Päivä 6 | Torshavn - Koillissaaret - Torshavn
Thor
Färsaarten pääkaupunki on nimeltään Torshavn. Kaupunki on saanut nimensä viikinkien ukkosen jumalan, Thorin mukaan. Thorin satamassa asuu noin 40 % Färsaarten 55.000 asukkaasta, Saarella asuu enemmän lampaita kuin ihmisiä, ja siitä puolestaan johtuu nimi Föroyar, eli lammassaaret. Tässä pieni tietoisku tästä 18 saaren muodostamasta saariryhmästä, joka sijaitsee Pohjois-Atlantilla noin Norjan ja Skotlannin puolivälissä ja jossa jokaista asukasta kohden on noin 1,5 lammasta.
Jotkut kutsuvat kaupunkia myös Torskhavniksi, eli turskasatamaksi, joka on kyllä looginen päätelmä, mutta väärin meni kuitenkin. Torshavnissa on myös yliopisto, jos haluaa kouluttautua vaikkapa fäärin kieliseksi opettajaksi.
Hotelli Torshavnin, aamiaishotellimme eilistä runsaamman aamiaisen jälkeen lähdettiin taas matkaan, nyt suuntana koillisen saaret. Matka alkoi 10 kilometriä pitkällä sukelluksella meren pohjan alle, eli nyt ajettiin saaret yhdistävän tunnelin kautta “koillislenkille”. Kunnon tunnelissa on luonnollisesti hyvän kokoinen liikenneympyrä keskellä merta,, jonka voi kiertää samalla rahalla ympäri parikin kertaa, ja niin myös tehtiin:). Muista suunnista tulevalla liikenteellä ei ymmärrettävästi ollut sijaa moottoripyöriä täynnä olevaan ympyrään, joten liikenne seisoi muutaman sekunnin ajan kunniakierroksemme kunniaksi.
Säätila oli aamulla huomattavasti tuulisempi, taivas pilvisempi eikä lämpötilakaan yltänyt eilisen +20C:n huippulukemiin saakka. Klo 11.00 startti toimi jälleen ja aurinko porotti poikeuksellisesti lähes täydeltä terältään ja ajosää oli parhaimmillaan. Ajettiin taas vakiokuviot, eli poikkeiltiin kylissä, käytettiin vähän pienempiä teitä jos mahdollista ja käytettiin aikaa näiden jylhän kauniiden maisemien ihailuun.
Päivän reitiltä pieni poikkeainen vei meidät eräälle näköalapaikalle saaren pohjoiskärkeen, josta muodostui tämän päivän ehdoton high light kohde. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta lämpötilan ollessa + 20 C ja vähän ylikin, meri lähes tyyni eikä tuulen virettäkään ollut havaittavissa. Tähän hetkeen sopi hienosti ulko-ilma kahvit ja juuri paistetut vohvelit yhtä hyvin, kuin … kala veteen!
Samlee, Pertti, Raimo, Jari ja Laura
Samlee ja Jaana
Kari ja Tuula
Raimo ja Jyrki
Jari
Raimo privaatttikuvassa
Laura
Josi
Anne