Päivä 14&15 | Route66 | Barstow - Angel Crest Highway - Santa Monica | 250km

Barstowsta päätetään ajaa isoa tietä Wrighwoodin kaupunkiin ja hypätään Angel Crest Highwaylle. Angel Crest Highway on 160 kilometriä mutkia vuoristossa. Hyväkuntoinen tie ja mielettömät maisemat. Moottoripyöriä tulee vastaan jatkuvasti.

Tiina ja Reijo

Timo

Pekka

Puolessa väliä Angel Crest Highwayta on Newcomb's Ranch. Kahvila jonne kokoontuu motoristeja lähialueelta. Nopeita prätkiä ja  muutama arvokkaan näköinen urheiluauto. Lähtiessään muutamat kuskit survasevat kaasujalan lattiaan. Ukkosen kaltainen meteli täyttää pihan.

Ennen kaupunkia jaamme porukan varmuuden vuoksi pienempiin ryhmiin. 4-5 pyörän ryhmiä on helpompi pitää kasassa ajettaessa Los Angelesin ruuhkaisia moottoriteitä kohti Santa Monica Pieriä. Route 66'nen päättyy laiturille. Saamme pidettyä ryhmän kasassa ja saavumme täydelle laiturille yhdessä. Se on Tien loppu ja monelle motoristille unelmien täyttymys. Viikonlopusta johtue laituri on täynnä, mutta vartiat tietävät miksi prätkäryhmät paikalle tulevat, joten pääsemme vielä ottamaan viimeiset kuvat Route 66lta. Takana noin 5200 kilometriä 9 osavaltion halki. Maissipeltoja, kukkuloita, jokia, tasankoja, ylänköjä, vuoristoa ja aavikkoa. Betoniviidakkoja ja neonvaloja. Ystävällisiä ihmisiä ja kokemuksia.

Lähes kaikki paikalla. Vaikka laituri oli täynnä. Meille tehtiin tilaa kuvata pakolliset päätös kuvat.

Vähis, jukka ja Tikka sekä tilkka viinaa.

Henry

Isto

Timo

Tiina ja Reijo

Pekka

Sami

Sami, Hannu ja Timo

Pyörien palautus ja suihkun jälkeen syömään. Hyvän ruuan ja juoman sekä hyvien matkakumppanien seurassa ilta jatkui vielä pitkälle. Tais tulla ajettua reissu vielä kertaalen illan mittaan. Ruokaa jenkeissä on paljon ja se on hyvää. Ihmiset ystävällisiä. Liikenne toimii. Ryhmämme pääsi ylittämään risteykset kerralla. Kaikki muut antoivat meille tilaa lähes aina. Ylinopeuksia ei juurikaan esiintynyt matkan aikana. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja.

Lopullinen mailimäärä. HD Road Glide toimi hienosti ja olin positiivisesti yllättynyt kuin hyvä sillä oli ajaa.

Päivä 13 | Las Vegas-Death Valley - Barstow | 605km

Tasan klo 7:00 porukka starttaa Las Vegasista. Toiset väsyneempiä kuin toiset. Mutta, mikä tapatuu Vegasissa se jätetään Las Vegasiin. Ensin ulos kaupungista ja aamiaiselle.
Tankkaus ja loistava aamiainen niin taas jaksaa.
Ensin suunnaksi Indian Springs. Pajute intiaani reservaatin läpi. Tarviiko sanoa että mitään ei kasva. Vankila ja aavikkoa, siinä näkymät. Niin ja armeijan alueita. Tää taitaa olla kuudes päivä erämaasa.

Ensin suunnaksi Indian Springs. Pajute intiaani reservaatin läpi. Tarviiko sanoa että mitään ei kasva. Vankila ja aavikkoa, siinä näkymät. Niin ja armeijan alueita. Tää taitaa olla kuudes päivä erämaasa.
Tankkauksen jäkkeen suuntana Area 51 Alien Center.  Alien Center on käytännössä huoltamo Amargosa Valleyssä jossa myös suoritetaan viimeinen tankkaus enne Death Valley.

Tankkaus Indian Springsissä keräsi uteliaita paikalle.

Täällä tie todella katoaa horisontiin.

 Alue 51 on Yhdysvaltain liittovaltion omistama alue Nevadan osavaltion eteläosassa Las Vegasin pohjoispuolella. Sen reunamilla on asevoimien rakennelmia, esimerkiksi ilmavoimien salainen tukikohta. Siellä kehitettiin ja koelennettiin huippusalaisia lentokoneita kuten U-2-tiedustelukoneita ja F-117A-häivepommikoneita. Se ei ole tavanomainen lentotukikohta aktiivipalveluksessa olevine yksiköineen vaan koe- ja koulutustukikohta. Koska se on salainen, niin navikaattorissa se löytyy mustana alueena. Kätevää.

Amargosa Valleystä kohti Death Valley Junctiota ja Dantes View. Dantes View sijaitsee 1669 metrissä ja sieltä on suora näkymä Bad Wateriin.  Laskeutuessamme Bad Wateriin joka on 85,5 meriä merenpinnan alapuolella, lämpötila kohoaa 38 asteeseen mikä on ihan kohtalainen keli täällä.

Hannu ja Jukka.

Dantes View +1669 metriä.Alla Bad Water -85,5 metriä

Takaisin kohti Bad Wateria

Timo ja Pekka matkalla Bad Waterin  keskustaan.

Ei ollut neiti meidän mukana. Harmi.

Päivä 11&12 | Williams - Oatman - Las Vegas 530 km

Pete´s Gas Statin Willamsissa

Williamssissa reissun paras aamiainen. Pine Country Restaurant tarjoaa taatusti maukasta kotiruokaa. Edellisenäkin iltana paikka oli täynnä pitkälle iltaan. Meidän ryhmä söi hyvällä ruokahalulla ja nopeasti. Täältä on nimittäin turha huurteista huudella.

Taasen Vanha 66 kutsuu. Ei ollut Dani ilmeisesti ajanut suunnittelemaansa reittiä. Mutta ei mitää. Jonkun se on testattava. Kumminkin ajaudun uudemmalle tielle, joten seuraavasta liittymästä ulos. Mutta eihän täällä ole kun kyntöuraa. Jätän muun porukan odottamaan ja etsin yksin reitin. Tie löytyy parinsadanmetrin päästä. Tää ei ole niin paha  ettei kaikki selviä joten muu porukka mukaan ja menoksi.

Jatkamme todella reikästä tietä 2 kilometriä kunnes vastassa on piikkilanka-aita ja portti. Portti on lukittu vahvasti joten aukasemme aitaan reiän ja siitä läpi. Nyt on parempi palata isolle tielle.

Outmannia kohti ajaessamme osa porukasta kääntyy jo kohti Vegasia. Koko porukka löytyy kumminkin Outmannista. Lämmöt täällä huitelee jo 40 asteessa.

Oatmannin johtava vuoristotie

Epätoivoinen mies matkalla Vegasiin.

Dollari baari. En alkanut etsimään Danin taalaa.

Vielä Hooverin pato. Sitten suorinta tietä kohti Vegasia.

Vegasiin mennessä eka läheltäpiti tilanne. Moottoritillä alumiini tikkaa poikittai. Chevy paku vetäsee vauhdikkaasti yli, mutta me olemme onneksi viereisellä kaistalla. Highway patrol on jo peruuttamassa poistamaan tikkaita.

Ilta oli varattu juhlintaan ja seuraava päivä oli vapaapäivä. Ohjelmassa vain Las Vegasin HD liikkestä lisää öljyä koneisiin (kulutus uusilla pyörillä yllättävän kova) ja lepoa.

Päivä 10 Page - Grand Canyon - Willams 348km

Jo aamun lämpötila enteilee kuumaa päivää. Pagesta ajamme vain pari kilometriä ulos kaupungista kun on ensimmäinen nähtävyys. Pyörät parkkiin. Parkkipaikalla joku vanhempi herra tarjoaa muutaman kylmän vesipullon.  Muilla ihmisillä sandaalit ja shortsit, meillä ajoasut. Siitä huolimatta tämä vajaa parin kilometrin kävely kannattaa. Allamme avautuu Horseshoe Bend.

Horseshoe Bend

Yllytys hullu tai vaan hullu.

Horseshoe Bendiltä lähtiessämme havahdun. Poppikoneesta ei kuulukkaan tuttu musiikki. Puhelin ei olekkaan katteen sisällä kytkettynä usb piuhaan. Hotellissa se vielä oli aamulla. Seuraavalla juomatauolla. Taskut ympäri laukkujen tarkastu. Eikä vieläkään.  Jatkamme vielä kohti Grand Canyonia. Eräällä huoltamolla Laitan ryhmän jatkamaan Karin opastuksella kohti Grand Canyonia. Itse jään etsimään luuria. Kaikki kamat auki eikä tulosta. Huoltamolta pari soittoa Hotellille. Tarkastivat huoneen mutte ei luuria sieltäkään löytynyty. No jossain se on tallessa. En ala sitä enään parkkipaikalla etsimään. Tunnin verran siinä etsiessä meni aikaa joten skippaan Crand Canoynin ja lähden hotellia kohti.

Matkalta poikkean Sunset Cratererissa. Aikoinaan purkautuneen tulivuoren upeat laavavirrat peittävät suuria alueita.

Laavavirrat.

Citadel Trailin. Josta löytyy Hopi intiaanien vanha asuinpaikka. Hopin olivat viljeliä kansaa joten asumukset sen mukaisia. Tänäpäivänä alueella ei asuta.

Vähän ennen Williamsia eräässä risteyksessä ryhmäni tulee Karin vetämänä erisuunnasta. Vaikka yksin reissaaminen on hauskaa niin hienoa nähdä muu porukka kasassa.

Niin ja puhelin löytyi likaisten sukkien kans samasta pussista.

Ja koska päivä oli lyhyt niin vaihdetaan hotellilla neidin autoon ajankuluksi ehyt takarengas.

Lisään Grand  Canonin kuvat kun saan porukalta.

Kuva: Jukka Kauranen

Kuva: Jukka Kauranen

Kuva: Jukka Kauranen

Päivä 9 | Gallup - Monument Valley - Page | 520km

Gallupin aamu aukeaa kylmänä.  Klo 5:n aikaan 3 astetta lämmintä. Pakko kaivaa haltin ajohousut laukusta.  Karu autiomaa ei tarjoa paljoakaan katseltavaa. Navissa vilisee eri Intiaanireservaattien nimiä. Mitä karumpi ja kuivempi maa, sitä varmemmin se on reservaattia. Sääliksi käy Hopi poikaa ja tyttöä. 

Canadalais Rouva pakka pyörräänsä. Miehellä oli samanlainen  yhdistelmä. Peräkärryssä Vietmanin Veteraanien tarrat. Olivat 3 kk retkellä kiertämässä Amerikkaa.

Rokki soi ja matka taittuu. Taitaa joutua tilaamaan uutta musiikkia netistä.

Ensimmäinen kunnun nähtävyys on Mexican Hat. Valtava kivi tasapainoilee vuoren huipulla.

Monumen Valley on myös hieno.

Arizionan lippu

Hannun moposta alkaa loppumaan polttoaine. Sen vuoksi miestä vähän huolestuttaa. Pistän muun porukan jatkamaan matkaa. Kurvaamme kaksin  reservaatin huoltamoon. Kolme piskiä kerjäävät makupaloja pumpulla. Resrvaatista saa vain 86:sta kun muualla 91. Tankkaamme kumminkin 10 dollarilla samalla kun piskit alkaa tappeleen jalkojen juuressa.

Pageen saavumme pitkästä ajopäivästä huolimatta jo klo 16 aikaan.

Päivä 8 | Santa Fe - Los Alamos - Gallup | 537km

Aurinko paistaa jälleen pilvettömältä taivaalta. Suuntana Los Alamos ja Amerikan tutkimuskeskus.
Alueelle tultaessa kysytään paperit ja kielletään kuvaaminen.
Tutkimusaluen jälken alkaa nousu kohti Valle Grandea,Valle Caldera tai Jemez Caldera. Monella nimellä paikka tunnetaan.

Vulkaaninen alue jota laiduntavat  Buffelit olisivat tehneet näkymästä täydellisen lännen maiseman.

Oikeaa erämaata ja villi eläimiä.

Päivän maisema pläjäys

Tikka ja sotaveteraanien kokoontumisajoon matkalla oleva vanhempi herra. Ikävää että näitä veteraaneja tässäkin maassa riittää myös jatkosa joten nämä kokkareta saavat jatkoa tulevaisuudessakin.

Vuoristo jälkeen tie jatkuu aika suorana kohti Galluppia. Tällä HD:n stereot tuovat suuriman vaihtelun. Päivä päättyy El Rancho ravintolan pitkään pöytään illalliselle.

Päivä 6 & 7 | Route 66 | Amarillo - Santa Fe | 480km

Edellinen ilta oli pelkkää korttipeliä. En saanut maksettua hotellia joten asiakkaiden kortit peliin.  Pankki oli sulkenut luottokortit. Liikaa tapahtumia ulkomailla. Paikallista aikaan 01:20 herään kesken unien. Soittelua suomen pankkiin ja selvittämään sotkua. Turvallisuussyistä kortit suljettu. Olihan siellä luurissa pari outoa puhelua, mutta kuka nyt kesken ajon vastaa puhelimeen. Kaikki selviää ja saan avattua kortit.

5:45 uusi herätys. Aamupala ja kohti Cadilaci Ranchia. Ihme mesta taas keskellä ei mitään.

Hyvää Äitienpäivää.

Route 66 midpoint on seuraava pysähdys. Kamerat tallentava satoja kuvia. Kun täällä ollaan niin tapahtuma on tallennettava.

Pekka, Reijo, Tiina, Tkka, Henry, Kari, Aku ja Jutta, takana Kari, Jukka, Timo, Isto ja Hannu

Santa Fe:n saavumme hyvissä ajoin. Hotellihuoneet eivät ole vielä valmiina joten kypäräkaljat nautitaan läheisellä ruokatorilla. Mahtava paikka jossa sai syödä ja juoda paikallisia loistavia ruokia ja juomia.

Seuraava päivä oli varattu paikalliseen HD liikkeeseen tutustumiseen. Mukaan tuli 8 litraa öljyä ja muutama paita. Aika kuivia oli koneet. Kaikki öljyt meni. Yhteen mopoon lähes 2 litraa. Liikkeestä suunnistetiin vuorille ajelemaan. Hiihtokeskuskset ovat varmaan korkealla joten sinne. Heti kaupungista lähtee hieno tie vuorille. Paikalliset retkeilee ja patikoi alueella. Me ajelemme tietenkin mopoilla.

Päivä 5 Route 66 Sapulpa-Amarillo 616km

Lähtö klo 7:00. Aurinkon on juuri noussut. Tekstiili housut ovat vielä vähän kylmät, mutta iltapäivällä huidellaan jälleen 40 asteen nurkilla.

Aina löytyy uteliaita ja ystävällisiä ihmisiä kun pysähdymme.

Aitoa meininkiä.

Ensimmäinen stoppi on Seaban Station Warwickissa. Kurvatessamme pihaan paikalle saapuu samaan aikaan museon toinen omistaja Jerry Ries. Jerry on entinen Trialkuski. Toinen omistaja on Gerald Tims entinen grossikuski. Ja sen näkee kalustosta. Paljon hienoja kisapyöriä. Seaban asema on rakennettu 1924. Jerryn ja Geraldin omistukseen museo päätyi vuonna 2007.

Seban kalustoa

Myös Moto Guzzi oli edustettuna

Elokuva pyörä

Texas

Big Texan ravintola.

Täällä osataan grillata.

Ruokaa odotellessa

Texas vaikenee

Päivä 4 | Route66 | Lebanon - Sapulpa | 480km

4.päivä aukeaa pilvisenä. Ramonalla ei ole tarjolla kuin kahvia  aamupalaksi.  Sekä terveisä Peterille.  Pakkaus ja Ramonalta halaus kaikille sekä potretit hotellin edessä ja baanalle. Suunnetelmissa ajaa väähän matkaa ja mennä aamiaiselle, mutta kun koko taivas on musta, salamoi ja tulee muutama pisara vettä, päätämme mennä heti ensimmäiselle aamupalapaikalle. Hyvä aamupala suolistoon ja tienpäälle. Pelätty ukkosmyrsky ja sade on muisto vain. Keli jatkuu aurinkoisena ja sopivan lämpöisenä.

Route 05 ryhmä ja Ramona

Karikin sai lopulta oikean värisen pyörän. Eka meni siis vaihtoon kun lataus ei toiminut

Parin tunnin päästä kuumuus alkaa jo tuntumaan. Kurvaamme tauolle ”Gary´s Gay Parita” nimiseen pikku paikkaan. Hämmentävä nimi mutta tähän mennessä paikka kerännyt eniten sympatiaa tällä reissulla. Vanha huoltamo jossa asiaan kuuluvaa rekvisiittaa. Tilan nykyinen isäntä George ja Barbara tarjoavat ohikulkijoille virvokkeita, kahvia ja vesimeloneja. Rahaa ei pyydetä, mutta tippilaatikko tietenkin löytyy. Ja taitaa muutama paitakin tulla mukaa.  George lahjoittaa minulle vielä upean kuvakirjan Route 66:sta sekä Route seinälakanan. 

Georgen ja Barbaran lahjoittama kuvakirja.     

George liimas tarran oikeaan paikkan

Alkaa väri vaihtumaan

Gay Parittan jälkeen nenät kohti Kansasia. Koukkaamme Kansasin puolella pikku lenkin ja käymme  "Cars on the Route" . Melba "Motormouth" ei tällä kertaa ole paikalla. Pakolliset kuvat muistoksi ja varjoon juomaan. Lämpötilat alkaa huitelleen jo lähempänä 4o astetta.

Tie nousi pystyyn

Kansasin puolella, Galenan kylässä, on hauska "Cars on the Route"

Kari

Timo, Hannu ja Sami kaverit  Karvialta saapuivat Kansasiin.

Vanhaa Routea

Kari

Jutta ja Aku

Aurinkko paistaa ja hienoa kumpuilevaa maastoa

Ja rokki soi.

Päivä 3 | Route66 | Springfield - St.Louis - Lebanon | 522km

Startti klo 8:00 ja nenät kohti Lebanonia. Päivästä oli tulossa kuuma. Jo aamusta ollaan 20:n asteen paremmalla puolella. Eka stoppi Soulsbyn huoltamolla Mt. Olivessa. Pikkuinen Shelli on avattu jopa neljä kuukautta ennen Route 66'n virallisia avajaisia vuonna 1926.
St.Louisissa menemme suoraan Eero Saarisen "Gateway Arch" kaarelle.  Parkkipaikka löytyy kirkon edestä. Hinta 15 taalaa/pyörä. Mutta kun rouva huomaa että kaikki mopot ovat 4:ssä ruudussa pääsemme 60:llä.
Kaaren ihmettelyyn menee muutama minutti ja sitten suuntaame jo rannan kahvilaan. "Chain of Rocks" päätetään tällä kertaa skipata, koska edellisen illan myöhäinen hotelliin saapuminen vielä painaa. Illan ajo päätty Munger Mossiin. Ensi kertaa tapaan Ramonan. Vanha Rouva on yksi esimerkki siitä miksi Route on vielä olemassa. Yli 80 vuotias Rouva jaksaa edellen pyörittää hotellia. Mutta miten tämän tien käy heidän jälkeen. Toivottavasti tulevista polvista löytyy jatkajia. Yhtä lämmin henkisiä henkilöitä on vaikea löytää. Kypäräkaljat nautitaan hotellin pihassa olevalla terassillaa.  Ilta jatkuu Ramonan tilaamilla Pitsoilla vielä pitkään.

Illinoisin Route on suoraa ja tasaista.

Nyt on Jukalla naama suojattu.

Soulsbyn huoltamo Mt. Olivessa. Tikka ja Kari tankaa. Vitsi vitsi.

Huoltamossa rekvisiittaa menneiltä vuosilta.

Saarisen "Gateway Arch"

Kop kop

Illinoisin baanaa

Yleinen näky vanhan Routen varrella.

Saapuminen Munger Mossiin

Tikka, Kari ja Jukka

Ramona tilaamassa pitsaa. Tässä toimistossa on tuoksusta päätellen palanut muutama toppa tupakka.

Ramona kertto kahden saksalaisen polkupyörilijän kuolleen edellisenä päivän. Olivat olleet ajamassa Routea polkupyrällä kun pieni avolava kuormuri oli ajanut heidän yli.

Hotellin mainosvalot ovat kuvattuna varmaan kaikkiin Route julkaisuihin.