Päivä 7 | Dubrovnik - Sarajevo, Bosnia & Herzegovina | 290 km

Aamu valkeni kauniina Dubrovnikissa täysikuun näkyessä hotellihuoneen ikkunasta Adrianmeren yllä. Aamiasta saatiin hieman leppoisaan tahtiin, mutta matkaan päästiin kuitenkin vartin yli kahdeksan. Kauko ilmoitti, että ajelee suoraan Sarajevoon isompaa tietä ja me muut suunnattiin pinemmälle tielle. Tie muuttui aina vaan pienemmäksi ja lopulta tuli puomi eteen. Tästä ei sitten pääsekään Bosnian puolelle. Ei muuta kuin takaisin ja toista reittiä yrittämään. Siinäkin oli vähän haastetta, mutta lopulta löydettiin reitti rajalle. Raja-asema sijaitsi kauniissa maisemissa ja rajan ylitys kävi mutkattomasti. Tänään olivat kyllä tähänastisen reissun hienoimmat maisemat. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Mostarin kaupunki ja sen kuuluista silta, joka Jugoslavian sisällissodan aikana tuhottiin, mutta on rakennettu uudelleen

Aamu Dubrovnikissa.

Lounas Mostarissa

Mostarissa syötiin kevyt lounas ja jatkettiin kohti Sarajevoa. Ennen Sarajevoa suuntana Ingman Olympia puisto, tarkemmin mäkimonttu jossa Matti Nykänen vuonna -84 toi meille pari mitalia. Päästiin seisomaan samalle palkintopallille, jossa Matti aikanaan mitalit sai. Tänään sattui haaveri, jossa olisi voinut käydä huonosti, kun Heikki ja Pirjo kippasivat tiellä olleeseen Dieseliin. Sitä oli jostain rekasta valunut ja se oli mielettömän liukas. Onneksi selvittiin kosmeettisin haitoin ja pienin naarmuin joten matka jatkui eteenpäin. Edellisestä 

Ingmanin hyppyrimäet

Sami HokkanenKommentoi