Matkapyöräily vetoaa ihmisiin hyvin erilaisista syistä. Jotkut suuntavat täyttämään elinikäisen haaveen, toiset välittämään kapinallisen viestin nykypäivän ylisuojelevalle yhteiskunnalle, kun taas monille se on yksinkertaisin tapa päästä irti oravanpyörästä.

Mitkä tahansa kenenkin syyt elämyspyöräilyyn ovat – tärkeintä on että otat sen ensimmäisen askeleen ja lähdet. Periaatteessa ihan sama minne... Mieluummin sinne missä et ole vielä ollut, mutta jos on joku tietty paikka, joka tekee sinut onnelliseksi, niin ajaa se edestakaisin niin pitkään, että kaikki stressi, huolet, murheet, laskut ja tositeeveet ovat kaukana taustapeileissä!

Voit olla varma siitä, että mitä kauemmin matkustat, sitä lähemmäs ympäröivää maailmaa pääset. Elämyspyöräily saa sinut arvostamaan eri kulttuureita, se myös opettaa uusia taitoja ja samalla luot uusia ja unohtumattomia ystävyyssuhteita, näet asioita joita et voinut edes kuvitella!

Niin kuin sanonta kuuluu: ”Maailma on kuin kirja, ja ne jotka eivät matkusta näkevät vain kannen!”

TIESITKÖ ETTÄ intiassa Lehmiä pidetään pyhinä?

Jos hampurilaiset ovat säännöllinen osa ruokavaliotasi, sinun on tehtävä joitakin muutoksia ennen Intian vierailua! Lehmiä suojellaan omilla perustuslain säännöillä, mikä tekee lehmän tappamisesta vakavan rikoksen.

Ehkä osittain tämänkin takia Intiassa on maailman eniten eniten kasvissyöjiä - arvioltaan jopa 25-30% Intian väestöstä noudattaa tiukkaa kasvisruokavaliota, kun taas monet muut kuluttavat vain kalaa eikä maaeläimiä.

Kasvisruoka vaihtoehtoja on rutkasti ja makua riittää:

Intia on ylivoimaisesti suurin mausteiden tuottaja, joita toimitetaan mantereiden yli ravintoloihin ja keittiöihin maailmanlaajuisesti. Tunnetuimmat mausteet ovat kurkuma, kumina, sahrami ja chilijauheet.

Intian matkalla koet moottoripyöräilyn lisäksi paljon Intiaa, kaikkia määriä seikkailua ja elämystä, paljon ihmisiä, pyhiä lehmiä, elefantteja, apinoita... eksoottisia makuja, käsittämättömiä kieliä, ruuhkaa, kaaosta, hiljaisuutta ja avaruutta. Merta ja hiekkarantaa. Intia on sitä kaikkea. Se on maa joka ei jätä ketään kylmäksi, koska kuukin on Intiassa kuumempi.

Tällä matkalla moottoripyöränä Enfield Bullet 500cc... ei turhia muutoksia 60 vuoteen... noh, vilkut mutta ei sitten paljoa muuta. Enfield kiidättää parhaimmillaan kaksikin ihmistä 100km/h kaikilla 22 hevosvoimallaan!

Moderni klassikko – Enfield Bullet, jossa luotia on vain nimi. Perinteiset ääriviivat ja pehmeä murina – moottoripyöräilyn harrastajille Enfield Bullet on yhtä tärkeä nähtävyys kuin Taj Mahal. Enfield Bullet kantaa ylpeästi titteliä – ”Pisimpään jatkuvassa tuotannossa oleva malli”.

Enfieldin tarina alkaa Englannista 1880-luvulla pienessä polkupyörätehtaassa. Tulevina vuosina tehdas alkoi myös valmistaa, valtion tilaamana, kivääreiden osia Enfieldin kaupungissa ja nimeksi tulikin sitä myöten Royal Enfield.

Polkupyörien tuotanto jatkui myös, ja niihin alettiin leimata firman iskulause: ”Made like a gun” eli ”tehty niin kuin ase”. Ensimmäinen Enfield ”Luoti” Bullet valmistui Intiassa, Chennain kaupungissa 1955 ja täällä niitä valmistetaan edelleenkin!

Helsinki – Delhi - Chennai

Matkalaukkuun lentää kaikki tarpeellinen, ei mitään ylimääräistä: Suomen lippu, käsidesi, taskumatti, ajovehkeet... Passi ja hammasharja tietysti. Melkein meinaa unohtua yksi tärkeimmistä asioista – mp3 soitin ja siihen uusi soittolista!

Välillä ajellessa riittää pelkästään moottorin jyrinä ja tuulen pehmeä vihellys korvissa. Intian liikenteen kakofonia on kuitenkin kiva peittää mahdollisimman kovalla rokilla! Spotify auki ja nopeasti kasaan parhaat ajobiisit: Santana, Bruce Springsteen, Sinatra, Buddy Guy, Dire Straights, AC/DC, Chris Rea ja Pelle Miljoona, totta kai... Nyt voi ajaa vaikka maailman äärin!

Helsinki – Delhi noin 6 tunnin lento, parin tunnin vaihtoaika ja vielä 3 tunnin lennot Chennaihin. Molemmat lennot sujuvat rennosti; pari elokuvaa, illallinen ja nukkumaan, ei sen kummempaa...

Välillä on aika hauskaa kuunnella miten ihmiset valittavat lentomatkustamisesta – saavat sen helposti kuulostamaan 40-luvun Saksan läpi hevosvankkureilla ajamiselta;

”Voitteko kuvitella, lento oli 20 minuuttia myöhässä ja sitten me odotettiin vielä puolituntia kiitoradalla! Eikä koneessa ollut edes Wi-Fi:ä!” Tekee mieli kysyä - ja mitä sitten tapahtui? Lensitkö ilmojen halki linnun lailla? Siirryitkö paikasta toiseen 1000 kilometrin tuntivauhdilla? Nopeasti ihmiset unohtavat, että aikoinaan tällainen matka taittuisi ehkä hyvällä tuurilla parissa kuukaudessa.

MATKA ALKAA

Chennai on noin 5–7 miljoonan asukkaan kaupunki, joten kun se herää, sen kyllä huomaa! Kadut täyttyvät riksoista, busseista, lehmistä, autoista ja mopoista. Paras päätös on herätä aiemmin kuin kaupunki ja lähteä vähin äänin ajelemaan ennen ruuhkia.

Lähtöä edeltävänä iltana kokoonnuttiin ryhmän kanssa matkapalaverille hotellin aulaan ja käytiin tarkasti kartan kanssa tulevat päivät, reitit ja suunnitelmat. Matkaa teemme 13 päivän aikana noin 2400 kilometriä Tamil Nadun, Karnatakan ja Keralan osavaltioiden läpi. Eniten aikaa palaverissa käytettiin kuitenkin paikalliseen ajokulttuuriin tutustumiseen. Ja ainoa pätevä vinkki, jonka asiaan liittyen, olen pystynyt ryhmälleni antamaan: ”Unohtakaa kaikki mitä tiedätte liikennesäännöistä ja pienempi aina väistää.”

Ajaminen Intiassa on kyllä kaikin tavoin uniikki kokemus. Lyhyesti kuvattuna ”hallittu kaaos” voisi olla sopiva ilmaisu. Vähän sama asia kun katsot muurahaisten touhua, he juoksevat sinne tänne nopeasti katsottuna ilman mitään päämäärä... Mutta kun alat tutkia kekoa tarkemmin niin huomaat, että jokaisella yksilöllä on oma tehtävänsä ja päämäärä!

Intialaisessa liikenteessä on sama kaava. Suomalaisten silmiin touhussa ei ole mitään tolkkua. Parin päivän päästä huomaat, että on olemassa tietynlainen ”liikenne-etiketti” ja ”säännöt”. Viikon päästä puikkelehdit jo itse bussien välistä töötti kuumana… Intian liikenne on jotain mitä jokaisen pitää kokeilla elämänsä aikana!

Töötin käytöstä voisi kirjoittaa oman lukunsa, sillä monille kuskille äänekäs torvi on paljon tärkeämpi kun esimerkiksi jarrut – eiväthän ne aio pysähtyä kuitenkaan! Ajan myötä äänimerkeistä on kehittynyt morsen tapainen koodi, jossa yksi tööttäisy tarkoittaa jotain ihan muuta kun kaksi! Yksi piiiiiiiitkä ja kova tarkoittaa kyllä ihan samaa mitä muuallakin; pois tieltä ja äkkiä!

Ulosajo Chennaista sujui aluksi mallikkaasti ja ryhmä pysyi kasassa jopa melkein salmiakkimuodostelmassa jonkun aikaa. Kello löi 8.30 ja liikenteen määrä kasvoi räjähdysmäisesti – kaupunki heräsi! Muutama rekka ja bussi ujuttautuivat letkamme väliin ja ryhmän kolme viimeistä pyörää kääntyi vahingossa väärästä liittymästä joka vei rampille ja siitä kaupungin sokkeloihin. Loppuryhmä jatkoi viheltäen matkaa vielä jonkun aikaa, ennen kuin huomasi, että suurin osa ryhmästä puuttui! Onneksi puhelinyhteydet toimivat nykyään Intiassa melkein joka paikassa ja saatiin tapaamispaikka sovittua.

Ryhmä kasaan ja muutamilla juomatauoilla päästinkin etenemään melko hyvän pätkän, kunnes yhden Enfieldin etupyörästä alkoi kuulua äänekästä naksutusta ja meno muuttui tökkiväksi. Ryhmän mukana kulkeva paikallinen mekaanikko riensi oitis apuun ja päätteli vian olevan jarruissa. Leiriydyttiin hetkeksi odottamaan pyörän korjaamista. Hyvin nopeasti kuitenkin huomattiin, että jäätiin odottamaan paikallisen koulun edessä ja oppilailla alkoi juuri välitunti! Ympärillemme kerääntyi valtava lauma lapsia ja kaikki halusivat ottaa valokuvia meidän ja pyörien kanssa!

Koulusta valui koko ajan lisää ja lisää oppilaita ja jopa osa opettajista tuli pällistelemään valkonaamoja. Pian meidät saarrettiin täysin, ja lopulta meidän oli pakko paeta paikalta (yksi pyörä ilman etujarruja!) Ensimmäinen ajopäivä oli eräänlainen tulikoe meille kaikille, josta ylpeästi selvittiin. Mitähän muita seikkailuja Intia on meille varannut?

Syvemmälle etelään!

Seuraavaa aamu valkeni tavallista viileämpänä, joten heikkohermoiset vetivät pitkähihaiset paidat päälle. Parin tunnin päästä lämpötilat palasivat kuitenkin normaalille 30–35C tasolle, ja vaatetusta vähennettiin taas. Intian aurinko porottaa armottomasti tähän aikaan vuodesta. Itse kullekin on kehittynyt parin ajopäivän aikana uniikki motoristirusketus; sekoitus punaista, ruskeaa ja valkoista!

Ensimmäisen päivän jarruongelmien jälkeen pyörät toimivat moitteettomasti ja Bulletin kaikki 22 hevosvoimaa tuli kyllä testattua! Tiet olivat sisämaassa suurimmaksi osaksi hyvää asfalttia, välillä jopa ihan uutta!) Maasto oli selvästi kukkulaisempaa kun rannikolla, mikä merkitsee myös mutkien runsautta! Pikkuhiljaa luottamus omaan pyörään kasvoi ja jossain vaiheessa kiisin luodillani 100km/h vauhdilla mutkasta mutkaan.

Sulttaanien kaupunki

Mysore on harvalle suomalaiselle tuttu, mutta Intiassa se tunnetaan palatsien ja sulttaanien kaupunkina! Katukuvaa hallitsevat hulppeat Maharaja-aikaiset rakennukset ja ennen kaikkea ”Mysoren palatsi”, joka on Taj Mahalin jälkeen ehkä Intian suosituin nähtävyys. Mysoren palatsi on ollut samalla paikalla vuodesta 1399. Ensimmäinen versio oli rakennettu puusta, mutta riemukkaiden häiden jälkeen palatsi paloi maan tasalle! Nykyinen versio valmistui vuonna 1912, sen rakentaminen kesti 14 vuotta ja maksoi maltaita... Maharajat ovat tottuneet saamaan ainoastaan parasta!

Palatsien ulkopuolella katukuvaa ja liikennettä hallitsevat susien lailla mustakeltaiset, kolmipyöräiset riksat. Niitä ei pääse pakoon ja välimatkat nähtävyyksien välillä ovat suuret, joten väistämättä jokainen Intiassa liikkuva joutuu paikallisten tuktuk-kuskien kanssa tekemisiin. Jos saat kuskin käyttämään taksamittaria, voit rohkeasti soittaa Vatikaanin – jumalallinen ihme on tapahtunut! Hinta on sovittava etukäteen ja tinkimistaidot kannattaa laittaa peliin, sillä muuten summat ovat tähtitieteelliset. Tietysti kaikki on suhteellista, joskus helposti unohdat että tingit muutamasta eurosta.

Ooty – Kochi

Tänään oli luvassa kilometreissä matkamme pisin päivä, joten herättiin auringonnousun aikoihin. 300 kilometriä ei kuulosta teräspersekerhon jäseneltä oikein miltään, mutta haluaisin nähdä ironbutt ajon Indian style!

Ensimmäiset 100 kilometriä olivat neulansilmiä täynnä ja päivän saldoksi laskettiin 102 sellaista, kaikki tämä tietysti intialaisella liikenteellä maustettuna! Seuraavat 100 kilometriä erinomaista vuoristotietä ja hieman kyläpolkuja.

Sitten vastaan tuli Thrissurin miljoonakaupunki, josta loputtomat ruuhkat alkoivat. Sutjakkaasti Rojaleilla pääsi kyllä livahtamaan pienemmistäkin väleistä ja edettiin tappavan tasaista vauhtia kohti Arabianmeren rannikkoa.

Kaikesta huolimatta viimeiset puolisen tuntia menivät pimeässä ajon puolelle, joka ei ole Intiassa nautinto, vaan pikemminkin päinvastoin. Kaikkensa antaneena pamahdettiin hotellin pihaan, ja yhden Kingfisherin jälkeen ansaitulle levolle – uni tuli ennen kuin pää kosketti tyynyä!

Pieni sadekuuro yllätti meidät noin 2500 metrin korkeudessa ja hetkeksi pysähdyttiin kahvittelemaan, mutta pian aurinko taas paistoi täysillä! Jatkossa edettiin hieman varovaisemmin, sillä kenelläkään ei ollut erityistä hinkua testata Enfieldien renkaitten pitoa märällä tiellä.

Mahabaliburamin pyhään kaupunkiin saavuttiin hyvissä ajoin. Kirjauduttiin hotelliin sisään ja kysyttiin vastaanotosta mistä mahdollisesti saisi kypäräkaljat? Virkailija katsoi vähän ympärille ja kuiskasi, että kaljat tuodaan huoneeseen. Kaljat tuotiin kohtapuolin salakavalasti pyyhkeiden seassa pienessä korissa. Pyhässä kaupungissa ei alkoholia saanut nauttia näkyvästi!

Oluitten äärellä sitten pohdittiin mitä tehdään seuraavaksi. Matkanjohtajana olin tietysti huolissani hyvän karman puolesta ja ehdotin patikkaretkeä lähialueen temppeleille, osalla ryhmästä nousi heti kuume ja loput vinkkasivat, että uima-allas on temppeleitä lähempänä! Kompromissina ensin loikoiltiin altaalla ja sitten käytiin temppeleillä!