertovan museon. Sen edessä oli vanha ja aito vartiokoppi, jonka kautta kulkua alueelle valvottiin. Vilahti siinä silmissä ohi ajaessa Oppenheimerin pronssiveistoskin.

Ajoimme ydintutkimuskeskuksen kautta, ja pääsimme näyttämään ajokorttejamme vartiomiehelle joka päästi meidät ajamaan virallisen alueen läpi kohti tämän aamupäivän ajohuipentumaa, Valles Caldera Nation Preserveä. Kaikkeen tähän mennessä koettuun verrattuna tämä reitti oli huikea, ja se vei meidät aina 2780 metrin korkeuteen. Puolimatkassa pysähdyttiinkatsomaan koko alueelle nimensä antanutta calderia, eli noin 1,2 miljoonaa vanhaa tulivuoren kraatteria, joka romahdettuaan kokoon muuttaa nimensä calderiksi..

Matka jatkui läpi luonnonpuiston upeita mutkateitä pitkin pysytellen koko matkan ajan 2000 metrin yläpuolella. Oikeastaan koko matka aina Gallupiin asti ajettiin “kahdessa tonnissa”. Hieno kahvitteluhetki pidettiin “meiltä löytyy kaikki tarpeellinen” -kyläkaupassa matkan varrella. Ainakin vademapullat olivat herkullisia. Ensimmäinen sadekuuro kahvittelun jälkeen muistutti meitä, mitä näillä kulmilla on nyt käynnissä, eli runsaita sadekuuroja. Sadevaatteet puettiin ja niitä tarvittiin vain noin 15 minuutin ajan, mutta eipä ollut turhaa ottaa niitä mukaan.

Tällä syksyn Route 66 matkalla poiketaan alkuperäiseltä R66 reitiltä Santa Fe:n kohdalla ja hieman herkutellaan ensin mutkateillä. Myöhemmin pysytellään Cuba Citystä alkaen aina Gallupiin asti ylängöllä, nautiskellen niiden laajoista, lähes asumattomista maisemista.

Ajopäivä päättyi aidosti legendaariseen El Rancho -hotelliin, missä 1940 luvun lännen elokuvien näyttelijät aikanaan elokuvia tehdessään yöpyivät. Hotellin siipirakennukset oli kalustettu nykyajan Cow Boy -tyyliin, eli R66:tta ajavien motoristien mieleisiksi. Täältä on hyvä aamulla ponnistaa kohti vanhoja kuvauspaikkoja, eli Monument Valleyn maisemiin.

Jyrki LehtinenKommentoi