Päivä 2 | Tukholma - Göteborg | 600 km

Naantalista laiva lähti illalla vasta klo 22.30. Kappelskärin satama saavutettiin jo aamuvarhain klo 7.15. Tähän lisättiin vielä Ruotsin aika-erobonus + 1h, joten astuimme Svean maaperälle klo 06.15.

Tänään oli hyvin aikaa ajella pitkin ruotsalaisia paikallisteitä kohti Göteborgia kohti ensimmäisen varsinaisen ajopäivän etappia, Lerumia. Muutama kilometrin Kappelskärin sataman jälkeen, käytännöllisesti katsoen heti ensimmäisestä rampista poikettiin ikivanhalle reitille kohti Nortälljeä. Se sama tuttu tie, johon olet mahdollisesti tutustunut auton takapenkillä istuen jo joskus 1960 -luvulla…

Nortälljestä jatkettiin vielä pienemmille teille kohti Eskilstunaa. Matkalla poikettiin tien varressa olevan kasvitarhan idylliseen kahvilaan, joka oli suljettu, mutta jäätelöä ja kylmää juotavaa sieltä saatiin rahalla ja kukkien tuoksuja ja niiden värimaailmaa sai haistella kaupan päälle.

Tämä oli hieno kokemus ja sopi erityisesti moottoripyörämatkalle kohta maata, jossa ei kasva juuri mikään kasvi kunnolla.

Ruotsin läpi pääsee melko vaivattomasti pääteitä ja paikoin moottoriteitä pitkin, mutta niitä välteltiin onnistuneesti, vain ajopäivän viimeinen etappi ajettiin hieman joutuisampaa moottoritietä. Päivän lämpötila huiteli + 28-32 C:n tietämillä, joten tuulettuminen oli kyllä paikallaan.

Totean varmuuden vuoksi, että se motoristi joka ei aja Ruotsin halki sen upeita, paikoin erämaitakin halkovia mukaisia ja hyväpintaisia mutkateitä ja nauti niiden huokeista maisemista, on ehdottomasti tuhlannut yhden parhaista päivistään motoristina😊

Illaksi Lerumiin..

Jyrki LehtinenKommentoi