Päivä 20 | Tingri -Everest Base Camp - Baiba | 260 km

Hyvä oli tuuri jälleen tänään, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta lahtiessämme kohti Everestin perusleiriä ja Mt Everestiä. Visa, Tiina, Kimmo ja Kalevi kärsivät sen verran vuoristotaudin oireista, että jättivät päivän reissun suosiolla väliin ja jäivät hotellille lepäilemään. Ensimmäiset 50 kilometriä mentiin hiekkatietä joka eteni nopeasti ja loppumatka Everestille oli sitten hyvää asfalttia. Kiinalaiset olivat muuttaneet sen verran sääntöjä, että aivan perille leiriin emme pyörillä päässeet. Edelliseen leriin päästiin jossa lounastettin ja otettiin ryhmäkuvat.

Pekka valmiina päivään

Ensimmäiset 50 kilometriä oli hyvää hiekkatietä

...ja missä maisemissa sai ajaa.

Sitten hyvää asfalttia ja taustalla Himalajan kasitonnisia :)

Paluumatkalla vielä tämmöinen mukava syherö alas reiluun 4000 metriin.

Loppumatka Baibaan sujui mukavasti vielä yhden 5200 metrisen solan yli todella hienoja teitä pitkin lumihuippuisissa maisemissa. Baiba sijaitsee 4300 metrissä ja oma olo on jo päänsäryn osalta helpottanut. On täällä toki raskasta liikkua eli heti kun nousee pyörän päältä pois ja lähteen kävelemään niin kyllä happea haukkoo. Toinen on aurinko, eli jos hetkenkin on ilman rasvaa auringossa niin voi palaa tosi nopeasti sen verran voimakas on auringon säteily. Toivottavasti loputkin toipuisivat huomiseksi ajokuntoon. Aikaa meillä on kun saavuttiin hyvissä ajoin neljän jälkeen hotellille.

Sami Hokkanen1 Comment