Turisteja merellä!

Turisteja merellä!

Päivä 43 | Ha Long - Halong Bay | Vietnam | 0km
Nolla kilometrin päivä alkaa aamu-uinnilla. Hotellin uima-altaan vesi on raikasta kuin kuin suomalainen kesäkuinen järvi ja herättää hyvin! Aamiaisen jälkeen koitan mekaanikon taitojani vaikka ei pitäisi. Olen ollut Mongoliasta saakka ilman sivujalkaa. Pienen mekaanikkosession jälkeen olen myös ilman keskijalkaa! Yritin irroittaa sivujalan yläosan sillä ajatuksella, että josko sen olisi saanut hitsaukseen. Mutta keskiseisontatuki pahus oli saman ruuvin varassa ja notkahti. Emmekä saanet pulttia takaisin kohdallensa useammankaan miehen voimin! Jotenkin minusta tuntuu, että en ola missään edellisessä elämässäni ollut mekaanikko vaikka kiinnostusta on nykyisessä elämässä aina ollut! :]
Mutta yes, aika loppuu myös sillä meidän lähdettävä takseilla satamaan. Edessä 24h risteily ms/Alisalla. En tiedä mitä odotin koska  meihemme Vietnamissa Nhu Y oli varannut laivan. Ohjeeni olin antanut, että 'älä varaa huonoa laivaa'! Ms/Alisa2 yllättää kaikin puolin. Meillä on 50 hengen laivassa kaikilla hytin parvekkeilla, ilmastoinnilla, suihkuilla, porealtailla ja sillä lailla. TV'kin on mutta niitä tuskin kukaan avaa. Eväätkin ovat jos eivät hyviä niin erinomaisia. Maisemat ovat luonnollisesti ykköstä nekin. Olemmehan Vietnamin kuuluisimmassa turistinähtävyydessä, Halong Bayn soreritoppa saaristossa. Vähän eri henkilöiden mukaan täällä käy 5-8 miljoonaa turistia vuodessa 400 laivan armadalla. Enkä yhtään ihmettele miksi. Itse olen käynyt 2 kertaa aikaisemminkin, mutta silti Halong Bay aiheuttaa saman 'wautzi wau' tunteen kuin aikaisemmilla käynneillä.
Oheistoimintoina risteilyllä on uimaretkeä, patikkaretkeä, melontaretkeä, helmifarmiretkeä ja vaikuttavimpana kohteena huikea tippukiviluolasto! Päivällisen jälkeen henkilökunta virittelee karaoke sessiota paikalliseen tapaan. Jotenkin suomi-motoristit eivät kuitenkaan näytä siitä innostuvan! BaliExpress- ryhmän otannan perusteella suomalainen motoristi ei laula karaokea ja siihen ryhmään koen kuuluvani kyllä itsekin vaikka olen kaksi kertaa laulanutkin 50-vuoden aikana!

 400 laivaa päivässä Halong Bayn saaristoon!

400 laivaa päivässä Halong Bayn saaristoon!

04.jpg
02.jpg
03.jpg
08c.jpg

01.jpg
01a.jpg

Myös muutama kanootti kulkee päivittäin Halong Bayssä... Erkin ja Severin kanootin perässä pystyisi vesihiihtämään!? :]


 Paikallinen kalastaja...

Paikallinen kalastaja...

 ... ja toinekin!

... ja toinekin!


 Retkille meno pikkulautalla on turvallista...

Retkille meno pikkulautalla on turvallista...

 ... kun aina liivit päällä!

... kun aina liivit päällä!


 Meidän Ms/Alisa2...

Meidän Ms/Alisa2...

 ... jonka hytit ei hassumpia! ...

... jonka hytit ei hassumpia! ...

 ... ja tämä nyt ihan hoomua, mutta lupasin laittaa! :]

... ja tämä nyt ihan hoomua, mutta lupasin laittaa! :]

06.jpg
 Herra Komissaari tarkkailee kun katkarapua kuoritaan... :]

Herra Komissaari tarkkailee kun katkarapua kuoritaan... :]

 Ruokavinkkejä kotiin Turkuun!

Ruokavinkkejä kotiin Turkuun!

 Startteri!

Startteri!

1 Comment