Länsimainen jouluhapatus oli vallannut hotellinkin. Aulassa oli muovinen joulukuusi, suuri piparkakkulinna ja talvinen kylä joita kiersi leikkijuna. 

 Joulutunnelmaa. Kaikilla ei ollut tonttuhattuja. Turkulaisena Juha ei sitä tarvinnutkaan.

Joulutunnelmaa. Kaikilla ei ollut tonttuhattuja. Turkulaisena Juha ei sitä tarvinnutkaan.


Vuorossa oli intialainen jouluateria. Kun saavuimme ruokasaliin, tutut joululaulut kaikuivat kovaäänisistä. Ei kuitenkaan kauan koska paikalle oli raahattu karaokelaitteisto jota intialaiset alkoivat heti rääkkäämään.

Joulun kunniaksi hotelli tarjosi jokaiselle pullon ”Kingfisher”olutta. Mainittakoon että tämä erinomainen tuote tarjottiin 0,65 litran pullossa.

Joulutunnelmaa lisäsivät Hannun salakuljettamat moottoripyörän malliset joulupiparit joita jokaiselle riitti kaksi kappaletta. Ruoka oli erinomaista mutta kasvispitoista edelleen.

Pihalla oli grilli josta sai dosaa, parathaa, chapatia, samosaa, pakoraa, pulaota jne. Hyvää oli.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Aamu oli taas kaunis luvaten lämmintä ajokeliä. Gurumme Johannes hyppäsi Danin kyytiin. Vuosia kasvissyöntiä harrastaneena hän ei Endfieldin iskareita rasittanut.


Joulupäivän pönötykset hotellin pihalla Mysoressa

Tämä koppalakkimies on hotellin vartija.

Pääsimme helposti Mysoresta pois ja yllättävän hyväkuntoinen tie vei meitä suoraan kohti etelää. Ajaminen oli suorastaan nautintoa. Matka taittui. Sitten alkoi maisema nousta. Aloimme saapua Nilgirivuoristoon jota Keralassa kutsutaan nimellä Sahyadri vuoristoksi. Koko pohjoisesta alkavalla vuoristolla on yhteinen nimi: Ghat, jakauten pohjoiseen ja eteläiseen Ghat vuoristoon. 

Aloimme saapua Nilgirivuoristoon jota Keralassa kutsutaan nimellä Sahyadri vuoristoksi. Koko pohjoisesta alkavalla vuoristolla on yhteinen nimi: Ghat, jakauten pohjoiseen ja eteläiseen Ghat vuoristoon.

Intia näyttää myös tältä.


Tie kapeni, alkoi tulla melko tiukkia mutkia. Nyt on sanottava että kun Endfieldissä sai ykkösen sisään, pyörä vei meidät nöyrästi sytkytellen ylöspäin ilman mitään ongelmia. Palmut ja banaanit vähenivät ja alkoi näkyä havupuita jotka toivat upeaa hieman tuttuakin aromia sieraimiin. Lisäksi alkoi näkyä teeplantaaseja.

Nousu jatkui. Liikenne oli melko vilkasta, mutta ei ruuhkaa. Sitten sattui ensimmäinen onnettomuus. Olimme jyrkässä mäessä joka kaartui oikealle. Edessäni oleva pakettiauto pysähtyi yllättäen keskelle mäkeä. Olimme aivan auton takana ja takaa tulevat vehkeet lähtivät heti ohittamaan meitä.

Oli pysähdyttävä jolloin vasen jalkani ei ylettänytkään maahan vaan olimme välittömästi kyljellämme. Paikalle pysähtyi heti auttajia ja saimme pyörän pystyyn. Kiitos massiivisen kaatumaraudan meille ei käynyt kuinkaan, mitä nyt itsetunto sai kolauksen. Pysähtyneen auton kuski ilmestyi paikalle hokien: ”aim sorry, aim sorry.”

Mies kuuli ensimmäisen kerran elämässään suomalaisten kirosanojen ryöpyn, joskaan ei siihen mitenkään noteerannut. Avustajiemme kertoman mukaan äijältä oli polttoaine loppunut ja siihenhän kosla jäi kun pääsimme jatkamaan matkaa. Siirryimme jossakin vaiheessa takaisin Tamil Naduun, joskaan sillä ei ollut meille mitään merkitystä.


Matka jatkui ja pian olimme Nilgiri vuorten korkeimmalla kohdalla nimeltä Doddabatta jonka korkeus wikipedian mukaan on 2637 m. Kävimme vuoren laella olevalla näköalapaikalla, mutta tungoksen, silmiin paistavan ilta-auringon ja autereen vuoksi emme paljoa maisemia nähneet.

Hotellimme oli aivan näköalapaikan lähellä kylässä nimeltä Ooty.
 

Kypäräkaljat Ootyssa


Kypäräkaljojen jälkeen siirryimme huoneisiin valmistautumaan Tapaninpäivän viettoon. Eipä ollut Tapanintansseja. Ei senpuoleen ollut tanssitettaviakaan Marjattaa lukuunottamatta. Sen sijaan hotellissa oli paras kasvisruokabuffet tähän mennessä.

Vatsat täysinä siirryimme levolle. Kyllä huomasi että oli ollut fyysisesti erittäin rankka päivä johtuen tuosta kiipeämisestä. Vaikka Endfield on ollut positiivisempi kokemus mitä pelkäsimme, 50-lukulainen on kuitenkin ergonomisesti antiikkinen ja se tuntuu jokaisen ainakin ahterissa ja nilkoissa. Lisäksi jatkuva keskittyminen muuhun liikenteeseen on varsin rasittava tekijä.


Kaukon ja Marjatan reissu jatkuu - osa 4