Super 8 -motellin aamiainen ei edusta varsinaista kulinaristista irstailua, mutta puoli seitsemältä koetimme tehdä vaikeita valintoja vaalean ja kokojyväpaahtoleivän välillä. Vohvelikone, mikrouuni ja leivänpaahdin olivat pimeinä ilmeisesti palanen sulakkeen vuoksi, joten ne eivät päässet haittaamaan ruokavalintojamme.

Puoli kahdeksalta kuitenkin olimme tien päällä ja sotasuunnitelmamme oli seuraava:
Jotta meille jäisi aikaa Elk Cityn Route 66 - museolle sekä muille mahdollisille tienvarsipysähdyksille, itse ajamiseen ei ollut tarkoitus tärvätä yhtään enempää kuin oli pakko, joten suuntasimme tullitielle eli Turner Turnpikelle. Liikennevaloissa seisominen kolmenkympin helteessä Harrikan kuuma kone hautomassa kuskin sukukalleuksia ei oikein innostanut sen enempää kuskeja kun repsikoitakaan. Tällä väylällä matka joutuikin ripeästi kohti Oklahoma Cityä, joka oli tarkoitus ohittaa mahdollisimman kivuttomasti.

Tulsan Super 8-motellin pihalla lähtöpuuhissa

No, ihan kivuttomasti se ei kumminkaan mennyt...
Tarvitsimme bensaa ja pari kolmekymmentä mailia ennen Oklahoma Cityä oli kyltti, jossa mainostettiin Turnpiken viimeistä bensa-asemaa. Asema oli länteen ja itään menevien kaistojen välissä eli sinne poistuttiin moottoritien vasemmalta kaistalta. Ei siinä mitään, pyöräletka plus Karin Kia bensapumpulle ja tankit täyteen. Kun kaikki olivat lähtövalmiina, menin porukan keulille ja kun näin Karin Kian liikkuvan, lähdin kaasuttamaan uudestaan Turnpikelle. Seuraavaksi ihmettelin, että miksi navigaattori pyytää poistumaan seuraavasta liittymästä ulos ja siellä pitäisi muka tehdä U-käännös ja palata takaisin moottoritielle!

Turnpikelle lähdössä ja vielä koetetaan selvitellä, missä kohdassa pitäisi lähteä sieltä pois.

Tottelin navia ja vedin poistumisrampille, jonne pysähdyin ihmettelemään, että mitä se laite nyt sekoilee. Olin juuri aikeissa kumauttaa navigaattoria kevyellä vasaralla, kun Kjell tulee vierelleni ja sanoo, että me taidettiin lähteä Turnpikea takaisin itään kun me oltiin ennen tankkausta menossa länteen! No justiinsa juu... Eihän se U-käännöksen tekeminen maksutien ulosmenorampilla käykään ihan kuin elokuvissa, koska sisään ja ulos menevien kaistojen välissä on noin metrin korkuinen betoniaita. Ei auttanut muu kuin ajaa maksuportille ja selvittää siellä rahaa keräävälle tädille, että meidän pitäisi päästä tekemään U-käännös heti hänen kioskinsa jälkeen ja tarkoituksena on palata takaisin Turnpikelle mutta eri suuntaan. Onneksi virkailija oli ystävällinen ja ymmärsi sotkun ja hän jopa palautti minulle viisi dollaria siitä alkuperäisestä 8 x 4 dollarin tiemaksusta, jonka olimme jo aiemmalla rahastusasemalla kerenneet maksaa. Eli itse asiassa tuo oli ihan kannattava kiepaus. Toverit ehdotti, että jos tarpeeksi monta kierrosta tätä rundia vedettäisiin, niin jokohan olisimme pian plussan puolella...Ei kokeiltu enempää.

Jälkeenpäin olen pohtinut, että miten tuollainen moka oikein onnistuu? No se onnistuu varsin hyvin tuollaisella moottoritien kaistojen väliin rakennetulla huoltoasemalla, jonne tulee ja lähtee autoja molemmista suunnista. Tällaisia huoltsikoita on Euroopassa äärimmäisen harvassa, jos ollenkaan eli siellä ei pääse suunnat sotkeutumaan yhtä helposti.

Tämä operaatio ja suunnanvaihto sujui sinällään suht. juohevasti paitsi että Kari autoineen oli taas hukattu! Hän kun oli nähnyt meidän lähtömme väärään suuntaan eikä turhaan lähtenyt tähän seikkailuun mukaan ollenkaan. No, Karista ei tarvinnut olla huolissaan, hän kyllä pärjäsi ja jonkun ajan kuluttua soitinkin hänelle ja sovimme, että nähdään sitten siellä Elk Cityn Route 66 -museolla.

Maksullinen Turnpike muuttui Oklahoma Cityn kohdalla Interstate 40:ksi ja sen varrella oli Cherokee-intiaanien ylläpitämiä käsityö- ja matkamuistomyymälöitä, baareja ja kasinoita.

Cherokee-intiaanien ylläpitämä matkamuisto- ja käsityömyymälä, josta Kari löytyi.

Menimmekin yhteen noista, ja kuinkas ollakaan, Kari oli samassa myymälässä ostamassa inkkaripäähinettä kotiin vietäväksi! Taas oli porukka kasassa ja kun oli ostettu sopiva määrä matkamuistoja, päästiin jatkamaan matkaa kohti Elk Cityä ja sen kuuluisaa Route 66-museota.

Elk Cityn Route 66 -museo. Siellä oli paljon erilaisia amerikkalaisten sinänsä lyhyeen historiaan liittyviä teemoja. Siis muutakin kuin pelkkää Route 66-tavaraa. Ihan käymisen arvoinen paikka!

Museo oli ihan mielenkiintoinen paikka ja siellä saimme kulumaan noin tunnin ja tämän jälkeen sitten olikin jo nälkä ja menimme lounaalle Pedro's Mexican Grilleen. Maittavan ja täyttävän lounaan jälkeen muistimme, että tänä iltanahan olisi ollut mahdollisuus kokeilla Big Texan Steakhousessa sitä 72 unssin eli 2042 gramman paistin syömistä ilmaiseksi (siis alle 60 minuutissa)! Ja nyt oli jo syöty masut täyteen, voi pahuksen pahus!

Lämpötilan huidellessa jo yli 35 asteen ei tätä ryhmää paljoa innostanut törmyytellä museotietä kohti Amarilloa, vaan Interstate 40 oli poikaa! Matkalla sentään poikettiin Shamrockin Conoco-asema sekä sen kuuluisa U Drop Inn -Diner katsastamassa.

Shamrockin Conoco-asema ja U Drop Inn -diner.

Ystävälliset puodin- / museonpitäjärouvat taivastelivat, että Suomesta saakka tullaan! Heillä ei kuulemma ole ennen muka suomalaisia käynytkään! Ja höpö höpö, vieraskirjan sattuma-avaamisella muutamaa sivua taaksepäin löytyi heti Satu ja Martti Turusta...Nämä amerikkalaiset ne osaa kyllä hienosti ottaa asiakkaansa!

Kari kävi heti lirputtelemaan dinerin naispuoleista asiakasta...

Iltapäivällä viiden jälkeen olimme sitten Amarillon Big Texan Motellillaja kävimme tietysti tutustumassa siihen samannimiseen Steakhouseen. Söimme sangen kevyen iltapalan ja seurasimme parin asiakkaan yritystä selättää se kahden kilon pihvi siinä stagella ajanottokellon tikittäessä 60 minuutista kohti nollaa. Surkeasti päättyivät nuo yritykset, kaverit eivät saaneet pihveistä piiloon juuri kolmannesta enempää, joten maksettavaksi ne menivät...

Päivä 6 | Route66BMW | USA | Tulsa - Amarillo 600 km