Etelä-Afrikan ja Eswatinin valtion rajalla. Voisi olla huonommatkin. maisemat?

Startti kohti entistä Swazimaata ja nykyistä Eswatinia otettiin klo 7.30. Sade oli loppunut ja ilma alkoi osoittaa selkenemisen merkkejä. Aamun ensimmäinen etappi oli matkaohjelmaan kuulumaton käynti Nelspruitn sairaalassa, minne Jarmo ajeli edellämme komeasti taxilla näyttämään kipeytynyttä jalkaansa. Käynnillä selvisi, että Jarmon ajot oli ajettu, sillä nilkka ei enää suostunut menemään saappaaseen, eikä Jarmo suostunut siiheen saapasta laittamaan. Tasapeli kengän ja jalan kamppailussa, mutta Jarmo jäi tappiolle.

Barberton sivuutettiin ihaillen sen risteykseen sijoittuja, maalattuja kiviä, cool… Hieman tarkemmin asiaa tutkittua selvisi, että Barberton pienestä koostaan huolimatta onkin maailman napa. Maailman vanhimmat kalliot sijaitsevat juuri täällä ja maapallon kallioperän iän määrittelyssa käytetään Barbertonin kalliotoita ns. nolla kalliona (Jyrkin keksimä termi.) Alue on myös koko Etelä-Afrikan kultakuumeen alkupiste, täältä kaikki alkoi joskus 1880 -luvulla ja alueella sijaitsee maailman vanhin yhtäjaksoisesti käytössä ollut kultakaivos.

Eturivissä Jaana, Pertti, Jouko, Minna, Tomi, Saija, Pekka ja Samlee. Takana koreilevat Juha ja Kimmo.

Barbertonin jälkeen Eswatiin vei hieno, mutkainen ja pikku hiljaa kapeneva asfalttitie. Apinat ja muut villieläimet juoksentelivat pitkin tietä, kun ajelimme kohti raja-aluetta jota pitkin ajaisimme Etelä-Afrikan puolta seuraavalle raja-asemalle 50 kilometrin päähän. Osoittautui, että reitti on sorapintainen ja epäilys viikonlopun myrskyn vesisateista ja mahdollisesti tien heikosta kunnosta johti päätökseen jatkaa asfalttietieä suoraan Eswatinin raja-asemalle.

Raja-asemalla kaikki oli niin kuin ennen, tai ainakin aina ennen oltiin tehty näin, ja tehtiin edelleenkin.
Nuorempi virkailija täytti huolellisesti käsin vihkoon kaikki tietomme x 11 henkilöä ja seitsemän henkilöä.
Prosessin lopuksi perittiin pieni maksukin, ilmeisesti rajan ylittämisestä, sillä tiemaksu se ei kuitenkaan ollut.

Arvaus tien paremmasta kunnosta oli pikemminkin arvaus ja toive, joka ei käynyt toteen. Sateen pehmittämä vuoriston ylittävä tie tarjosi elämyksellisen matkan halki koskemattoman luonnon… Loput voi kuvitella itse. Tomin mielestä tämä oli yksi hänen parhaista ajokokemuksista koskaan ja muut komppasivat Tomia. “BIG 5 on 100 % asfalttitie -matka”, joku muisteli innostuksissaan vielä illallispöydässä :)

Seikkailuelämää parhaimmillaan Eswatinin vuoristossa.

Juhan Afrikkalainen oli elementissään osaavan kuskin käsissä. Hondamies…

Tämä erinomainen yli vuoren seikkailu päätettiin aitoon, paikalliseen kahvilaan. Ajo selvästi köyhemmän Eswatinin läpi oli mielenkintoinen kokemus, köyhä maa, mutta joka kylästä löytyy kuitenkin vähintään kaksi KFC:tä ja vielä enemmän iloisesti moottoripyörille heiluttavia lapsia.

Saavuimme aivan maan eteläosassa sijaitsevalle Etelä-Afrikan rajalle noin klo 18.00. Rajamuodollisuudet hoidettiin taas perinteisellä tavalla, passeja ja muita papereita ja lappusia täytettiin ja näytettiin joka tiskillä, kunnes lopulta olimme takaisin Etelä-Efrikassa.

Vielä viimeinen puristus ennen kuin aurinko laskisi, ja olisimme mukavasti Pongola -joen varressa sijaitsevassa Lodgessa nautiskelemassa virvokkeita. Pongolan luonnonsuojelualueen portit oli kuitenkin suljettu jo klo 18.00 eikä Lodgelle meinannut löytyä ajettavaa tietä eikä avoinaista porttiakaan.

Lopulta ajelimme, pilkkopimeässä tietenkin, vähemmän käytettyä ja melko röykkyistä huoltotietä majapaikkaamme. Olipa elämysrikas ajopäivä, ja sen parhaiden palojen muistelu aloitettiin heti.

4 päivä | White River - Eswatini - Pongola | 384 km