| Päivä 8 | Kotor | - km |

Kotor on noin 60 000 asukkaan kaupunki Montenegron lounaisosassa Adrianmeren ja siitä työntyvän Kotorinlahden rannalla. Kunta rajoittuu lännessä Bosnia ja Hertsegovinaan.

Mitäpä tänään?

Tutustumista vanhaan kaupunkiin, uimista, herkuttelua, parvekkeilta maisemien ihastelua, ajelua jne.

Hannun kanssa kävimme normaalia myöhäisemmän aamupalan jälkeen pulahtamassa altaassa. Viileätä vettä, mutta kyllä se siitä. Tuomo ja Iiro lähtivät vielä ajamaan Kotorin serpentiinin uusiksi ja samalla kävivät vuoristoon nousevan kaapelihissin lähtöpaikalla.

Puolelelta päivin vanhaan kaupunkiin. Mentiin taksilla, mutta liikenneruuhka oli niin massiivinen, jotta jatkettiin loppumatka jalan.

Vanhassa kaupungissa kierreltiin kapeilla kujilla ja linnoituksen muurien näköalapaikoilla. Toki nautittiin myös päivävirvokkeet.

Kierros aloitettiin aseiden aukiolta (Trg od Oružja), joka on Vanhankaupungin vilkas pääaukio. Kaupunginmuurit ja linnoitus on nähtävyys jo itsessään. Vanhankaupungin yläpuolelle vuorelle nousevat massiiviset muurit ja Pyhän Johanneksen linnoitus (St. John's Fortress), jonka huipulle vie noin 1350 porrasta.

Näimme myös Pyhän Tryfonin katedraalin (Katedrala Svetog Tripuna). Tämä vuonna 1166 vihitty merkittävä roomalaiskatolinen tuomiokirkko on kaupungin tunnettuja maamerkkejä.

Kuvasimme myös Pyhän Nikolauksen kirkon (Crkva Svetog Nikole). Komea ortodoksinen kirkko, joka erottuu kauniilla kaksoistorneillaan.

Vielä yksi kirkko osui kierroksellemme, eli Pyhän Lukan kirkko (Crkva Svetog Luke), joka sijaitsee lähellä edellistä kirkkoa.

Turisteja tosi paljon, sillä aamulla klo 07.00 laituriin kiinnittäytyi MSC-varustamon risteilijä MSC Armonia. Kaupunki kierroksen jälkeen päätimme kävellä takaisin hotellille ja siitä tulikin melkoinen kuntoilureissu. Välillä syötiin jäätelöt ja taas jatkettiin. Lopulta päästiin perille huilaamaan ennen iltapala tuokiota.

Koko päivän hieno, aurinkoinen sää.

Harri HjulgrenKommentoi