Päivä 12 | Kanab - Zion - Las Vegas | 335 km
AI-tuotettu kuva.
Kanabin aamu alkoi odottelulla, silla yksi pyöristä oli alkanut pitämään kuumottavaa ääntä, joka kuului jostain moottorin tienoilta. Tilasin pyörälle vaihdon, mutta Harri ja Leena joutuivat jäädä odottelemaan vaihtoa hotellille, kun muu ryhmä suuntasi Zioniin. Kun pyörä vihdoin saapui, pääsivät he ajamaan suorinta reittiä Las Vegasiin ja melko samoihin aikoihin sinne kaikki päästiinkin.
Zion on kaunis ajaa läpi, vaikka toki parhaimmat puolensa se näyttää, kun lähtee jollekin sen upeista vaellusreiteistä.
Me emme vaella, vaan ajamme ja pian olimmekin jo toisella puolelle, jossa alkoi tummia pilviä kertymään taivaalle. Lopulta niistä ei montaa pisaraa tipahdellut ja päästiin Las Vegasin moottoritielle, sillä toiveissa oli tietenkin päästä hotellille ajoissa.