Päivä 10 - Vardzia-Tbilisi - n. 240 km

Viimeisen ajopäivän aamu aukeni aurinkoisena. Hieman viileää oli ja kun tiedossa oli, että nousemme ylös 2200 metriin, niin vähän lämmintä alle ja satulalaukkuun lisävällyjä ennen nousua päälle laitettavaksi. Hieman haikea lähtö vikalle pätkälle. Illalla ja vielä aamulla puhuttiin, että nyt vikana päivänä kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen ja varsinkin ohitustilanteisiin.

Aluksi ajettiin pätkä eiliseltä tuttua siistiä asfalttia kumpuilevien mäkien välissä. Maisemien ohella ihastelimme tuotantokarjaa tien poskessa ja välilä tiellä. Paljon on lehmiä nähty, mutta ennakko-odosuksien vastaisesti lampaita ei lainkaan, muuta kun tänään jossain pellolla.

Nautinnollista mukavan reipasta vauhtia mutkasta toiseen. Porukka oli hitsautunut hyvin kokonaisuudeksi ja yhdessä ajo oli huomattavasti sujuvampaa kun ensimmäisinä päivinä. Hyvä päivä tulossa. Kuten jokainen päivä reissun aikana.

Tänään jäi kuvien ottaminen minulta aika vähiin. Letka eteni niin makoisasti, etten raaskinut pysähtyä ja panna kaikkia odottamaan hanskojen riisumista ja kuvaushetkeä. Ja ihan oikeesti, ne parhaat kuvat ovatkin muistikuvia, jotka aivomme vielä käsittelevät ajan kanssa todellisuutta upeimmiksi tehokkaammin kuin yksikään tekoälybotti. Onneksi autossa oli parikin kuvaajaa ja sain WhatsApp ryhmästämme Pertin ja Giorgin otoksia talteen.

Nousimme kahvitauon jälkeen yhä ylemmäksi ja maisema oli kuin Pohjois-Norjan vuoristosta. Vuoriahan ne olivat kun meidän 2200 metrin tasosta nousivat vielä reilusti ylemmäksi ja laet olivat vielä toukokuun lopussa lumen peitossa. Vuorissa on huiput ja tuntureissa laet, joten ehkä näitä voisi kutsua ylänkötuntureiksi.

Ylänköä halottiin konepyörillä reipasta vauhtia. Pitkillä suorilla päästiin jopa kokeilemaan pyörien tehoja motarinopeuksilla.

Tuntureiden välissä laaksoja pitkin kiemurteli jokia, jotka välillä laajenivat järviksi, joiden rannalle kylät olivat asettuneet. Kalahan on hyvä lisä eväspöytään.

Tuntureista ja aakeesta laakeesta ei kukaan tullut ottaneeksi kuvia.

Ylängöllä pysähdyttiin lounaalle pieneen kuppilaan, josta Giorgi oli etukäteen tilannut pöytään muikun näköiset silakkaa suuremmat kalat, hatsapurit ja perunalohkot. Ylensyönti jatkui.

Olin jo aamullla katsonut Ventuskyn apista, että jos ennustus pitää paikkansa, ajelemme koko päivän parin runsasvetisen rintaman välistä Tiblisiin saakka. Vasemmalle jääneet rintamat olivat joissain mutkissa suoraan edessä ja välillä vasemmalla. Se nosti hieman jännitystä, kun emme letkassa tarkkaan tienneet mihin suuntaan kärki meitä vie. Ja kuvaajatkin autossa innostuivat niistä otoksia räpsimään. Täytyy kyllä myöntää, että livenä tummat pilvet samalta tasolta tai peräti niiden yläpuolelta katsottuna ovat huomattavasti vaikuttavampia kun kuvissa. Prätkän päällä vielä tuntee kosteuden tiivistyvän ja siinä haistaa lähellä olevan sateen.

Hyvä tuuri jatkui. Vain muutamia pisaroita visiirissä ja pari märkää kohtaa tiessä. Muuten sateetonta ja kuivaa baanaa pääsimme nautiskelemaan. Ylängön läpi ajettuamme alkoi laskeutuminen lukuisine mukavine mutkineen. Kaarre toisensa jälkeen painoimme vuoron perään oikeaa ja vasenta kahvaa ja konepyörä kallisteli mutkasta toiseen.

Sitten onni loppui. Yhdessä kaarteessa neljäntenä ajanut Jari veti mutkan aavistuksen verran leveäksi ja vastaantuleva venäläispariskunnan vuokra-auto sai kokea kovia. Siinä nähtiin miten kovaa tekoa suomalainen rautakauppias on. Pyörä osui kuskin puolen takaoveen, lokasuojaan ja takapuskuriin. Subaru sai pahasti siipeensä, kun taas rautaisen rautakauppiaan prätkästä van vasemmanpuolen etukatteet ottivat pientä hittiä. Mies piti pyörän pystyssä ja kun me perässä tulleet muutaman sekunnin kulutta ajoimme kaarteeseen, näimme ensin Subarn ja sen takana Jarin pyöränsä päällä tien vasemmalla pientareella. Siinä oli vaikea välittömästi hahmottaa mitä oli tapahtunut. Auto rusinana, pyörä pystyssä ja Jari näyttää olevan täysissä sielun ja ruumin voimissa. Hämmentävää.

Valitettavasti myös Jari sai siipeensä. Vaikka pyörän päältä noustuaa käveli ontuen, siinä vaiheessa adrenaliinin avustaman tuntui siltä että eiköhän jatketa ajoa. Asia piti kuitenkin tutkia tarkemmin ja kyllähän jalka kipeä oli. Pian oli selvää, että ajaminen loppui siihen. Vain 70 kilometriä ennen maalia. Guram oli heti asiantuntevasti asialla onnettomuuden uhria paikkaamassa.

Heti kättelyssä varmistettiin, että ei lisää uhreja tuoteta mutkassa touhutessa. Pengottiin kolariauton peräkontti kuitenkaan varoituskolmiota löytämättä. Pauli ohjasi liikennettä auton päässä ja minä toisessa päässä, välillä Eskon ja Vesan tuuratessa kun järkkäilin jotain. Giorgi kerkesi jo puunoksia laittamaan tielle, ennen kun huoltoauton varoituskolmio löytyi.

Eikä siinä kauaa nokka tuhissut kun Evert ja Gieorgi purkivat autosta kamat ja lastasivat Pertin mopon kaveriksi Jarin mopon.

Sitten luontoäiti näytti omaavansa ohjaajan taitoja. Muutenkin dramaattiseen tilanteeseen saatiin draaman kaarta mahtavasti paisuttava ääni ja efektimaailma. Salamat iskivät aivan lähipuskiin ja ukkonen jyrisi jylhästi. Ei tarvinnut porukkaa paljoa opastaa sadevarusteiden esiin penkomisessa. Ja sitten taivas aukeni ja vettä tuli (lisää tähän oma mieleisesi analogia rakkasateelle).

Liikennettä ohjattiin loppuun saakka ja hyvä näin. Kolme ferraria tuli peräperää mutkan takaa kisailuvauhtia. Hyvä etteivät tehneet onnettumuuspaikasta moninkertaista. Liikenteenohjaus pelasti lisävaurioilta.

Loppumatka vedettiinkin sitten extrarauhallisesti. Sadekin kuivui kasaan ja pian Tbilisin urbaani laakso haukkasi ryhmämme sisäänsä. Pikkasen city-sukkulointia, bensiksellä käynti ja sitten jo naurettiin ja halattiin lähtöpisteen pyörätallissa. Olutkin maistui.

Sinne sitten tilattiin ambulanssa ja Jarikin pääsi tutustumaan Georgian terveydenhuoltoon. Yksi vuokraamon kavereista lähti Jarin mukaan ja toi Jarin myöhemmin illallispöytään.

Siitä poikkeuksellinen illallinen, että ei tullut kuvia otettua. Meillä kaikilla taisi olla niin paljon puhuttavaan ei pelkästään tämän päivän tapahtumista vaan koko matkasta. Yksi kuva kuitenkin napattiin kun menimme takapihan terassille “jatkoille”. Esko oli ostanut Mototravelin paidan ja Evret halusi sen ikuistaa muistikortille.

Illallinen oli perinteinen Georgialainenkattaus viinin, oluen ja mehujen höystämänä. Jatkot jatkuivat riittävän myöhään - tai aikaiseen - kun huomenna ei konepyöriä käynnistetä.