| Päivä 5 | Portmagee-Galway | 290 km |
Mahtavan hieno sää jo heti aamusta. Hyvä aamiainen puuron kera ja sitten kamat kasaan ja suunnaksi pohjoinen.
Ring of Kerrya eteenpäin. Vaihtelevia maisemia ja tienpintaa. Tralee - Listow välillä oikein isoakin baanaa. Tarbertissa kahvit ja sitten siirtyminen saman kylän pieneen satamaan, josta lautalla Shannonin joen ylitse Killimeriin. Samalla County vaihtui Kerrystä Clareen.
Lauttamatkan hinta 13 € per mopo ja kesto noin 30 minuuttia. Lautta oli käytännössä täynnä ajoneuvoja. Joella puhalsi raikas tuuli, joten siinä mielessä meillä oli oikein hyvä varustus.
Tästä sitten legendaarisesti vaihtoehto: ”Ajetaanko suoraan, vai oikaistaanko”? Päätettiin oikaista kapeita maalaisteitä pitkin ja avot olipa mukava pätkä, sisältäen mm. 20 % nousun ja se on Irlannissa melkoista herkkua.
Iltapäivän aluksi saavuttiin Irlannin kuuluisalle nähtävyydelle, eli Cliff of Moherin lähes pystysuorille kallioille. Aivan ”jäätävä” turistirysä. Paljon on muuttunut sitten viime käyntini. Sisäänpääsy 15 € per nuppi ja kävellä sai tarpeeksi ylös ja alas. Ylhäältä huikeat näkymät, mutta erittäin voimakas ja puuskainen tuuli. Mikäli haluaa tällaisia kallioita bongata, niin rannikolta löytyy vastaavia paikkoja, joissa voi vierailla ilmaiseksi. Toki täältä ostettu magneetti tms. on monille se juttu.
Seuraava kohteemme oli Ailwee Burren Experience. Eli ensin hieman purtavaa ja sitten 40 minuutin opastettu luolakierros. Luolissa mukavat +10 C lämmintä. Erikoinen kohde, mutta ihan vierailemisen arvoinen.
Burrenin ”kuunmaisema tietä” pitkin Poulnabronen Dolmenille. tämä arkeologinen monumentti on pystytetty pari tuhatta vuotta ennen pyramideja. Vielä vähän mutkia ja sitten oltiinkin jo Irlannin neljänneksi suurimmassa kaupungissa Galwayssa. Tankkaus ja yllätys, yllätys katu oli suljettu, niin jouduimme kiertotielle.
Muutamat ylimääräiset sillan ylitykset ja saavuimme The Sliding Rock Inniin. Hyvä paikka majoittua. Alhaalla kunnon pub, joka sulkee ovensa puolilta öin.
Galway on mukava kaupunki ja suosittelen vierailemaan latinalais- korttelissa. Paljon porukkaa liikkeellä ja mekin viivyimme pari tuntia illallis- retkellämme. Vielä kävellen kilometrin verran takaisin hotelliin ja päivä oli pulkassa.