Aamun ohjelmassa on valasretki veneellä halukkaille. Herätys tulee vähän ennen klo 5 ja suunnataan pimeässä rannalle bongaamaan maailman suurimpia kaloja. Alffiahin rannikko on tähän tunnetusti hyvä paikka.

Osa porukasta jää suosiolla nukkumaan, mutta osa lähtee reippaasti liikkeelle ennen auringonnousua. Hypätään veneeseen pimeässä, ja juuri kun ehditään löytää hyvä asento ja melkein nukahtaa, veneen moottori alkaa savuta rajusti ja sammuu.

Kapteeni ja apurit käyvät heti koneen kimppuun, ja pian selviää että jäähdytysjärjestelmä ei toimi kunnolla. Vesi kiehuu pois ja kone ylikuumenee. Tilanne olisi ehkä korjattavissa jollain MacGyver-tason virityksellä, mutta päätetään, ettei ole järkeä lähteä avomerelle epävarmalla kalustolla.

Takaisin satamaan on kuitenkin vain noin 10 minuutin matka. Palataan ja katsotaan, löytyisikö toinen vene. Ei löydy. Otetaan tilanteesta huumori irti, napataan kuvat valashain patsaan edessä ja todetaan, että ehkä ensi kerralla sitten itse valashait.

Saatiin sentään nauttia veneestä käsin hienosta auringonnoususta sillä aikaa kun konetta yritettiin korjata…

Sen verran saatiin venettä parsittua kasaan, että päästiin sentään omin voimin takaisin satamaan mistä lähdettiin…

Satamassa otettiin kuvat valashai-patsaan edessä ja jaettiin toisillemme kunnon “HAIfivit”… heh heh 😄 Käytettiin kyllä kaikki hai-aiheiset vitsit loppuun siinä samalla…

Palataan hotellille, jossa aamupala on sopivasti valmiina. Jostain syystä teet tarjoillaan olutmukeista, mutta tässä vaiheessa se ei enää tunnu kovin erikoiselta.

Aamulla on vielä aikaa käydä uimassa ja ihmetellä suoraan hotellin viereen pystytettyä kalamarkkinaa, jossa paikalliset purkavat aamun saalista.

Aamun saa hyvin käyntiin mukillisella teetä! ☕

Päivän ajomatka ei ole pitkä, noin 150 kilometriä. Liikennettä ei käytännössä ole ja tie on hyvässä kunnossa, joten kiirettä ei ole mihinkään. Ajaminen on helppoa ja maisemat vaihtuvat rauhassa.

Paikalliset kuivattavat täällä riisiä ja maissia suoraan tiellä.

Ensimmäisellä kerralla sitä vähän hieraisee silmiä, kun mutkan takaa avautuu suora, jonka yli on levitetty keltainen tai vaalea matto. Lähemmäs päästessä tajuaa, että kyse ei ole mistään poikkeuksesta vaan ihan normaalista arjesta.

Asfaltti toimii tähän täydellisesti. Se on tasainen, lämmin ja aurinko paistaa siihen suoraan. Vilja levitetään ohueksi kerrokseksi tien pintaan ja annetaan luonnon hoitaa loput. Välillä joku käy haravoimassa sitä uudelleen, kääntää hieman tai levittää tasaisemmin.

Sadekauden jälkeen tätä näkee erityisen paljon. Sato pitää saada nopeasti kuivaksi, ja tie on usein siihen paras paikka.

Liikennettä on sen verran vähän, että homma toimii. Kun ajoneuvo lähestyy, vilja vedetään nopeasti sivuun tai ajetaan rauhassa yli. Kukaan ei tunnu stressaavan asiasta.

Täällä tie ei ole pelkästään ajamista varten!

Hieman sisämaahan päin maisema muuttuu nopeasti viljelyalueiksi. Riisi- ja maissipellot levittäytyvät tasaisina laikkuina, ja niiden välissä kulkee kapeita teitä ja pieniä kyliä. Värit vaihtelevat vihreästä kellertävään riippuen kasvuvaiheesta ja sateista.
Sadekauden jäljiltä luonto on paikoin yllättävän vehreä, mutta samalla maisemassa on myös kuivempaa, savannimaista tuntumaa. Se tekee kokonaisuudesta vähän karumman, mutta samalla todella mielenkiintoisen.

Matkan varrella pysähdytään syömään kunnon merenelävät lounaaksi. Tuoretta kalaa suoraan grillistä, yksinkertaista ja todella toimivaa. Lautasella on myös muuta meren antia – katkarapuja, mustekalaa ja välillä simpukoita.
Sumbawalla ruokakulttuuri on selvästi pelkistetympi kuin Balilla. Vähemmän viimeisteltyä, enemmän sitä mitä paikalliset oikeasti syövät. Merenelävät ovat isossa roolissa erityisesti rannikon läheisyydessä, ja valmistus pidetään tarkoituksella yksinkertaisena.
Yleisin tapa on grillata kala kokonaisena avotulella. Mausteeksi riittää usein suola, lime ja sambal. Katkaravut ja mustekala menevät samalla logiikalla – nopeasti kuumalle grillille, ei turhaa säätöä. Näin maku pysyy puhtaana ja raaka-aine pääsee esiin.
Lisukkeena on lähes aina riisiä ja erilaisia sambaleja, jotka tuovat annokseen potkua. Joissain paikoissa tarjolla on myös keittoja ja curry-tyyppisiä ruokia, mutta pääpaino on grillatussa kalassa.
Monessa paikassa kala tulee käytännössä suoraan veneestä keittiöön saman päivän aikana. Se näkyy maussa. Ei mitään monimutkaista, mutta todella toimivaa.
Tällaiset lounaspaikat ovat usein hyvin vaatimattomia ulkoisesti, mutta ruoka on juuri sitä mitä tällaisella reissulla arvostaa.

Paikallinen arki maaseudulla on yksinkertaista. Päivät alkavat aikaisin. Auringon noustessa kylä on jo hereillä – joku on lähdössä pellolle, joku merelle, joku avaamassa pientä warungia (kauppa) tien varteen. Työ rytmittyy pitkälti luonnon mukaan, ei kellon.

Pelloilla tehdään paljon käsin. Riisiä istutetaan, kitketään ja korjataan porukalla. Maissia kuivataan tien varressa, vihanneksia kannetaan koreissa ja kaikki tuntuu tapahtuvan rauhalliseen, mutta tehokkaaseen tahtiin. Merellä sama jatkuu – veneet lähtevät yöllä tai aamuyöstä ja palaavat saaliin kanssa ennen puolta päivää.

Ihmiset istuvat talojen edessä, juttelevat, seuraavat ohikulkevia ja tervehtivät lähes jokaista. Lapset leikkivät kaduilla, usein paljain jaloin, ja keskeyttävät leikit heti kun joku ajaa ohi – vilkutus ja “hello!” kuuluu lähes poikkeuksetta.

Vieraisiin suhtaudutaan avoimesti ja uteliaasti. Ei mitään väkinäistä, vaan aitoa kiinnostusta. Katseet kääntyvät, hymyjä tulee helposti ja usein joku haluaa jutella, vaikka yhteistä kieltä ei juuri olisi.

Loppumatka kulkee riisi- ja maissipeltojen välissä, kunnes saavutaan Bimaan.

Bima on yksi Sumbawan suurimmista kaupungeista ja tärkeä alueellinen keskus. Se sijaitsee laajan lahden rannalla ja toimii satamakaupunkina sekä liikenteen solmukohtana. Kaupungissa näkyy enemmän elämää ja liikennettä kuin aiemmissa kylissä - markkinoita, kauppoja, moskeijoita ja vilkasta paikallista arkea.

Tunnelma on silti edelleen kaukana turistikeskuksista. Bima tuntuu enemmän oikealta indonesialaiselta kaupungilta kuin matkakohteelta.

Bimassa paikalliset halusivat tulla kuvaan ja juttelemaan. Tunnin iltakävelyllä ei näkynyt muita valkonaamoja, ja se teki paikasta aidosti mielenkiintoisen 🙂

Meidän reitti Sumbawan halki.
Bali, Lombok ja Sumbawa näyttävät kartalla vierekkäisiltä, mutta mittakaava ja fiilis vaihtelevat yllättävän paljon.
Bali on pinta-alaltaan noin 5 800 km² ja siellä asuu reilut 4 miljoonaa ihmistä.
Lombok on hieman pienempi, noin 4 600–4 700 km², mutta väkiluku on lähes samaa luokkaa, nykyisin jo noin 3,7–4 miljoonaa.
Sumbawa on näistä selvästi suurin, noin 15 400 km², mutta asukkaita on vain noin 1,6–1,7 miljoonaa.
Balilla kaikki on lähellä ja liikenne tiivistä. Lombokilla alkaa olla jo tilaa hengittää. Sumbawalla taas välillä tuntuu, että koko tie on vain meitä varten.

Päivä 10 | Bima - Labuan Bajo | ≈50 km + veneretki Komodon saarille

Aamupalan jälkeen ajamme viimeiset 50 kilometriä Sapen satamaan kukkuloiden yli. Tie on vielä tuttua Sumbawaa, mutta fiilis on jo vähän haikea – nämä ovat reissun viimeiset kilometrit moottoripyörän selässä.

Satamassa jätämme pyörät. Ne kuljetetaan rekalla takaisin lähtöpisteeseen Balille. Samalla sanomme heipat meidän huoltoautonkuljettajalle Dekolle ja paikalliselle apulaiselle Dedylle, joka lähtee ajamaan autoa maanteitse takaisin. Meitä odottaa pikavene, joka vie Komodon saariston kautta Floresille, josta lennetään takaisin lähtöpisteeseen.

Moottoripyöräosuus päättyy tähän, mutta reissu ei todellakaan vielä.

Seuraava etappi taittuu veneellä kohti Floresin saarta. Merimatka on yksi koko reissun kohokohdista ja samalla rento lopetus ajopäiville. Reitti kulkee Komodon kansallispuiston halki, ja päivän aikana pysähdytään useilla saarilla. Maisema on poikkeuksellinen – jyrkkiä, ruskeanvihreitä kukkuloita, kirkasta turkoosia vettä ja lähes autioita rantoja.

Yksi asia, joka kuitenkin pistää silmään, on muovin määrä meressä. Paikoin sitä näkee yllättävän paljon. Ongelma on monisyinen. Jätehuolto ei monilla alueilla toimi samalla tavalla kuin Euroopassa, ja osa jätteestä päätyy luontoon. Lisäksi merivirrat kuljettavat roskia laajoilta alueilta, eivätkä ne ole peräisin pelkästään näiltä saarilta. Paikalliset tekevät kyllä parhaansa, mutta resurssit ja infrastruktuuri ovat rajalliset. Se on valitettava kontrasti muuten upeaan ympäristöön.

Komodon kansallispuisto on yksi Indonesian tunnetuimmista luonnonsuojelualueista ja kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin. Se perustettiin suojelemaan erityisesti komodonvaraania, mutta samalla se kattaa valtavan merialueen, joka on yksi maailman rikkaimmista meriekosysteemeistä. Alueella on satoja korallilajeja, runsas kalakanta ja poikkeuksellinen biodiversiteetti sekä pinnan alla että sen yläpuolella.

Päivän aikana päästään tutustumaan myös saarten kuuluisimpaan asukkaaseen – komodonvaraaniin. Maailman suurin lisko, joka voi kasvaa yli kolme metriä pitkäksi ja painaa yli 70 kiloa. Ulkonäkö on lähes esihistoriallinen, eikä turhaan.

Varanit ovat tehokkaita petoja. Ne saalistavat muun muassa peuroja, villisikoja ja joskus jopa vesipuhveleita. Purema ei ole pelkästään voimakas, vaan siihen liittyy myös myrkyllisiä bakteereja ja myrkkyä, jotka heikentävät saalista. Liike on yllättävän nopeaa, vaikka ne usein näyttävät laiskoilta.

Rinca-saarella, johon rantaudutaan, elämä on yksinkertaista. Pieni kylä elää pitkälti luonnon ja kansallispuiston ehdoilla. Turismi tuo alueelle tuloja, mutta arki on silti hyvin paikallista – kalastusta, pieniä palveluita ja yhteisöllistä elämää. Varaanit kulkevat alueella vapaasti, ja niiden kanssa elämään on totuttu. Opastetut kierrokset ovat pakollisia turvallisuussyistä, eikä eläimiä lähestytä omin päin.

Rincalla kuivattiin auringossa paljon pientä kalaa – useimmiten kyse on anjoviksista (anchovy, paikallisesti ikan teri) tai muista pienistä parvikaloista.

Näitä on paljon, koska ne liikkuvat suurina parvina rannikon läheisyydessä ja niitä on suhteellisen helppo pyytää verkoilla. Saaliit voivat olla kerralla isoja, joten kuivaaminen on käytännössä ainoa järkevä tapa säilöä kala ilman kylmäketjua.

Kuivattuna kala säilyy pitkään ja sitä käytetään monella tavalla. Sitä paistetaan rapeaksi lisukkeeksi riisin kanssa, lisätään keittoihin ja kastikkeisiin tai käytetään osana sambaleja tuomaan suolaisuutta ja umamia.

Osa myydään paikallisesti kylissä ja markkinoilla, mutta sitä kuljetetaan myös muualle Indonesiaan. Kuivattu kala on kevyt, helppo kuljettaa ja tärkeä proteiininlähde monille – vähän kuin täällä perus “arkiruoka”, vaikka tuoksu saattaa ensikertalaiselle olla aika jykevä :)

Meidän venereitti Sumbawan saarelta Komodon kansallispuiston läpi Floresin puolelle.

Komodon lentokenttä on yllättävän moderni ja oikein mukava. Lento Balille kestää noin tunnin ✈️

Iltapäivällä saavutaan Floresin saarelle Labuan Bajon kaupunkiin, jossa vietetään vielä yksi yö ennen paluuta. Aamulla lennetään takaisin Balille, eli takaisin lähtöpisteeseen.

Flores on monella tapaa erilainen kuin aiemmat saaret. Se on vuoristoinen, paikoin todella vihreä ja selvästi vähemmän rakennettu kuin Bali.

Yksi iso ero näkyy heti myös kulttuurissa. Flores on pääosin kristitty, tarkemmin katolinen, mikä poikkeaa selvästi muusta Indonesiasta, joka on suurimmaksi osaksi muslimimaa – ja toisaalta myös hinduvaltaisesta Balista.

Tämä juontaa juurensa historiaan. 1500-luvulla portugalilaiset saapuivat alueelle kauppareittien mukana ja toivat mukanaan katolisen uskon. Siinä missä islam levisi voimakkaasti Jaavalla, Sumbawalla ja Lombokilla, Flores jäi enemmän eurooppalaisten vaikutuspiiriin. Katolinen kirkko juurtui vahvasti paikalliseen kulttuuriin, ja se näkyy edelleen tänä päivänä.

Kylissä näkee kirkkoja, ristejä ja kristillisiä symboleja siinä missä Lombokilla näkyi moskeijoita ja rukouskutsuja. Uskonto on täälläkin vahvasti osa arkea, mutta ilmentyy eri tavalla.

Labuan Bajo itsessään on pieni, mutta nopeasti kehittyvä satamakaupunki. Se toimii porttina Komodon kansallispuistoon, joten turismi näkyy täällä enemmän kuin muualla Floresilla. Silti tunnelma on edelleen rento ja hieman rosoinen – ei mitään viimeisteltyä lomakeskusfiilistä.

Tämä on hyvä paikka vetää hetki henkeä ennen kotiinlähtöä. Reissu alkaa olla paketissa.

Aamulla vielä lento Balille, jossa majoidutaan tuttuun alkuhotelliin. Ympyrä sulkeutuu aika konkreettisesti.

Illalla kokoonnutaan vielä viimeiselle yhteiselle illalliselle ja vedetään kokemukset nippuun. Jokaisella on omat kohokohdat, omat tarinat ja muutama sellainen hetki, joka jäi erityisesti mieleen.

Tämän reissun aikana Indonesia avautui ihan eri perspektiivistä kuin mitä sitä näkee Instagramissa tai mainoskuvissa. Onhan se sitäkin – turkoosia vettä ja postikorttimaisemia – mutta myös paljon muuta.

Hiljaisia kyliä, kuoppaisia teitä ja improvisoituja kaatopaikkoja. Hienoja maisemia ja uskomattomia ajopätkiä. Erikoisia ruokia ja välillä vähän rosoisia majapaikkoja. Kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Mutta ei seikkailulta voi odottaa pelkkää ruusuilla tanssimista. Juuri se tekee siitä seikkailun.

Matkanjohtaja Dani kiittää porukkaa, lukijoita ja kaikkia mahdollisia jumalia – ja kumartaa.

Pysykää perässä! 🏍️🌏

Päivät 9-12 | Alffiah - Bima - Komodo saret - Badjo - Bali