Tänään olikin sitten reissun paras ajopäivä. Huesta pohjoiseen Laosin rajan tuntumassa on herkuimmat mutkat. Päivään mahtui suoraa siirtymää aamukasteen kera, aurinkoista muka-asfalttitietä rannikolta Laosin raja-alueelle vesi-, muta- ja pomppuestein, helteistä mutkaa lounaan tienoolla, pilvessä ajamista edelleen mutkilla vesiputousten ja sademetsäfiiliksen kera ja loppuiltapäivä tihkusateessa ensin mutkaa ja sitten vajaa satanen suoraa siirtymää perille, että ehdittiin vielä valosaan aikaan.

Kova päivä, mutta varmasti kertyi roppakaupalla muistoja. Perille päästyä Timo taisi tokaista, että ei enää olisi kymmentä kilometriä pidemmälle jaksanut.

Laitankin nyt kuvat vaan yhteen läjään loppuun. Kello on jo paljon ja tiedän, että tätä julkaisua odotetaan, joten en rupea näpertelemään yötämyöten.

Aamulla herättiin ennen kuutta ja kun aamiainen aukesi kuudelta, oli koko porukka keräämässä energiaa pöivän varalle massiivisella brekkari buffalla. Heti perään koneet käymään ja ennen seiskaa oli kytkin noussut.

Vedettiin satanen A1 tietä pohjoiseen, että saatiin maalia hieman lähemmäksi ennen kun ruvettiin leikkimään mutkilla ja montuilla. Aamun pilvisessä kelissä Huen ruuhkat sujuivat jo rutiinilla ja tämä pätkä toimi hyvin lämmittelynä tulevaa varten.

A1:seltä koukattiin vasuriin ja ensin lievästi mutkaista täysasfalttia kohti ovelasti kaiteen taakse piilotettua liittymää, mistä alkoi retken seikkailu osuus. Kartan mukaan tie oli asfalttipätkä tosi mutkasta ja vuorista profiilia. Betonilaatat aluksi lossasivat asfalttia ja pikku hiljaan tasaisen laatan määrä rupesi jäämään vähemmistöön, kun hiekka, kura, lieju ja savi valtasivat tien pinta-alaa.

Ihan mukavaa haastetta ja ajamisen meininkiä. Jotkut rankkasateet olivat pyyhkineet siltoja ja isoja siivuja tiestä kokonaan pois ja näissä kohdin tulikin sitten puna-savi-rodeo liukkain laskeutimisine, vesiestein ja sutivine nousuineen.

Tässä kohdin Kari menetti kura-ura-neitsyytensä. Hanna ja Samuli painelivat menemään kuin vanhat endurokuskit ja nauttivat varmaan tästä pätkästä enemmän kuin yhdestäkään aiemmasta. Muiden ajotaidot ja nautinnot velloivat näiden kahden ääripään välissä.

Karin neitsyyden menettäminen kruunattiin vielä kaatumisella vesiesteen viime senteillä. Sovittiin, että tämä sukelluskurssi kuuluu matkan hintaan, eikä siitä veloiteta extraa - tällä kertaa. Onneksi vauriot jäivät yhteen peiliin ja pieneen venttiin sääressä. Vähän antiseptistä pyyhettä ja tukeva kangaslaastari paikkasivat sekä pikkuruisen haavan, että egoon tulleen kolauksen. Näinhän se on, kuperkeikoissa yleensä se isoin vaurio on henkinen.

Kuperkeikan jälkeen kokeneemmat kuskit auttoivat tarvitsevia pahojen paikkojen ylityksissä. Tiimihenki oli jo hyvä ja tämä vahvisti sitä entisestään.

Kura-uralta oli parikin paikkaa palata tukevammalle asfaltille, mutta porukalla päätimme vetää koko setin ja kyllä kannatti. Maisemat oivat kuin viidakko vaelluksella ja todella päästiin paikkoihin, mihin turisti harvoin eksyy. Paikallisille lapsille meistä kyllä riitti riemua ja kerrottavaa pitkäksi aikaa.

Noista ois hyviä videopätkiäkin, mutta ne nyt ei suostu lataamaan.

Aamupäivä kului loppuun noita kurauria navigoidessa ja uskoisin, että kaikki taas nauttivat kovapohjaisen ja tien leveydeltä olevan asfaltin helppoudesta ton taiston jälkeen. Jokunen kymppi kytkettiin asfalttia kunnes löytyi kylä missä vielä oli ravitsemusliike ja ihka oikea bensa-asema. Nuudelisoppaa poskeen ja tankki täys niin on sekä pyörillä että kuskeilla taas tuhti olo. Kuuma tässä vaiheessa ja taas teki 50-tehoinen aurinkorasva kauppansa.

Lounaskuppilasta taisi olla jotain kaksi ja puoli sataa kilsaa mutkatietä majapaikkaan, mutta nautimme siitä satasen verran ja pysähtelimme vesiputouksilla, silloilla ja muilla komeilla kuvauspaikoilla.

Vuoren rinnettä noustessa kuumuus vaihtui kosteuteen kun törmäsimme pilveen. Asterix olisi varmaan todennut taivaan pudonneen niskaamme. Eihän se sadetta ollut, mutta märkää, joten taas tuli hyvään käyttöön moninaiset sadevehkeet.

Hieman ennen mutkien vaihtumista suoraan siirtymään käytiin vielä kahvilassa, jonka seinässä luki isolla Cafe, mutta kahvia ei sieltä saanut, jätskiä ja karkkia kylläkin. Bensapumppu muistutti mopoaikojen kahksitahtitankkausta.

Viimeinen vajaa satanen köröteltiin suoraa tietä rekkoja ja kuorkkiksia ohitellen ja skoottereiden äkkiliikkeitä väistellen. Auringonlaskun aikaan ajettiin Phong Nhahan ja suoraan Lucky Homestayn pihaan. Suloinen pieni majoitus- ja ravitsemusliike otti lämpimästi vastaan läpimärän ja hieman jo hytisevän sakin. Kuuma suihku, kuivat vaatteet, kypärä- ja kaatokaljat sekä maukas illallinen päättivät täydellisen ja harvinaisen monipuolisen päivän. Nukkumatti saapuu hiekkapussinsa kanssa aivan pyytämättä ja tilaamatta.