Murmansk Pohjoiseen | Niirala - Petroskoi - Belomorsk - Murmansk - Saariselkä
Matkasuunnitelma suureinpiirtein yllä: Tapaaminen Niiralassa, rajan yli ja Sortavalan kautta Petroskoihin. Siitä “Kola” highwaytä pitkin Vienanmeren rannoille Belomorskiin. Eteenpäin aina Murmanskin saakka. Pari yötä pohjoisen helmessä ja Raja-Joosepin aseman kautta Jänkhälle Jytisemään!
Päivät 1-2 | Niirala - Petroskoi - Belomorsk | 700km
Ukkojumala ei ollut kovin suotuisaa ja illalla kerääntyneet tummat pilvet olivat Savonlinnan yläpuolella vielä aamullakin. Matkamotoristi ei valita, vaan pukeutuu säänmukaisesti. Ei muuta kun sadevehkeet niskaan ja suuntana Niirala / Värtsilä raja-asema.
Suurin osa ryhmästä vietti yönsä Kiteen Pajarinhovissa ja tapaamispaikaksi sovittiin Cafe Niirala aivan rajan tuntumassa. 10 pyörän ja 12 hengen porukka kerääntyi sovittuun aikaan vanhan bensa-aseman kupeessa. Itse Cafe Niirala oli netissä löytyvistä aukioloajoista piittaamatta kiinni ja näytti kyllä siitä, että se on ollut kiinni jo pidemmän aikaa? Ei varmana kannata pitää putiikkia auki pienellä paikkakunnalla, kun rajan toisella puolella kaikki on noin 3 kertaa halvempaa…
Joka tapauksessa käytimme ulkoterassin pölyiset pöydät hyväksemme ja pidettiin 10 minuutin paperisulkeiset. Niistä en tässä avaa sen kummempaa, sillä kaikki asiapapereihin liittyvä löytyy tästä. Tarkistin kaikkien paperit vielä kerran ja tyytyväisenä jatkoimme kohti rajaa. Suomen tullissa meni se tavallinen 5 minuuttia - passi ja rekisteriote. Venäjän puolellakin kaikki sujui kun tanssi - passintarkistus ja vielä toinenkin, sitten tullauskoppiin ja sivulaukkujen läpikäynti. Mitään ongelmia ei ollut, mutta sen verran Venäläiset virkailijat meitä pidättelivät, että pahin sade kerkesi jatkaa matkaa. Meitähän ne vain ajattelivat ;)
Kahden ensimmäisen ajopäivän reitti löytyy yllä: Tapaaminen Cafe Niiralassa, pieni kunniankierros Sortavalassa ja siitä Petroskoihin vievälle tielle. Seuraavana päivänä “Murmansk Highwaylle” ja kohti Vienanmeren rannikkoa Belomorskiin.
Värtsilän rajan jälkeen tie on erinomaisessa kunnossa ja tumma, upouusi asfaltti kimalsi kutsuvasti kevyeen sateen jälkeen. Puoli tuntia rajan jälkeen saavuimme Suomalaisille tuttuun 20000 asukkaan Sortavalaan. Suomalaiset käyvät täällä usein tankkaamassa ja viettämässä yötä Laatokan rannoilla ja esimerkiksi “Piipun Piha” hotelli on mainio yöpaikka, jossa kylän paras ravintola ja mahdollisuus saunoa + pulahtaa järveen!
Myös Valamon ja Konevitsan luostarit ovat kivenheiton päässä ja ehdottomasti päiväretken arvoisia. Äkkiseltään ei uskoisi, mutta Sortavala on yksi karjalan vanhimmista asuinkeskuksista, jonka ensimmäiset maininnat ajoittuvat jo 1400-luvun loppupuolelle. Ensimmäisistä asukkaista on aika vähän tietoa, mutta tarinoiden mukaan viikingeillä oli aikoinaan pieni kylä alueella ja 1600-luvulla Sortavala kuului Ruotsille, kunnes Venäjän armeija jyräsi yli.
1918 vuonna Sortavala jäi itsenäisen Suomen puolelle ja oli meidän vallassa aina 1940 vuoteen asti. Talvisodan alkupuolella Sortavala pommitettiin rajusti ja lopulta kaikki asukkaat evakuoitiin syvemmälle sisämaahan. Osa asukkaista palasi takaisin koteihin, kun Suomi valtasi alueen jälleen jatkosodan aikoina. Ja asukkaat evakuoitiin taas kerran jatkosodan päädyttyä.
Matkalla Petroskoihin kannattaa pysähtyä Impilahteen katsomaan “Surun Ristiä”. Leo Lankisen veistos, on siitä harvinainen, että se on tehty yhteistyönä Suomen ja Venäjän välillä. Se on omistettu vuosina 1939–1940 käydyn talvisodan molempien osapuolten taistelijoille. Veistoksessa on kuvattuna suomalaiset ja venäläiset äitihahmot, jotka syleilevät toisiaan ristin eri puolilla.
Paljastajina toimi neljä talvisodan veteraania, jotka edustivat sodan kumpaakin osapuolta. Valtiovallan edustajina tilaisuudessa olivat paikalla Suomen pääministeri Paavo Lipponen ja Venäjän varapääministeri Aleksei Kudrin.
Sortavalan päärautatieaseman lähellä on vanha veturi esillä…
Tellervo ja Surun Risti…
Petroskoihin saavuimme mukavasti illan suussa. Pieni kunniankierros tai kaksi vedettiin tietysti Lenininaukion ympärille, ennen majoittumista…
Ajopäivä päättyi tuttuun tapaan maittavan iltapalan äärelle hyvässä porukassa…
Aamu Petroskoissa sarasti pilvisenä, mutta pahimmat sateet jatkoivat jo matkaa etelään. Meidän etupyörät osoittivat taas vastakkaiseen suuntaan - pohjoiseen! Tukeva aamupala, nopea pakkaaminen ja tietysti käytettiin tilaisuus hyväksi ja otettiin ryhmäkuvan Äänisen rannoilla.
Petrozavodsk tai suomalaisille tutummin Petroskoi on nykyään Karjalan tasavallan pääkaupunki ja menee myös nimellä pikku-Pietari. Asukkaita tänä päivänä noin 280000 ja näkemistä riittää moneksi päiväksi. Suurin osa asukkaista ovat Venäläiset, toiseksi suurin kansa on Karjalaiset ja kolmanneksi eniten on Suomalaisia - noin 8000.
Mielenkiintoinen fakta on myös se, että kaupungin nimi Petrozavodsk tarkoittaa Pietarin tehdasta. Kaupunki perustettiin melko heti varsinaisen Pietarin jälkeen ja sen ainut tarkoitus oli tuottaa aseita.
Ryhmä koko komeudessaan - Ella ja Risto, Juha ja Nisse, Jorma ja Reija, Tero ja Raita-Liisa, Tuire, Tellervo ja linssin takana Dani
Petroskoista löytyy Otto Wille Kuusisen patsas. Suomalaisten keskuudessa tämä kaveri jakaa usein mielipiteitä kommunististen näkökulmiensa vuoksi. Aika pätevä kaveri hän kyllä pakosti oli, sillä hän oli yksi harvoista joka selvisi Stalinin vainoista melkein ehjin nahoin ;)
Petroskoista jatkoimme matkaa “Kola Highwaytä” pitkin. Tie tunnetaan myös numerosta P-21 ja “Murmansk Highway”. Tien pituus on 1592 kilometriä ja se vie kätevästi Pietarista aina Murmanskin saakka. Koko pätkä on uusittu joitakin vuosia sitten ja muutamia tietyömaita lukuun ottamatta erinomaisessa kunnossa. Nimensä “Kola” Highway tie ei saanut suinkaan virvoitusjuoman mukaan, vaan Kuolan niemimaan mukaan.
Kuvassakin näkyvä musta pikee, jolla korjataan roudan aiheuttamia vaurioita, pitää varoa sateella, sillä se muuttuu käytännössä jääksi. Tämä todettiin ohitustilanteessa jossa allekirjoittaneen takarengas lähti kätevästi eri suuntaan kun mihin olin sen suunnitellut menevän ;) Sydän tykitti tavallista kiivaammin hetken, mutta ei mitään vakavaa…
Matkalla näkee paljon metsää ja paljon avaruutta. Hyvin nopeasti huomaa miten valtava Venäjä loppujen lopuksi on. Joku tönö näkyy tien reunassa 100 kilometrin välein ja bensa-asemien määrä vähenee heti Petroskoista pohjoiseen ajellessa. Tankkaa aina kun voit on hyvä muistisääntö.
Pysähdyimme hetkeksi Karhumäessä (Medvezhegorsk) tankkaaman. Tämä nykyään vaatimaton pikkukylä oli aikoinaan paikka johon Suomalaisten eteneminen pysähtyi. Mannerheimin käskystä Karhumäen kohdalle rakennettiin puolustuslinjoja…
Iltapäivällä saavuimme päivän päättäriin - Belomorskiin, joka ei ole maailman eikä edes Karjalan napa. Asukkaita vajaat 10 tuhatta ja niistä suurin osa todennäköisesti työttömänä. Aika kaupungissa on pysähtynyt noin 50 vuotta sitten ja kehitystä ei ole näkyvissä. Autokantakin on enemmän Ladapainotteinen.
Yksi hyvä hotelli kylästä kuitenkin löytyy ja siellä tapasimme myös 2 Suomalaista motoristiä. Vaikka he olivat omalla matkalla, niin hekin pääsivät nauttimaan ryhmämatkailun makaavuuksista. Yksi motoristeistä nimittäin unohti navigaattorin yöksi päälle ja aamulla akku olikin tyhjä. No hätä ei ole tämän näköinen, sillä meiltä löytyivät pelit ja vehkeet. Pyörä saatiin käyntiin 10 minuutin sisällä ja akku lataukseen. Kypäräkaljat hän meille palkkioksi tarjosi :)
Yllä pari kuvaa “Karjalan Venetsiasta aka Belomorskista dronilla otettuna.
Päivä 3 | Belomorsk - Murmansk
Aamupalan jälkeen, ennen suuntaamista syvemmälle pohjoiseen, päätimme koukata Belomorkanalin kautta (Stalinin kanava). Belomorks on nimittäin ihan kanavien vieressä. Kanavan oli aikoinaan tarkoitus toimia esimerkkinä siitä mitä kommunistinen kansa pystyy saavuttamaan, joten aikataulu oli tiukka ja rakentamiseen osallistui yli 250 tuhatta vankia. Niistä 20 kuukauden aikana kuoli 13000 erinäisin syihin. Ajatus kanavan rakentamisesta oli ihan fiksu - tarkoituksena yhdistää Vienanmeri ja Ääninen, sitä kautta myös Laatokka ja Itämeri. Aikataulurajoituksien myötä kanavasta tuli kuitenkin liian matala, noin 4 metriä ja suuremmat kauppa-alukset eivät voineet käyttää sen tuomia etuja. Nykyään päivän aikana saattaa sulkujen kautta kulkea yksi laiva…
Kanaville vievä tie oli kuitenkin sen verran kehnossa kunnossa, että päätimme säästää pyörien jousitusta ja palata takaisin päätielle. Matkamme pisin päivä tiedossa ja päättärinä toimii noin 650 kilometrin päässä Belomorskista sijaitseva Murmansk!
Pohjoisen napapiirin merkki matkalla Murmanskiin. Nyt ollaan noin Rovaniemen korkeudella…
Tankkausvälejä pohjoisessa pitää laskea tarkemmin tai käyttää varakanistereita.
Kuolan niemimaan kohdalla tie alkaa mutkitella ja ajonautinto kasvaa huimasti. Hieman ennen Murmanskia on nimittäin Hiipinätunturit joiden korkein kohta kohoaa jopa 1200 metriin.
Murmanskiin saavuimme hienossa vetoketjumuodestelmassa ja sopivasti ennen maukasta Venäläistä illallista. Majoiduimme Azimut hotellissa joka on 18 kerroksinen ja huoneista avautuu upea näköala kaupungin ylle.
Päivä 4 | Murmanskin kaupunkikierros
Nippelitietona voin kertoa, että Murmansk on maailman suurin kaupunki pohjoisen napapiirin sisällä. Asukkaita tällä hetkellä noin 300 tuhatta. Karu pohjoinen kaupunki, jolla on karu, mutta mielenkiintoinen historia. Ehdottomasti kierroksen arvoinen paikka.
Mainio ryhmä ja taustalla maailman ensimmäinen ydinjäämurtaja “Lenin”
Yksi kaupungin päänähtävyyksistä on 35 metriä korkea Alyosha patsas joka vartioi kaupunkia korkeimman kukkulan huipulla. Hänen katse kohdistuu tietenkin länteen ;)
Päivä 5 | Murmansk - Raja-Jooseppi - Saariselkä
Kaikki hyvä loppu aikanaan ja tämäkin erinomainen reissu alkaa lähestyä loppua. Aamulla tottuneesti vähäiset tavarat pyörien päälle ja menoksi. Murmanskista voi mennä Kirkenesin kautta Norjaan ja siitä Suomen puolelle tai ajaa kohti Lotta / Raja-Joosepin asemaa ja ylittää valtakunnan rajan siitä kohdasta. Silloin olet suoraan Urho Kekkosen kansallispuistossa, josta enää poronkusema Saariselälle.
Tie Raja-Jooseppiin oli erinomaisessa kunnossa Venäjän puolella ja loistavassa kunnossa myös Suomen puolella. 10 metriä ennen rajaa vielä kätevästi bensa-asema josta tankit täyteen edullista löpöä ja kohti rajamuodollisuuksia. Ystävällisiä viranomaisia ja maasta poistuminen vei reilusti alle tunnin. Suomen rajalla oli jo tuttu lappalaisten rento asenne vastassa - “Olikho hyvvää matka? Teretulemast kotimaahan!”
Reissu päättyi Jänkhälle Jytisee tapahtuman meininkeihin Steve & Seagulls bändin säestämänä - “Born to be wiiiiild” tuli laulettua sydämensä kyllyydestä!
Iso kiitos kuuluu hienolle ryhmälle joka teki matkasta taas kerran ikimuistoisen.