Päivä 1 | Chennai | 8 km

Saavuin viime yönä Chennaihin ja pääsin hotellille yhden aikaan yöllä, eli ihan lento oli ajallaan ja kentän läpi pääsi nopeasti. Huoneeseen, kamojen purku ja valmistautuminen seuraavaan päivään. Kello 03 löin pään tyynyyn.  Tänä aamuna sitte puoli kahdeksan ylös, aamiaiselle ja odottelemaan Vickyä hotellin aulaan. Vicky on ollut erittäin suureksi avuksi meille ja järjestellyt täällä päässä asioita. Intiassa on erittäin haastavaa löytää kunnollinen kumppani, mutta Vicky on sieltä ehdottomasti huippupäästä. Showroomille saavuttiin kello 11 ja alkoi oman pyörän varustelu, sekä loppujen asioiden hoito muun muassa viime hetkellä saapuneiden sivulaukkujen maksut ym.

Muutamia vanhoja Royaleita oli nähtävillä showroomissa mm. vuosimallin -72 Diesel Enfield

Porukka saapui yllättävän pirteän oloisena showroomille vaikka takana oli pitkä yölento.

Kalevikin löysi omansa 17 pyörän joukosta.

Ryhmä saapui pyörille puoli kahden maissa, kaluston tarkastus pientä pyörien laittoa ja   pyörien siirto ajamalle bensa-aseman kautta hotellille. Nyt on ensimmäiset 8 km takana ja ainakin alku meni ongelmitta.

Ensimmäinen tankkaus suoritettiin jo alle kilometrin ajon jälkeen ja hyvin se meni.

Hotellilla alettiin varustelemaan ja pakkailemaan pyöriä

Välissä kevyttä iltapalaa, jonka jälkeen vielä tuunaamaan lisää kalustoa.

Ilta- / yöpuhteina matkanjohtajat lähtivät vielä varaosien hakumatkalle mekaanikkomme Franklinin kanssa.

Ilta- / yöpuhteina matkanjohtajat lähtivät vielä varaosien hakumatkalle mekaanikkomme Franklinin kanssa.

Toivottavasti loput reilu 14 000 km menisi samalla lailla ;) Hotellilla alettiin ilta-auringossa varustelemaan pyöriä lähtövalmiiksi huomista varten ja sitten illalliselle. Meillä Danin kanssa jatkui vielä päivä kun illallisen jälkeen lähdettiin hakemaan varaosia jotka olikin toimitettu toiseen paikkaan. No ne saatiin mukaan ja hotellille hyvin ansaitulle levolle kellon näyttäessä lähes puolta yötä. Oli pitkä päivä mutta kaikki suunniteltu saatiin tehtyä mikä on Intiassa jo pieni voitto.

Sami HokkanenKommentoi