Päivä 8 | Hoi An - Hue | ≈130km
Päivä alkoi aamiaisella hotellin uima-altaan puutarhassa. Pientä hässäkkää edellisiltana tehtyjen tilausten kanssa, mutta loppupelissä kaikki saivat murua rinnan alle. Täksikin päiväksi oli luvassa sadetta, mutta aamusta siitä ei ollut tietoakaan.
Hotelli Blooms Boutique Village oli verhreä ja erittäin miellyttävä, niin ympäristöltään kuin henkilökunnan suhteen. Pyörät saatiin sisäpihalle melkeimpä huoneiden eteen.
Ja ennen lähtöä lähes pakollinen ryhmäkuva. Iloiset motoristit valmiina uuden päivän seikkailuihin.
Ajeltiin rantareittiä pitkiä suoria keskituuheassa mopohässäkässä Da Nang nimseen kaupunkiin, missä meidän mopovuokraamolla oli huoltopiste. Pikku Hondat vaativat uudet öljyt joka 1.000 km ja nyt oli vaihdon aika. Samalla kiristeltiin pultteja, vaihdettiin muumat kytkin- ja kaasuvaijerit, öljyttiin mun kaasukahva vähän juohevammaksi ja vaihdettiin yhteen pyörään uusi peili parkkipaikalla pyörän kaatumisesssa rikkoutuneen tilalle. Erinomainen mekaanikko värkkäsi tunnissa parissa pyörät parempaan kuntoon kuin mitä ne olivat lähteissä.
Pihassa oli myös Honda Hiness CB350 jota kaikki kuolasimme. Näytti ja kuulosti oikealta moottoripyörältä. Omat sata-viiskymppiset on kyllä riittäävän isoja ja ketteriä Vietnamin liikenteeseen ja nopeusrajoituksiin, mutta ison moottoripyörän tuntu niistä puuttuu. Testiajolla 350 oli ihan käypänen peli! Ensimmäinen vuokraamon testauksessa ja ehkä jatkossa näitäkin on tarjolla.
Taas oli edellisestä tankkauksesta 345 km kulunut. Joka tai jokatoinen päivä käydään tämä rituaali läpi. Ensin hätistellään enimmät skootterit alta pois ja sitten letka ketjutankkaukseen. Kyllä on kallista, kun puoltoista milliä taas paloi, vaikka litrahinta jää alle euron.
Tankilta koukattiin päätieltä Da Nangin pohjoispuolella olevalle niemelle, jossa oli vehreä vuori, jonka rinteitä pikkunen mutkatie väänteli ylös Hai Van Passia kohden. Matkalla pysähdyttiin ottamaan hieman visuaalista kontaktia ympäristöön pelkän mutka-asfaltin tarkkailun lisäksi.
Kun kysyin eilen illalla mikä harmittaa eniten niin konsensus oli puutunut takapuoli kapen pikku Hondan satulassa. Kaikki ovat kotosalla tottuneet satulaan, joka ei puuduta. Parasta juttua pohdittaessa vuoristojen mutkatiet ovat sitä tämän reissun parasta antia. Nyt vaikka pari päivää onkin mennyt pääosin suorilla rannikkoteillä, on matkalla koutkattu muutamaankin otteeseen rannikon nyppylöiden mutkille. Alla tyylinäytteet koko ryhmältä.
Hai Van Pass olikin ihan pilvessä. Muitakin mopoja oli liikenteessä. Yksi japanilainen vastaava ryhmä kuin me ja yksi britti reissasi ranskalaisen kanssa. Ylimmässä kohdassa oli lukuisia ravintola-kahviloita, joiden omistajat kovin innokkaasti toivoivat meidän pysäköivän heidän kohdalleen ja nauttivan heidän antimistaan. Turistirysien kohdalla laatu ei aina ole parasta ainakaan hintaan suhteutettuna ja huipulla oli vähän viileä/kostea. Ja kaikilla hinku vääntämään mutkat alamäkeen. Mutka osuus ajettiin “indiä” eli jokainen oman tahtinsa mukaan. Tapaaminen sovittiin seuraavaan risteykseen merenpinnan tasolla.
Lounas meni hieman myöhäiseen, arvioitua pidemmäksi venyneen huoltostopin johdosta, mutta aamiainenkin syötiin normaalia myöhemmin. Tällä kertaa oli tutustuttavana fried noodles joko härällä tai meren elävillä. Pyörävuokraamossa varoiteltiin, että puolen päivän jälkeen on vaikea saada lounasta, mutta kyllä myynti on niin tärkeää, että emäntä mielellään nousee iltapäivätorkuilta ryhmää syöttämään. Tällä kertaa hälytyksen emännälle teki naapurikaupan kimeä-ääninen mummeli. Ääni oli riittävän kova, että koneet käydessä ja kypärä päässä se kuulosti lähinnä palosireeniltä.
Ravittuna matka taas jatkui. Sääennusteet ovat vallan epäluotettavia näillä nurkilla. Eilen luvattiin sadetta ja oltiin siihen henkisesti varustauduttu. Lupaus petettiin ja saatiin vaan kolme tillppaa visiiriin. Silti eilinen laskettiin sadepäiväksi siinä toivossa että sillä olisi kuitattu retken pakollinen sadepäivä.
Tänään puolestaan luvattiin poutaa. Sekin lupaus petettiin. Lounaan jälkeen pysähdyttiin vetämään sadetakit päälle. Ei niinkään sateen vaan viileän tuulen vuoksi. Mutta kyllä päästiin käyttämään sadettakkeja niiden varsinaisen tehtävän mukaisesti kosteudelta suojaamaan. Ei sitä nyt ihan oikeaksi sateeksi voi sanoa. Ei lätisseet pisarat visiiriin. Mutta kosteutta oli sumunomaisesti ilmassa riittävästi, että yhtenään sai olla pyyhkimässä visiiriin tiivistyneitä pisaroita ja sadetakki oli likimärkä. Sadehousuja en laittanu, eikä housut kastuneet vaikka kostuivat.
Taas kerran hylättiin päätie ja mentiin pikkutietä rannikon pitkän ja kapean saaren piikkukylien läpi. Mielenkiintoista seurata viidenkympin vauhdista pikkukylien elämää.
Sitten päästiin kokemaan matkan ensimmäinen onnettomuus. Ei olla tähän mennessä, liikenteen määrän huomioon ottaen yllättävää kyllä, todistettu yhtään onnettomuutta. Vain yhden skootterionnettomuuden poliisitutkintaa aiemmin päivällä. Valitettavasti emme olleet sivustakatsojia vaan osallisia onnettomuudessa.
Risteykseen tultaessa vasemmalta tuli skootteri, ainahan sieltä tulee jokunen. Tällä kertaa pikkutyttö vaan päätti vetää liinat kiinni juuri minun edessäni ja jarruttaahan siinä piti ripeästi. Ei siinä mitään hätää, mutta saman tein tuli toinen kaksipyöräinen takaa päin minun päälleni ja molemmat nurin.
Eteen jarruttanut skootteri kyllä pysähtyi, mutta vilisiti äkkiä pois huomattuaan, ettei käynyt pahemmin. Henkilövahinnot olivat pääasiassa henkisen puolen vaurioita ja pikkasen tuli pipi mun isoon varpaaseen, kun ei ollut endurobuutsit matkassa. Mun pyörään ei tullut mitään vaurioita ja toiseenkaan ei mitään, mitä ei jesarilla ja paukkulangalla saanut korjattua saman tein. Navigaattorina käyttämäni Oukitelin puhelin lensi telineestään ja kolisi pitkin asfalttia, mutta siihenkään ei tullut naarmuakaan. Jos tän ois saanu videolle, ois sen voinut myydä Oukitelille mainospätkäksi.
Meidän porukkaa täytyy kyllä kehua kuinka loistavasti kaikkii toimivat onnettomuustilanteessa. Estettiin lisäonnettomuuksia ohjaamalla liikennettä. Siirrettiin heti mopot tieltä pois ja tarkistettiin kaatuneiden tilanne. Kun oli selvää, ettei mitään vakavaa ollut sattunut, pyörien vauriot arvoioitiin tiimityönä parissa minuutissa ja siinä vaiheessa jesarikin oli jo esillä ja hetkessä pyörien ensiapu oli hoidettu. Ja matka jatkui.
Kärjestä peileihin katsomalla kyllä huomasi, että varovaisuus ajossa kasvoi ja toivottavasti varovaisuus pysyy mielessä Hanoihin saakka. Tähän ei tarvita uusintaa.
Illan tullen saavuimme Huen urbaanialueelle ja navigoimme keskustaan Thanh Linch hotelliin. Pyörät parkkiin pääoven molemmin puolin ja taas henkilökunta avitti matkatavarat huoneeseen ja tarjosivat tervetulodrinkit, siis ei vaan yhtä va ainakin pari per kuski oli laseja tarjottimella.
Pikasten suihkujen ja asettumisien jälkeen hipsimme hotellia vastapäätä oleva taskurapuravintolaan. Keiteltiin taskurapuja mausteliemessä vihannesten kera, kokeiltiiin rapusoppaa ja rapurisottoa. Oli kuin suomalaiset rapujuhlat, vaan sillä erolla että penkit olivat turhan matalat ja kaikki olivat selvinpäin. Eväs oli maukasta, mutta siitä ei ainakaan tullut liian täysi olo. Reissun aikana on syöty niin hyvin, että pari kuskia on jo siirtymässä kevyempään kasvisruokaan tai jarruttelemalla evään määrää, ettei reissun jälkeen tule liian tiukkaa palautetta siipoilta tai varsinkaan itseltä kun puntarissa käy.
Jälleen kerran, väsynyt, mutta onnellinen olo ja uni maittoi. Joillain oli vielä virtaa lähteä tutustumaan Huen karaoketarjontaan…