Päivä 3 | Saka - Peipsijärvi | 300 km

Japin Aprilia vei kuljettajansa lähes kuivin jaloin vesistön yli.

Sakan aamiaisen jälkeen lähdettiin kohti itää Suomenlahden rantaviivaa seuraten. Saavuimme Sillamäen kaupunkiin, joka oli Neuvostoliton ydintutkimuksen uraanin jalostamisen huippu tutkimuskeskusta.

Kaupunki edustaa parhaimmillaan myös 1940 - 50 -luvun ajan Neuvosto arkkitehtuuria. Se oli suljettu ja karttoihin merkitsemätön kaupunki, jonne sai saapua tai poistua vain erityisluvalla. Me kuitenkin poistuimme aivan omalla luvalla kaupungista ja suunnistimme noin 10 kilometrin päässä sijaitsevaan, hylättyä kaivosteollisuuskaupunki Viivikonnaa kohti.

Aika aikaansa kutakin, sillä ennen ehkä niin elävän kaupungin hylätyt autiotalot olivat nyt rauniokasoina. Työtään tekevät kaivinkoneet purkivat parhaillaan näitä 1950 -luvun viimeisiä rakennuksia, eikä niistä ole kohta jäljellä jälkeäkään. Olipa hyvä, että käytiin tarkastamassa loput rauniot.

Viivikonnasta matka jatkui rautatien suunnassa kohti etelää. Koko Virumaan matkan tärkeimmät ja hurjimman näköiset upotukset tehdäään juuri täällä. Viisaasti päätettiin kiertää pahimmat jorpakot, mutta sitten alkoi kaduttaa. Tänne asti on tultu eikä kukaan aikonut uittaa pyöräänsä. Asia korjattiin ja kun saappaat oli tyhjennetty kuravedestä, matka jatku rautatien vartta seuraavaa mukaista ja liukasta polkua. Kyllä siitä tykättiin, tottakai.

Matka jatkuu pitkin pieniä, päällystämättömia teitä pitkin Peipsi -järvelle. Se on pinta-alaltaan valtava järvi, Euroopan viidenneksi suurin, mutta keskisyvyys vain vaivaiset seitsemän metriä.

Kiitos, kivaa oli.

Jussin uusi BMW 900 GS Adventure sai ensikasteensa, kuten kuljettajansakin.

Illaksi päädyimme NInan pieneen, vain muutaman talon kylään. Ilta sujui leppoisan ilta-auringon paisteessa pihamaalla illallasta grillatessa.
Lopuksi vielä saunottelua ja päälle pieni uintipyrähdys Peipsijärveen, minne saikin kahlata melko kauas, saavuttaakseen uintisyvyyden.

Peipsijärvi

Aurinko laski vanhan rajavalvontatornin taakse.

Jyrki LehtinenKommentoi