0 päivä | Soraa & saunaa | Illaksi Haminaan |
Soraa & saunaa -matka alkaa monella kuljettajalla jo perjantaina, kun kukin siirtyy kotikulmiltaan kohti Haminaa ollakseen lauantai-aamuna klo 8.00 matkan lähtöpisteessä.
Kerron nyt viikko sitten, 1-6.7.2023 ajetusta matkasta päiväkohtaisesti viikon ajan. Matkakertomusta en saanut matkan kuluessa päiväkohtaisesti kerrottua; monien sattumien summana. Tervetuloa ehkäpä unelmiesi Sora- ja saunottelumatkalle, jolle osallistumista olet mahdollisesti harkinnut?
Säätila matkaa edeltäneellä viikolla oli varsin helteinen, lämpötilan noustessa päivittän aina 25-30C:n saakka. Tulevan viikonlopun ja alkavan viikon sääenneuste kuitenkin lupaili jotain ihan muuuta, sillä nyt oli tulossa poikkeuksellisen vahva matalapaine ja sen toisi ennätys sadekuuroja koko viikoksi.
Hyvinkään korkeudella päästiin kastumaan ensimmäisen kerran. Kelloskoskelta Haminaan ajettiin pikkuteitä sadeasut päällä varmistaen, ettei lisää vettä tulisi ja se taktiikka myös toimi. Yöpyminen Hotelli Leikarin tulikuumissa huoneissa yhdisti yöpyminen ja saunomisen, mutta siitä ei juurikaan välitetty, sillä parempaa oli tiedossa ainakin saunojen osalta.