Päivä 2 | Chicago - Springfield | 337km

Ensimmäisen ajopäivän aamuna suuntaamme yyperit alla kohti vuokraamoa. Siellä meidät otetaan jälleen ystävällisesti vastaan ja kerrotaan, että pyöriämme rekisteröidään parhaillaan, siis laitetaan rekisterikilpiä. Tuoretta kamaa, omassani oli huikeat 3 mailia pohjalla! Viisi harmaata Street Glideä ja yksi Road Glide olivat uutuuttaan kiiltävinä valmiina ensimmäiseen seikkailuunsa.

Pikkaisen odottelun jälkeen, päästiin vihdoin tienpäälle. Ilma ei edelleenkään ollut mitä lämpimin, joten pakkasimme päälle hieman enemmän rompetta. Sateelta vältyttiin kuitenkin.

Pujoteltuamme suurkaupungin sisuksista vehreimmille teille, pääsimme vihdoin Routelle ja ottamaan ne tärkeät ensimmäiset kuvat. Aurinkoakin alkoi näkymään enemmän.

Lounas välillä ja huomiona, että Gemini Giant oli vaihtanut paikkaa ja saanut uuden kiiltävän pinnan. Hyvältä näytti jättiläispoika uudessa paikassaan puistossa, muutama kilometri vanhasta paikasta eteenpäin.

Vielä tauko ja kuvat Pontiacissa ja lopulta olimme hotellissa ja lähdimme liki samantein syömään. Mukava aloitus, mutta jos jostain saa valittaa, niin sää voisi olla lämpimämpi!




Riitta TynkkynenKommentoi