Matkan viimeinen ajopäivä alkoi aamiaisella jämäkän hotellin huojuvassa aamiaspöydässä. Huojuva -sanalla en viittaa erityisen runsaaseen tai monipuoliseen pöytiä kuormittavaan aamupalaan vaan siihen, että aamiaspöydät huojuivat kun geelipatjan päällä niiden jalkojen ollessa viimeisillä voimillaan tukemassa pöydän kantta. Palvelu toki pelasi ja henkilökunta oli kohteliasta niin kuin kaikkialla täällä “hymyjen maassa”.

Eri kaupungeissa ja etenkin täällä Thaimaan Lapin läänissä majapaikkojen puitteet voivat voivat vaihdella toisistaan paikkakunnan “turismiarvon” mukaisesti. Jokaisesta hotellista saa kyllä hienot myyntikuvat, etenkin kun on sopivat filtterit kohdallaan, mutta käynti paikan päällä kertoo totuuden. Eri kohteissa matkanjohtaja usein piipahtaa iltakävelyllään kartoittamassa paikkakunnan majoitusmahdollisuuksia seuraavaa matkaa silmällä pitäen.

Tämän aamun ohjelmaan kuului ex tempore -kaupunkikierros, kun ajettiin pikku sight seeing ympäri kaupungin Phayo järven rantaa seuraten. Lähempänä rantaa sijaitsi toinen keskusta, missä pinta-alaltaan valtavia markkinoita puuhattiin jo kovalla vauhdilla alkaviksi. Kuinka muutenkaan, olihan lauantai-aamu ja oltiin Thaimaassa. Seuraavan matkan majoituksen voisikin siirtää keskustasta tänne “sivukaupungille”?

Tuttu oikotie vei meidät Payosta Chiang Maihin johtavalle valtatielle. Tie oli kun unelma, se oli F1 -radan tyyppinen tie jossa oli pitkiä, kallistettuja, loivia kurveja joita pääsi loikottamaan sopivalla nopeudella ja vaihteella ikään kuin pyörä olisi ollut paikoin painottomassa tilassa. Moottoripyöräilyä parhaimmillaan.

Tätä herkkua olisi voinut nautiskella aina Ching Maihin saakka, mutta toisin oli päätetty. Oli nimitäin päätetty laittaa parasta pöytään, ikään kuin tämän ajopäivän ja koko matkan huikeaksi jälkiruoaksi. Jälkkärin nimi oli Khun Shaken kansallispuisto, jonka läpi johtaa lähes tarunomainen viidakon halkova paikallistie.

Jukka taidekuvailee. Kyllä siellä Huittisten sunnassa osataan

Matkanjohtaja -selfie, takana oivallinen työkalu Honda Transalp ja työvaatteina ammattimiehen Rukka ajoasu ja avattava Shoen kypärä. Kyllä tulen toistekin…

Taukoja muistettiin pitää noin tunnein välein, ellei useimminkin.

Eipä ollut tämänkään päivän käsikirjoitusta vielä kirjoitettu loppuun, ennen kun päivä oli ajettu loppuun.
Sattui nimittäin merkillinen tapahtuma johon jouduimme pyytämättä osallisiksi. Tarkemmin sanoen emme osallistuneet tarjottuun tapahtumaan millään tavalla, mutta olimme kiinteä osa tapahtumaa….

No kerrotaanpa tarkemmin:

Ajoimme mutkaista viidakkoon tehtyä tietä noin 30 km/h nopeudella pyörien välin ollessa 3-5-10 metriä toisistaan kuljettajasta ja tien kohdasta riippuen.

Ajoin oikella kaartuvaan mutkaan asianmukaisesti sen vasenta reunaa, eli ulkokurvia pitkin ns. muina miehinä.
Perässä ajoi Matka-Mikko muutaman metrin takanani. Yht’ äkkiä kuului valtava pamaus kun rinteessä ollut puu kaatui teille poikittain heti minun pyöräni taakse ja Mikon pyörän eteen, hipaisematta oksallaankaan kumpaakaan meistä. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että Mikko päästeli vielä samoilla asetuksilla Transalpillaan kaatuneen puunrungon yli vahingoitta pystyssä pysyen. Puun rungon yli ajoi vielä Hovi-Pekkakin, joka olisi ehkä ehtinyt pysäyttää pyöränsä, mutta ajoi yli “ihan ajamisen ilosta“ niin kun tapahtunutta kuvasi.

Hurja tilanne, Pekka oli nähnyt kolmantena ajaessaan, että puu oli kaatumassa päälleni. Itse en tiennyt koko tapahtumasta mitään. Mikko ei tiennyt asiasta sen enempää päräyttäessään jo kaatuneen rungon yli.

Tämä este on hetkessä hoidettu kun puun runko siirrettiin talkoilla pois tietä ja matka jatkui seuraavaan kahvipaikkaan asti. Kahvilan itse kasvatettu ja jauhettu kahvi maistui kun kertasimme vielä yhdessä äskeistä “miten se nyt oikein menikään” -tilannetta.

Viidakkoa jatkui vielä jonkin aikaa kunnes pikkuhiljaa pudottelimme alas vuoristosta puron vartta pitkin kohti avarampia teitä ja maisemia, kunnes poikkesimme poikkesimme lounaalle. Tarjolla oli muuten yllättäen ex tempore nuudelikeittoa, totutusti kanalla tai possulla, sai valita jos olisi ollut possuakin saatavilla.
Jos päättää lähteä mukaan Chiang Main matkalle, kannattaa totutella tykkäämään nuudeleista…
Illalla toki syödään pitkältä listalta valittavia, pääasiassa thaimaalaisia herkkuja.

Loppumatka Chiang Maihin oli melko suoraa tietä ja lopussa kieputtiin Chiang Maihin johtavien teiden rampeissa parikin kunniakierrosta ennen lopputankkausta ja pyörien luovutusta. Nyt vasemmanpuoleinen liikenne ja useat rampit eivät istuneet salamavauhtia matkanjohtajan ajatuksen juoksuun eikä sen enempää Samsung Galaxy Active Padin prosessoreiden käsiteltäväksikään. Osmand App kyllä iloisesti näytti rampin jälkeen minne olisi pitänyt mennä:)

Pari tuhatta kilometriä 11 päivässä, eipä ole keskinopeus päätä huimannut vaikka ajamista riitti koko päiväksi.

Lopuksi kaikki hyvin, vuokraaja oli meille armollinen kaikkia matkan aikana syntyneitä pikku kolhuja kohtaan ja toivotti meidät vilpittömästi tervetulleiksi lainaamaan moottoripyöriään myös marraskuun 2024 matkalle.
Ja näihän me tehdään, lähdetkö mukaan?

MaeHongSonin ja kymmenien tuhansien muiden teiden mutkat on nyt ajettu, siitä muistona on yhteinen tiimipaita Kimmolla, Jyrkillä ja Pekalla.

Matkan päätti yhteinen illallinen. Sen saatteena lausuttiin kohteliaisuuksia ja pidettiin loppupuheet. Tämän jälkeen ryhmämme hajosi kukin omaan suuntansa, kohteena monella oli oma mielitietty Thai hieronta paikkansa. Aamulla lennot lähtisivät kohti Bangkokia jossa oli lentoaikataulujen vaatima väliyöpyminen ja seuraavana aamuna matka jatkuisi suoralla lennolla kotiin. Jotkut lensivät paikallishypyllä meren ääreen ja jatkoivat Thaimaan matkaansa rantaloman merkeissä.

10 | Phayao - Chiang Mai | 220 km