Matkamme alkaa tapaamisella Vaalimaan Lappland marketin aulassa. Alkuun lyhyet esittelyt kuka kukin on ja tullipapereiden tsekkausta, jotta kaikki paperit olisivat ennakko aikomusten mukaisesti täydellisessä kunnossa. 

Parkkipaikalla vielä lyhyt kertaus ryhmässä ajamisen kultaista säännöistä ja sitten suunta kohti rajamuodollisuuksia kevään ensimmäisten sadepisaroiden pudotessa Vaalimaan Lappland marketin parkkipaikalle.

Suomen tullista mentiin "heittämällä läpi", sitten ajo kohti Venäjän tullia taivaan revetessä ukkosmyrskyyn, joka rankkasateen saattelemana olikin ilmeisesti merkki siitä, että Venäjän tullissa kaikki ei menekään niin kuin siinä kuuluisassa ruotsinkielisessä saaressa.

Useiden toistojen ja 2,5 tunnin jälkeen paperit alkoivat olla järjestyksessä ja kymmenen ensimmäistä matkaajaa oli saanut luvan astua rajan yli. Jotta kaikki olisi täydellistä, tähän väliin iski vielä 30 min "tekninen tauko", jonka jälkeen ryhmämme kaksi viimeisintä jäsentä saivat luvan jatkaa matkaa. Tunsimme olevamme vilpittömästi tervetulleita kyläilemään Äiti Venäjän maille isäntämme käytettyä jopa kolme tuntia aikaa varmistaakseen, että paperihommat osataan sitten ensi kerralla paremmin.   

Ryhmä otettiin kokoon rajan läheisellä läheisellä huoltoasemalla jonka jälkeen nokat suunnattiin kohti Viipuria. Viipurissa pyörien tankkaus aamua varten ja sitten hotellin etsintään, joka löytyikin parin kunniakierroksen jälkeen. Päivän ainoat uparitkin tuli tehtyä taattuun tyyliin.        

Hotelli löytyi kuin nakutettuna navin ohjeiden mukaisesti, etenkin jos navi olisi osannut ihan ovelle saakka. Sopivan rakennuksen kohdalla kuitenkin sisään hotelliin tiedustelemaan, ollaanko oikeassa paikassa ja niin se sujuu... Pyörät lukkoon - ja vielä kerran lukkoon, jonka jälkeen majoittuminen, taxit alle, illalliselle ja nukkumaan.

Kilometrejä tälle ajopäivälle kertyi virallisesti vain 45 km, mutta monella ajoa oli alla kotikulmilta laskien jo 300-400 km. Pisimmän päivämatkan palkinnot meni tänään Teuvalle ja Raumalle.  

   Tapani ja Teuvo,

  Tapani ja Teuvo,

 Juha H.

Juha H.

 Juha S.

Juha S.

 Juha P.

Juha P.

 Kalervo

Kalervo

 Jake

Jake

 Kai

Kai

 Viipurissa pyörät parkkiin ja lukkoon, kuskit illalliselle ja nukkumaan. 

Viipurissa pyörät parkkiin ja lukkoon, kuskit illalliselle ja nukkumaan. 

Comment