PÄIVÄ 2 I ALASKA Anchorage - Seward I 260 km

Ja sitten itse asiaan. Hotellita saatiin shuttle bussin kyyti vuokraamoon ja oltiin siellä hyvissä ajoin noin 08:45. Treffit oli sovittu klo 9. Omistajat tulivat melko pian sen jälkeen. Tehtiin tarvittavat paperi hommat ja sitten itse pyörien kimppuun. Ne oli nätisti jonossa ja nimilapuilla merkitty.

Vuokraamolta lähdettäessä hieman sataa tihutti. Alaska HW1:stä kohti etelää ja melko pian sade helpotti ja sininen taivas tervehti bikereita. Ajettiin reilu 20min ja tehtiin pieni pyörien tarkistus, eli oliko mitään ylimääräistä kilinää tai kolinaa. Kaikki toimi ja takas satulaan.

Lennosta ja varsinaisesti suunnittelematta tehtiin pieni poikkeama ykköstieltä etelään. Noin 20km sivuun ja löytyy Whitter niminen pieni kaupunki / kylä yhden vuonon perukalta. Sitä ei tiedetty, että sinne päästäkseen täytyy ajaa noin 4km pituisen tunnelin kautta yhden monista vuorista läpi. Ja tunnelissa on vain yksi kaista junakiskot. No ei ollut onneksi kovin pitkä jonotus.

Yhdeltä tienreunan levähdyspaikalta lähti pieni polku metsää. Siellä virtasi joki ja siinä melkoinen kuhina kuningas lohia. Niitä olisi voinut melkein käsin napata. Ja pian tämän jälkeen oltiin jo päivän kohteessa Seward. Ja illalliselle kalaravintolaan syömään lohta…

Lars WinterKommentoi