4 päivä | Pai - Tha Thon | 250 km | 10 tuntia
Thaimaassa on tammikuussa keskitalvi, kuten meilläkin Suomessa on. Sen huomaa etenkin aamulla ennen auringon nousua, sillä lämpötila on laskenut yön aikana täällä pohjoisessa Thaimaassa noin + 10C.n tietämille.
Ennen kuin auringon säteet ehtivät korjaamaan asian, on tietysti “jäätävän kylmää” lähteä ajamaan klo 8.00 aikaan. Pikku hiljaa lämpötila kohoaa noin puolen päivän tietämillä + 26-27 C:n tasolle, jonka voidaan laskea olevan varsin kelvollinen ajokeli. Illan suussa lämpötila on klo 9.00 aikoihin vielä + 19-20 C:n tietämillä.
Pimeys laskeutuu pian klo 18.00 jälkeen. Aamulla auringon ensi säteet puolestaan tekevät tuloaan noin klo 6.30 tietämillä. Tässä oli tammikuun 11 päivän yleissäätilan raportti Chiang Main maakunnasta, joka vastasi hyvin tämän ja matkan alkupäivien ajosään kuvausta.
Hotellimme Quarter Pai tarjosi aamusumussa herkullisen ja monipuolisen aamiaisen, ulkotiloissa tietenkin.
Aamiaiselle klo 7.00, se on hyvä sääntö ja liikkeellelähtö klo 8.00. Se toimii hyvin ja sitä noudatetaan.
Kun kuljettajat ja kyytiläiset oli tankattu, tankattiin myös pyörät. Aamu- tai iltatankkaus on hyvä taktiikka, silloin ei tarvitse miettiä polttoaineen riittävyyttä reitin varrella lainkaan.
Vähemmän tankkauksia reitillä tarkoittaa myös vähemmän taukoja huoltoasemilla, joka taas lisää hyvien ja autenttisten taukopaikkojen löytymisen riskiä reitin varrelta. Paista ajettiin takakautta ulos, eli joen toista puolta pitkin, joka johti toisen maailman sodan historian kerronnan kannalta merkittävälle terässillalle.
Totuushan kuitenkin on, että juuri tämä kyseinen silta on siirretty vasta toisen maailmansodan jälkeen Chiang Maista tällä paikalla olleen, jo käytöstä poistuneen historiallisen puusillan tilalle. Mutta onhan 1930 -luvulla rakennettu ja muulta siirretty silta historiallinen ikänsä puolesta ilman sotiakin.
The Memorial Bridge
Sillalta tie vei meidät takaisin vuoristoon, jonka mutkat ja nousut saivat napsu-asteikolla mitaten ainakin pari napsua lisää, sillä eihän tällaisia teitä ole olemassakaan, paitsi täällä Thaimaassa tietenkin. Teistä ja mukista puhutaan paljon, mutta maisemat ja luonto missä tiet kulkevat, jäävät usein vähemmälle huomiolle kirjoituksissa. Luonto, maisemat, monenlaiset kasvit, puut ja pensaat tietysti tekevät kokonaisuudesta sen miksi Thaimaahan kannattaa lähteä ajelemaan. Tästä ajo-etapista ei juurikaan ehditty kuvia ottaa.
Huikea vuoriston ylitys päättyi klo 10.00 tuttuun taukopaikkaan. Pohjois-etelä -suunnassa kulkeva päätie sai meidät vieraakseen joksikin ajaksi keskinopeuksien noustessa samalla yli 50 km/h. Tämä tie oli Thaimaan ja Myanmarin välinen päätie, mukavasti mutkitteleva tie sekin.
Päivän ensimmäinen nähtävyys oli ja samalla lounaspaikka, klo 12.00 aikaan tietenkin, oli What Dam Chiang Dao, luolassa sijaitseva Budhalaistemppeli.
Kun temppeli-alue oli nähty, jatkettiin matkaa pikku hiljaa kapenevaa päätietä pitkin kohti pohjoista.
Koska Kuokka-Pekka on myös Sauna-Pekka, niin 35 km ennen majapaikkaamme poikkesimme Fangin Hot Spring & Saunaan. Täällä saunoteltiin uudella tavalla, istumalla kiukaan päällä, eli takapuoli tukevasti kivipenkissä. Maaperästä nouseva, rikintuoksuinen kuuma höyry lämmitti saunaa niin, että siellä tarkeni mukavasti. vaikka löylyä ei päästy heittämään ollenkaan.
Höyrysaunahuoneen tarkoitus olikin tuottaa rikintuoksuista höyryä, jota on mukava ja terveellistä hengittää.
Saunan piha-alueella oli muutama vilvoitteluallas, joihin johdettiin maaperän lämmittämää kuumaa vettä.
Olipa tämä hieno ja ehdottomasti virkistävä kokemus. Saunareissulta ajettiin rikintuoksuisen raikkaina Tha Thonin hotellin rantamaisemiin todistamaan klo 18.00 alkanutta auringon laskua.
Huuliharppukostaja Jeremias
Mio
Pekka
Ville
Paula, ravintolan tarjoilija-kokki-emantä ja Pekka
Temppelin edustan lammikoissa uskenteli monen kirjavaa seurakuntaa
Jaana ja toimelias emäntämme
Temppelin alueelta.
Fang Termal Hot Spring & Sauna.
Hotellissa meidät jo muistettiin ja huoneiden avaimet odottivat vastaanoton tiskillä ottajiaan. Illallinen jämptisti klo 19.00, jonka jälkeen oli taas omaa aikaa aamuun saakka. Hieno ajopäivä jälleen, hyvää yötä.