Päivä 0 - Ho Chi Minh Trail, kun isot pojat päättivät matkajärjestelyistä
Vietnamin matka alkoi ja loppui saman tien.
Kaikki oli valmiina. Reitti suunniteltu, hotellit varattu, pyörät odottamassa ja WhatsApp-ryhmässä täysi innostus päällä. Tarkoitus oli lähteä 12 hengen porukalla ajamaan Ho Chi Minh Trailia Ho Chi Minh Citystä Hanoihin, sellainen noin parin viikon mittainen moottoripyöräretki, jossa maisemat vaihtuvat trooppisesta viidakosta vuoristoteihin ja lopulta pohjoisen kukkuloihin.
Suunnitelma oli yksinkertainen ja kaunis: Lennetään Dohan kautta Ho Chi Minh Cityyn, hypätään pyörien selkään, ja ajetaan Vietnam halki etelästä pohjoiseen. Päivässä 200–350 km mutkateitä, lounaita paikallisissa kuppiloissa, kahvia pienissä kylissä ja iltaisin kylmää olutta päivän päätteeksi.
Matkan kohokohtia oli ehditty jo fiilistellä etukäteen; Cu Chi -tunnelit, joissa historia kirjaimellisesti kulkee maan alla, Hai Van Pass, yksi Kaakkois-Aasian legendaarisista vuoristoteistä, Ho Chi Minh Trail; tie, joka on enemmän legenda kuin pelkkä reitti ja lisäksi WhatsApp-ryhmässä kävi keskustelu kuumana tärkeistä ja ei niin tärkeistä asioista.
Kaikki oli siis kunnossa, sitten maailma päätti osallistua matkanjärjestelyihin.
USA ja Iran nimittäin aloittivat hieman vakavamman välienselvittelyn Lähi-idässä. Ja kun isot pojat alkavat riidellä, ensimmäinen asia, joka menee kiinni on ilmatila. Ja toinen asia joka katosi, oli meidän lennot Dohan kautta Vietnamiin, sillä Qatar Airways ilmoitti ystävällisesti, että lennot on peruttu.
No problem, ajateltiin, motoristit eivät luovuta helposti, reititetään uudelleen.
Seuraavat päivät olivat aika hulabaloota: yritettiin kaikkea, Aasiaan idän kautta, Aasiaan lännen kautta, Aasiaan “ihan sama mitä kautta, kunhan päästään”. Jossain vaiheessa alkoi vain näyttää siltä, että olisi helpompi ajaa moottoripyörällä Suomesta Vietnamiin kuin lentää sinne.
Kun kaikki vaihtoehdot oli käyty läpi, totuus oli pakko hyväksyä, tällä kertaa Ho Chi Minh Trail jää ajamatta. Raskain mielin tehtiin siis päätös; Vietnamin matka perutaan tältä vuodelta.
Samalla kellon lyömällä lyötiin lukkoon jo ensi vuoden matkapäivät. Reitti on edelleen olemassa, mutkat yhtä mutkaisia ja pyörät odottavat kuskeja.
Seuraavaa matkaa odotellessa https://www.peterpanbike.fi/hochiminh-vietnam-mpmatka/?rq=vietnam